Ladadivisioonan komentaja on kieltämättä hieman väärä sana. Eikös "Yksi Ladadivisioonan komentajista olisi parempi"? Tai voihan Ladadivisioonan komentajan käsittää monella tavoin. Voihan niitä olla erillisiäkin Ladadivisioonia.
Lada on valmis lähtöön silloin kuin sinäkin ja lähtee aina kuin palmun alta.
no mut mä olen komentajien komentaja oikea ylijumala pääjohtaja
"Suurin osa kalustosta on ulkotiloissa olosuhteiden pakosta, mutta se lohduttaa vähän kun kalusto huononee kuitenkin hitaammin kuin prässissä" (tai tuningissa)
BA3 kirjoitti: Kumarran siis syvään Janakkalan päin
et kai vielä noussut polviltasi, en antanut siihen vielä lupaa
"Suurin osa kalustosta on ulkotiloissa olosuhteiden pakosta, mutta se lohduttaa vähän kun kalusto huononee kuitenkin hitaammin kuin prässissä" (tai tuningissa)
Mutta voihan divisioonalla olla kaksi eri komentajaa jos kyseessä on kaksi eri divisioonaa...
* ORIGINAL IS BEAUTIFUL * "Natseilla oli järjestys. Junat kulki aikataulussa. Kahdeksalta asemalla. Oli natseilla juna. Aina tasalta siinä. Raiteilla kulki natsi." - Rauno Repomies -
No koska olen myös kapitalisti paskiainen niin minun mielestä pitäis noita tähtiä antaa asioiden mukaan ei postauksien....esim sata vitsiä pvässä ei ole asiaa
noi tähdet on aiheuttanu hirveetä kinaa täällä, alkuperäinen aihekin jo lukittiin, mutta kyllä näistä riittää keskusteltavaa. Nyt ei ole enää mitään mieltä kun on kaikki tähdet kasassa, seuraava tavoite on odottaa meneekö laskuri ympäri 9999 jälkeen vai miten käy.
äkkiähän tonne kymppitonniin pääsee, pastee joltain vitsi sivulta vitsin per aihe... tarvii varata pari lomapäivää urakkaan
"Suurin osa kalustosta on ulkotiloissa olosuhteiden pakosta, mutta se lohduttaa vähän kun kalusto huononee kuitenkin hitaammin kuin prässissä" (tai tuningissa)
Lada-Jussi kirjoitti:no mut mä olen komentajien komentaja oikea ylijumala pääjohtaja
Jussi Jussi....Älä päästä laukalle.
Teoria on sitä, että kaikki tiedetään, mutta mikään ei toimi.
Käytäntö on sitä, että kaikki toimii, mutta kukaan ei tiedä miksi.
Meillä teoria ja käytäntö ovat sekoittuneet siten,
että mikään ei toimi ja kukaan ei tiedä miksi.
BA3 kirjoitti: Kumarran siis syvään Janakkalan päin
et kai vielä noussut polviltasi, en antanut siihen vielä lupaa
Kumarrus tarkoittaa pyllistystä toisaalle mikä ei ole hyvä asia koskaan.
Teoria on sitä, että kaikki tiedetään, mutta mikään ei toimi.
Käytäntö on sitä, että kaikki toimii, mutta kukaan ei tiedä miksi.
Meillä teoria ja käytäntö ovat sekoittuneet siten,
että mikään ei toimi ja kukaan ei tiedä miksi.
Lada-Jussi kirjoitti:noi tähdet on aiheuttanu hirveetä kinaa täällä, alkuperäinen aihekin jo lukittiin, mutta kyllä näistä riittää keskusteltavaa. Nyt ei ole enää mitään mieltä kun on kaikki tähdet kasassa, seuraava tavoite on odottaa meneekö laskuri ympäri 9999 jälkeen vai miten käy.
äkkiähän tonne kymppitonniin pääsee, pastee joltain vitsi sivulta vitsin per aihe... tarvii varata pari lomapäivää urakkaan
Tähdet ja arvonimet oli tosiaan puhuttu aihe. Ja kuten jo silloin totesin niin täysin turhia. Kun ei tämä ole mikään kilpailu. Saati sitten että viestienmäärällä olisi jotain merkitystä. Enemmän se kertoo että vähemmän on aikaa siellä Ladan parissa oltu. Ja siitä että on liikaa aikaa täällä kirjotella.
Ei niitä uusia vitsejä niin paljon piisaa. Saati sitten semmosia jotka sitten vielä läpäisee mun seula. Mutta Volgiahan on malleja monta. Vaihdetaan vilkku suorakaiteesta pyöreäksi tai laitetaan pätkä jalopuuta sinne tänne niin taas on uusi malli.
Teoria on sitä, että kaikki tiedetään, mutta mikään ei toimi.
Käytäntö on sitä, että kaikki toimii, mutta kukaan ei tiedä miksi.
Meillä teoria ja käytäntö ovat sekoittuneet siten,
että mikään ei toimi ja kukaan ei tiedä miksi.
Mutta jos hieman taas asiaakin niin eipä täälä kyllä mielestäni ole sellaista floodaamista ollut tähtiä tavoitellessa vaikka noita vitsejä ja eri automalleja toisinaan aika paljon tuleekin