Elelipä kerran metsässä orpo jänönen ja orpo käärme. Ne kumpikin sattuivat
olemaan syntymästään sokeita. Eräänä päivänä jänö oli tapansa mukaan
hyppelemässä ympäri metsää ja käärme oli luikertelemassa ympäri metsää,
kun jänömme kompastui käärmeeseen ja kaatui. Tämän seurauksena
tietysti käärmekin kolhiintui. "Voi hyvä tavaton", sanoi jänö,
"Olen kamalan pahoillani! En tarkoittanut satuttaa sinua. Olen ollut syntymästäni
saakka sokea, enkä näe eteeni. Itse asiassa, koska olen myös orpo, en
edes tiedä mikä minä olen." "Ei se mitään", käärme vastasi. "Itse
asiassa minä olen myös syntynyt sokeana enkä koskaan tuntenut edes äitiäni.
Entäpä jos minä luikertelisin päälläsi ja yrittäisin selvittää mikä sinä olet.
"Voi, sepä vasta olisi ihanaa!", vastasi jänönen. Niinpä käärme luikerteli
jänön ympärillä tunnustellen ja sanoi:
"Hmm, sinua peittää pehmeä turkki; sinulla on hyvin pitkät korvat, nenäsi nykii ja
sinulla on pehmeä hännän tupsukka. Sanoisin, että sinä olet melko varmasti
jänöpupu." "Oi kiitos! Kiitos!", hihkui jänönen.
Sitten jänönen ehdotti käärmeelle: "Entäs jos minä tunnustelisin
sinua käpälälläni ja auttaisin sinua samalla tavalla kuin sinä autoit
minua." Niinpä jänö tunnusteli käärmettä joka puolelta ja sanoi sitten:
"Jaa, sinä olet lipevä ja niljakas ja sinulla on kaksihaarainen kieli... ei korvia,
ei selkärankaa eikä palleja. Sanoisin, että olet melko varmasti joko
esimies tai mahdollisesti jopa ylempää johtoa...