Itselle eksoottisin "taukopaikkavierailu" tähän mennessä sattui tuolla Tallinnan keskustorilla jokunen vuosi sitten. Siellä oli silloin vanhan kauppahallin alakerrassa (nykyisestä ei tietoa) aito neuvostotyylinen kellarivessa, missä "vanhempi maatuska" keräsi wc-rahan ovella ja samalla "myi" venäläistä vessapaperia isompaa tarvetta varten.
Vetäessäni rullasta noin 50cm vessapaperia maatuskan valvovien silmien alla sain paheksuvan katseen (sopiva määrä olisi ollut ilmeisesti n.25-30cm. pyydettyyn hintaan nähden). Ehdin kuitenkin jo repäisemään.
Tila käsitti noin 10 "yksikköä", jossa kussakin oli tiiliskivet koholla lattiassa mihin laitetaan jalat / reikä lattiassa. Homma tehdään siis "pystyasennossa". Huuhtelupönttönä vanha ns."Teho-malli" katonrajassa, mistä suora putki lattialle huuhtelua varten.
Juuri kun olin päässyt "asiaan", naapurikoppiin tuli asiakas, jolla tuntui olevan kovempikin hätä. Samalla soi hänen kännykkä ja kaveri alkoi pulputtaa venäjää mobiliinsa todella äänekkäästi ähellyksensä ohella, ilmeisesti joku riita vaimonsa kanssa. Tuntui niin koomiselta, että naamani alkoi vääntelemään kun pidätin naurua,
Vedin "Tehosta" huuhteluvedet ja sitä tuntui tulevan reilusti yli tarpeen ja kopin lattia tulvi vettä . Tekiessäni lähtöä, "vahtimaatuska" säntäsi perääni ja huuti venäjäksi mitä en ymmärtänyt, sen kuitenkin tajusin, että olin mokannut jossain pahasti. Seuraessani häntä huomasin ettei minun olisi kuulunut "vetää vesiä" ja ovea ei olisi saanut laittaa hakaseen vaan jättää raolleen että maatuska tietää mikä koppi "putsataan", hän vasta laittaa hakasen paikalleen vedettyään vedet ja luututtuaan pikkasen, jonka jälkeen vessa on valmis seuraavaa asiakasta varten.
Ulos päästyäni tuumin käyntini olleen opettavainen kokemus, miten kuuluu käydä oikeasti p:lla ko. tiloissa.

Samara. Suomesta ja Venäjältä. Sputnikista Euroon.
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»