Lada kärventää kärjettömän bokseja.

Eikö pitkät pala? Puoltaako jarrut? Tällä osiolla voit esittää teknisiä kysymyksiä Ladoista.
Avatar
NesteHukka
Viestit: 722
Liittynyt: 4.10.2003 12:37
Paikkakunta: Tampere

Lada kärventää kärjettömän bokseja.

Viesti Kirjoittaja NesteHukka »

Hajosi jo toinen kärjettömän sytytyksen ohjausboksi. Tällä kertaa meno loppui kuin seinään.
Onneksi olin kilometrin päässä kotoa, niin ei mennyt kauaa, kun hain toisen boksin kotoa.
Sekin on se aikaisemmin hajonnut, mutta sillä pystyy ajamaan, kunhan ei käytä liippareita ja vilkkuja :wink:

Ajattelin kysyä vahvistusta epäilyilleni.
Minulla nuo boksit ovat olleet hieman epämääräisesti kiinni, tyyliin että laitetaan paremmin kun ehditään. Nivasta on nimittäin vähän vaikea löytää tasaista kiinnityspintaa tuolle.
Nyt pidän todennäköisenä, että nuo boksit kuolevat ylikuumenemiseen, koska lämpö ei siirry riittävän tehokkaasti auton koriin siitä alumiinilevystä.
Onko tälle teorialle tukijoita
Tuo tänään possahtanut boksi oli aika kuuma hajottuaan.
Puola on Ladan oma kärjettömän puola, joten sekään ei voi olla syypää. En myöskään usko, että niitä ihan tällaista tahtia posahtelisi muuten vaan.

Piuhat vaikuttaa kuoriltaan ehjiltä jne.
Ladani kylläkin lataa lähestulkoon 15V jännitteellä, mutta ei kai tuonkaan nyt pitäisi vielä olla liikaa?

Boksi on vakiona 1500 S ladan kattimallissa, niin tietäisikö joku, että miten boksi on siinä kiinni? Ilmeisesti suoraa peltiä vasten, ja onko siellä vielä lämmönjohtotahnaa välissä?

Kannattaa varmaan jokaisen jälkiasentelijan varmistaa, että boksi jäähtyy kunnolla!!!
Puliukkojen takuuvarma neuvo: Ole varma ja vapaa. Osta tenaa.
Avatar
uZu
Viestit: 192
Liittynyt: 26.9.2003 16:56
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja uZu »

Kyllähän se suoralla pellillä on, mutta ei siellä tahnoja ole. En usko että se vaatii sen massiivisen alumiinihässäkän lisäksi yhtään mitään. En muuten ole koskaan edes huomannut sen poksin lämpiävän. :?
Oli muuten juttua Lada-rompulla noista sytytyspokseista. Jotkut mallit aiheuttavat ongelmia juuri pyyhkijöiden kanssa. Voi olla että muistan väärin, tarkistan vielä jossakin vaiheessa.

Oma hajosi talvella, lyhyen ajon jälkeen. Luulisi, että se olisi kesähelteillä pidemmillä reissuilla hyytynyt, jos jäähdytys olisi ongelma ollut.

....jännitteellä voisi muuten olla vaikutusta. Jännitteensädinhän tosta hajosi joku viikko ennen sytytyspoksia, ja ennen säätimen hajoamista pomppi jännnitteet välillä taivaissa.
1500S -91 / 740 -87 / Cooper S -05 / Mondeo -99 / 900 -88 / 156 -99 / RX-8 -04
Avatar
Jaska HKI
Viestit: 6714
Liittynyt: 25.9.2003 17:51
Paikkakunta: Eteläsuomen Eldorado

Viesti Kirjoittaja Jaska HKI »

En usko,että se tarvitsee lisäkontaktia peltiin,muuten se olisi mainittu.Joissakin sytytysyksiköissä on lisärivat,jotka lisäävät jäähdytyspinta-alaa.Jokin jännitepiiki tuhoaa sytytysyksikön.Muistelen edesmeneellä nettisivuilla jonkun tieneen että jos autoa sammuttaessa pyyhkijät on tihkuasennossa voi sytytysyksikkö mennä.Konelankin huolto on ollut siitä tietoinen.
Avatar
NesteHukka
Viestit: 722
Liittynyt: 4.10.2003 12:37
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja NesteHukka »

Hmm, olisi varmaan ihan hyvä kehitellä jonkunlainen häiriösuodin tuohon...

Onkos noita jännitteensäätimiä muuten ollut -90 Nivoissa monensorttisia?
Ajattelin vaan, että jos menisi kotimatkalla ostamaan uuden jännitteensäätimen.
Puliukkojen takuuvarma neuvo: Ole varma ja vapaa. Osta tenaa.
Avatar
uZu
Viestit: 192
Liittynyt: 26.9.2003 16:56
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja uZu »

HUCO
1308090
W.Germany

LADA
21080 373 4910 70

Tuolla tavalla merkityt yksiköt rikkovat hall-anturin jos moottori sammutetaan pyyhkijöiden toimiessa hitaalla nopeudella.
1500S -91 / 740 -87 / Cooper S -05 / Mondeo -99 / 900 -88 / 156 -99 / RX-8 -04
Avatar
NesteHukka
Viestit: 722
Liittynyt: 4.10.2003 12:37
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja NesteHukka »

Tuo vanhempi boksi joka pätkii liippareiden tahdissa on xxxxx-3734910- xx. äksällä merkityt ovat niin kuluneita, että niitä ei pysty lukemaan.
Tuossa viimeisessä numerossa tämä heti viivan jälkeen oleva ei kylläkään ole seiska, sen voi varmuudella sanoa. Se on 2, 3 tai 8.

Tarkistin muuten sen latausjännitteen, ja se on tasainen 14,75 akun navoista, joka minun mielestäni vielä pitäisi olla sallitun rajoissa.

Yhtenä mahdollisena rikkojana pidän mahdollista vuotoa sytytysjohtimista hall-anturin johtoihin. Nivassa niitä ei ole oikein saanut vedettyä niin, että olisivat joka kohdasta riittävän kaukan sytytysjohtimista. Täytynee yrittää parannella vielä.
Puliukkojen takuuvarma neuvo: Ole varma ja vapaa. Osta tenaa.
Jankos
Viestit: 964
Liittynyt: 6.10.2003 8:58

Maadoitus?

Viesti Kirjoittaja Jankos »

Onko se jäähdtyslevy kunnolla maassa, ettei roiku ilmassa ja ole vain sen maadoitusjohdon kautta maassa? Mulla on jotenkin sellanen olo että sen pitää olla kunnolla maissa.
Avatar
Nonnis
Lada kerhon jäsen
Viestit: 4089
Liittynyt: 5.10.2003 19:37
Paikkakunta: Hämeenkyrö

Viesti Kirjoittaja Nonnis »

No eipä ainakaan mun sytytyspoksi ole kuollut, vaikka se olikin pitkään nippusiteellä kiinni kytkinnestesäiliön kupeessa :oops:

Mutta se onkin merkkiä Volkswagen 8)
Reippaina käymme rekkain alle Kuva
Jankos
Viestit: 964
Liittynyt: 6.10.2003 8:58

huijari

Viesti Kirjoittaja Jankos »

Kehtaatkin nonnis tunnustaa että ladassa on klonksvaakkenin osia! Ei se ainakaan parempi voi olla kuin ladankaan ;)
Avatar
NesteHukka
Viestit: 722
Liittynyt: 4.10.2003 12:37
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja NesteHukka »

Oli pakko hakea Motonetistä boksi ensihätään, että pääsee eteenpäin.
Sen jälkeen huomasin, että tuo puolirikkinäinen varaboksini ilmeisesti rikkoi hall-anturin, koska käynti muuttui aika-ajoin todella epämääräiseksi, ei oikein osannut sanoa, käykö se yhdellä vai kolmella vai kaikkea siitä väliltä. Uudella boksilla tuo homma ei korjaantunut, niin vaihdoin samall rupeamalla varaosiksi ostamani aivan uuden jakajan, johtosarjan ja tämän tänään ostamani boksin. Nyt toimii taas kunnolla.

Laitoin boksin varmuuden vuoksi puretusta 175W prototyyppi lineaaripowerista jääneeseen jäähdytyslevyyn kiinni ja oikein piitahnan kanssa, niin ei ainakaan pitäisi lämmetä.

Heh, kuinka montaa mallia näitä Ladaan sopivia bokseja oikein on, kun tämä on nyt jo kolmas täysin erilainen :lol:
Puliukkojen takuuvarma neuvo: Ole varma ja vapaa. Osta tenaa.
Avatar
Lada-Jussi
Viestit: 10249
Liittynyt: 24.9.2003 17:48
Paikkakunta: Janakkala

hmm

Viesti Kirjoittaja Lada-Jussi »

ohan noita kun venäläinen manuaalikin tuntee ainakin 5 erimallista joista toi xxxx-xxxxx-xx numeroitu on venäläinen vaihtoehto.....

oliskohan mun samarassakin vikaa sytytysboxissa, kun nähtävästi ei käy täysin joka sylinterillä.
Kuva "Suurin osa kalustosta on ulkotiloissa olosuhteiden pakosta, mutta se lohduttaa vähän kun kalusto huononee kuitenkin hitaammin kuin prässissä" (tai tuningissa)
Avatar
NesteHukka
Viestit: 722
Liittynyt: 4.10.2003 12:37
Paikkakunta: Tampere

Re: hmm

Viesti Kirjoittaja NesteHukka »

Lada-Jussi kirjoitti:
oliskohan mun samarassakin vikaa sytytysboxissa, kun nähtävästi ei käy täysin joka sylinterillä.
Niin mullahan tuo ongelma johtui hall-anturista.
Puliukkojen takuuvarma neuvo: Ole varma ja vapaa. Osta tenaa.
Avatar
AI
Lada kerhon jäsen
Viestit: 3663
Liittynyt: 23.9.2003 8:55
Paikkakunta: Kuivanto-City, Orimattila
Viesti:

Viesti Kirjoittaja AI »

Nyt minäkin muistan miksen omaani laittanut kärjetöntä sytytyssysteemiä. On se sentään kärkien viilailu paljon halvempaa kuin sytytysboksien vaihtelu, eikä tarvitse kävellä kotiin!
VAZ 2101 1970
Lada 2101 1972
Lada 2101 1973
Lada 2101 1974
Avatar
Turbiini
Viestit: 866
Liittynyt: 25.9.2003 20:58
Paikkakunta: Alavus

Viesti Kirjoittaja Turbiini »

Mulla ei oo vielä poksi palanu (hella merkkinen tarvike) vaikka on astetta rajumpi puola
Vapari ei ole vaihtoehto.
voimaa
Vastaa Viestiin