Nivan tyhjäkäynti hävisi
Nivan tyhjäkäynti hävisi
Nivasta katosi tyhjäkäynti yhtäkkiä. Oireet alkoivat sillä että tyhjäkäyntikierrokset tippuivat n. 500 paikkeille. Luulin aluksi että tyhjäkäynnin säätöruuvit ovat taas pyörähtäneet (käynyt aiemminkin), mutta syy ei ollutkaan siinä. Oireet muuttuivat semmoisiksi että tyhjäkäynti alkoi seilaamaan 0-1400 kierroksessa. Nyt tyhjäkäyntiä ei enää ole ollenkaan vaan auto sammuu jos jalan ottaa kaasulta tai jos ryyppyä ei vedä vähän päälle. Jos kaasulla yrittää pitää kierroksia yllä, seilaavat kierrokset siinäkin, tosin siinä vaihteluväli ei ole kuin n. 300 kierrosta. Ajossa tämä ei haittaa mitään, Niva kulkee ihan yhtä tasaisesti kuin ennenkin.
Eräs kaverini sanoi että oireet viittaavat alipainesäätimen kalvon rikkoutumiseen. Voisiko vika olla tuossa? Eilen meinasin avata alipainesäätimen ja tutkia onko kalvo ehjä vai ei, mutta ajan puutten vuoksi en alkanut sitä aukomaan. Kokeilin vaan alipainesäätimen vipua joka tuntuu liikkuvan aika herkästi ylös-alas ja alipainesäädin pihisee ja puhisee samalla. Soitin paikalliseen Delta-autoon ja kysyin kalvon hintaa ja siellä sanoivat että pelkkää kalvoa ei saa, pitää ostaa koko säädin ja se maksaa 35 egeä. Onko tietoa saako pelkkiä kalvoja jostain, mielestäni 35 e on aika tyyris hinta mokomasta.

- NesteHukka
- Viestit: 722
- Liittynyt: 4.10.2003 12:37
- Paikkakunta: Tampere
Voit testata tuon alipainekalvon toimivuutta ottamalla auton käydessä se letku irti. Jos kierrokset muuttuvat, se todennäköisesti toimii.
Katso nyt vielä, ettei ole esim. kaasarin kiinnitysmutterit löystyneet, tuokaan ei olisi mitään uutta...
Jarrutehostajan letku kannattaa myös tarkistaa.
Katso nyt vielä, ettei ole esim. kaasarin kiinnitysmutterit löystyneet, tuokaan ei olisi mitään uutta...
Jarrutehostajan letku kannattaa myös tarkistaa.
Puliukkojen takuuvarma neuvo: Ole varma ja vapaa. Osta tenaa.
Jos nivassa on samanlainen kaasari kuten takavetosissa niin puhutaanko samasta asiasta. Kakkoskurkun avaus toimii alipaineella ja se on kaasarin takapuolella. Siellä on sellainen mötikkä (halkaisa noin 7cm) jossa toi kalvo siaitsee. Sieltä tulee tanko joka liikkuu ylös ja alas.
Jos toi kalvo on rikki niin sen kai huomaa ajaessa tehottomuutena ja vähän nykimisenä.
Sitten taasen kaasarin kyljessä on pienempi mötikkä (oikeastaan kaasarin jalassa) jossa on alipaine kalvo tyhjäkäynnille. Sieltä jos letkun ottaa irti niin pitäisi lada tyhjäkäynnillä sammua.
Mulla on sekä kalvo kakkoskurkulle että toi alipaine säädin saatavilla.

Lada rules
- Lada-Jussi
- Viestit: 10249
- Liittynyt: 24.9.2003 17:48
- Paikkakunta: Janakkala
jeps
varmista ettei seos ruuvi ole pudonnut, jos sitä ei ole "purkattu" kiinni niin se tippuu helposti ja kadottaa tyhjäkäynnin, muuten toimii hyvin.
Jakajan alipainesäätimen hajoaminen ainakin minulla aiheutti ennakon muuttumista ja sitä myöten käynnistymisvaikeuksia.
onko Niva mitä vuosimallia eli onko kaasutin 2106-1107010 vai 2107-1107010-20 vai 2107-1107010, viimeisessä on se saasteen poistoventtiili, mutta sen ei pitäis aiheuttaa muuta oireetta jos alipaine on otettu suoraa imusarjasta (ei sen venttiilin kautta) ja mikäli tyhjäkänti piirin kalvo ei ole rikki, se kalvon rikkoutuminen kadottaa tyhjäkäynnin.
edellä mainitut kaasuttimet on ollut mainitussa järjestyksessä Nivassa noin 1978-1980, 1980-1986, 1987-1992. ensimmäisessä on mekaaninen kakkoskurkku seuraavissa alipaineohjattu
Jakajan alipainesäätimen hajoaminen ainakin minulla aiheutti ennakon muuttumista ja sitä myöten käynnistymisvaikeuksia.
onko Niva mitä vuosimallia eli onko kaasutin 2106-1107010 vai 2107-1107010-20 vai 2107-1107010, viimeisessä on se saasteen poistoventtiili, mutta sen ei pitäis aiheuttaa muuta oireetta jos alipaine on otettu suoraa imusarjasta (ei sen venttiilin kautta) ja mikäli tyhjäkänti piirin kalvo ei ole rikki, se kalvon rikkoutuminen kadottaa tyhjäkäynnin.
edellä mainitut kaasuttimet on ollut mainitussa järjestyksessä Nivassa noin 1978-1980, 1980-1986, 1987-1992. ensimmäisessä on mekaaninen kakkoskurkku seuraavissa alipaineohjattu

- NesteHukka
- Viestit: 722
- Liittynyt: 4.10.2003 12:37
- Paikkakunta: Tampere
Mulla oli muuten kerran tuo kalvomötikkä lähtemässä irti, eli ruuvit oli jo melko löysällä...RTJN65 kirjoitti:Jos nivassa on samanlainen kaasari kuten takavetosissa niin puhutaanko samasta asiasta. Kakkoskurkun avaus toimii alipaineella ja se on kaasarin takapuolella. Siellä on sellainen mötikkä (halkaisa noin 7cm) jossa toi kalvo siaitsee. Sieltä tulee tanko joka liikkuu ylös ja alas.
Jos toi kalvo on rikki niin sen kai huomaa ajaessa tehottomuutena ja vähän nykimisenä.
Puliukkojen takuuvarma neuvo: Ole varma ja vapaa. Osta tenaa.
Kiitos selvennyksestä, mä kokeilin just sitä taaempaa mötikkää ja ihmettelin että mikä letku pitää ottaa irti ku ei mun mielestä siinä oo letkuja. Mutta täytyykin vilkasta sitä pienempää mötikkää, jos se kerran on se tyhjäkäynnin alipainesäädin. Kiitos vinkistä! Nyt kokeilemaan.Jos nivassa on samanlainen kaasari kuten takavetosissa niin puhutaanko samasta asiasta. Kakkoskurkun avaus toimii alipaineella ja se on kaasarin takapuolella. Siellä on sellainen mötikkä (halkaisa noin 7cm) jossa toi kalvo siaitsee. Sieltä tulee tanko joka liikkuu ylös ja alas.
Jos toi kalvo on rikki niin sen kai huomaa ajaessa tehottomuutena ja vähän nykimisenä.
Sitten taasen kaasarin kyljessä on pienempi mötikkä (oikeastaan kaasarin jalassa) jossa on alipaine kalvo tyhjäkäynnille. Sieltä jos letkun ottaa irti niin pitäisi lada tyhjäkäynnillä sammua.
Vuosimallia -88, eli toi 2107-1107010 kaasari.onko Niva mitä vuosimallia eli onko kaasutin 2106-1107010 vai 2107-1107010-20 vai 2107-1107010, viimeisessä on se saasteen poistoventtiili, mutta sen ei pitäis aiheuttaa muuta oireetta jos alipaine on otettu suoraa imusarjasta (ei sen venttiilin kautta) ja mikäli tyhjäkänti piirin kalvo ei ole rikki, se kalvon rikkoutuminen kadottaa tyhjäkäynnin.
- NesteHukka
- Viestit: 722
- Liittynyt: 4.10.2003 12:37
- Paikkakunta: Tampere
Niin, se letku mistä puhuin, on sytytyksen alipainesäätäjä, ja se on virranjakajan kyljessä, ja siihen tulee se letku. Kaikissa ei tosin ole ollut alipainesäätöä virranjakajassa.bigbro kirjoitti:Kiitos selvennyksestä, mä kokeilin just sitä taaempaa mötikkää ja ihmettelin että mikä letku pitää ottaa irti ku ei mun mielestä siinä oo letkuja. Mutta täytyykin vilkasta sitä pienempää mötikkää, jos se kerran on se tyhjäkäynnin alipainesäädin. Kiitos vinkistä! Nyt kokeilemaan.Jos nivassa on samanlainen kaasari kuten takavetosissa niin puhutaanko samasta asiasta. Kakkoskurkun avaus toimii alipaineella ja se on kaasarin takapuolella. Siellä on sellainen mötikkä (halkaisa noin 7cm) jossa toi kalvo siaitsee. Sieltä tulee tanko joka liikkuu ylös ja alas.
Jos toi kalvo on rikki niin sen kai huomaa ajaessa tehottomuutena ja vähän nykimisenä.
Sitten taasen kaasarin kyljessä on pienempi mötikkä (oikeastaan kaasarin jalassa) jossa on alipaine kalvo tyhjäkäynnille. Sieltä jos letkun ottaa irti niin pitäisi lada tyhjäkäynnillä sammua.
Puliukkojen takuuvarma neuvo: Ole varma ja vapaa. Osta tenaa.
Nyt on sen verran selvinnyt että virranjakajalle ei tule alipainetta ollenkaan. Kaasarin ja virranjakajan välisen letkun kun ottaa irti niin sillä ei ole mitään vaikutusta mihinkään eikä letkussa tunnu imua tai ei ylipäätään mitään vaikka ymmärtääkseni imua pitäisi olla. Eli varmaan joku kalvo on jostain mennyt. Samoin seoksen säätöruuvilla ei tunnu olevan mitään vaikutusta mihinkään vaikka sitä pyörittelisi kuinka. Pitänee ilmeisesti yrittää venäjän puolelta hommata kokonaan uusi kaasari, kun sen taitaa saada suunnilleen samaan hintaan kun täältä kaasarin korjaussarjan.