Kerronpa esimerkin. Olin tulossa eräästä paikallisesta automarketista ja näin kuinka joku käveli vastaan minun ja viereisen auton, joka ei myöskään ollut sen ikäinen että siinä kauko-ohjattu keskuslukitus välttämättä olisi, välistä. Laitoin käden takintaskuun ja napautin ovet auki, vaikka matkaa autolle olikin vielä toistakymmentä metriä, myönnetään ensin kävi mielessä painaa hälärin "paniikkinappulaa", vaan tyydyin poistamaan hälyn ja avaamaan ovet. Siis äijä ei nähnyt kuka ovet avasi. Kovasti hämmästyi vierestään kuuluvaa ääntä, eikä uskonut sitä todeksi, vaan jäi jo autoni ohitettuaan vilkuilemaan taakseen mistä ääni tuli. Sitten vasta tajusi mistä autosta ääni oli kuulunut kun menin autolle ja avasin oven. Oli kyllä tyypin naama näkemisen arvoinen.
Tuo hälytin nappiksessa kyllä hieman kärsi inflaatiota täällä kotipuolessa reilun vuoden aikana mitä se oli käyttöautona, mutta nyt talvisäilytyksen aikana se varmaankin on jo keretty unohtaa, joten ensi keväänä on taas kiva "kiusata" kanssa autoilijoita
