Re: moottorikelkkailu
Lähetetty: 2.12.2007 12:45
Tervehdykset toivottelen.
Tupsahtipa taas muistista mieleen eräs tapaus, joka olisi voinut päättyä onnettomasi, mutta kiitos yläpihanisännän, sillä oli aika humoristinen loppu. Velipoika oli ostanut itselleen moottorikelkan sellaisen Lynksin ja kelkkaahan piti kokeilla. Kokeilijoita oli paikalla velipoika, minä ja kuinkas sattuikaan, ensimmäinen lapsenlapsemme. Kokeilua suoritettiin perunapellolla jonka pitkilläsivuilla oli rakennuksia ja toisessapäässä maantie. Siinä suunnassa minne kelkankeula osoitti oli sellaista onkivapakoivikkoa. Velimies käynnisti kelkan ja nosti pojan eteensä istumaan. Samalla siunaamalla poika puristi kaasun pohjaan ja Lynksi ampaisi kohti koivikkoa veljeni ei pystynyt tekemään mitään, kun kaikki tarmo meni kyydissä pysymiseen. Kelkka kyytiläisineen hävisi koivikkoon. Käynti putosi tyhjäkäynnille. Hetimiten alkoi kuulua kirkkaalla äänellä:Peekeleen, peekeleen, peekele minkä teki. Juoksimme katsomaan ja päästyämme pujottelemalla muutaman metrin puidensekaan tuli poika vastaan, toinen kumikenkä oli jäänyt johonkin lumeen, mutta sadattelu jatkuin. Kelkka oli puolenmetrinverran alle taipuneiden puiden päällä ja velimies kalpeana, silmät päässä toljottaen tuijotti yhteenpaikkaan eikä sanonut mitään. Kun sanoin, että otetaanhan kelkka puusta ja viedään pellolle, hän säpsähtäen heräsi kuin unesta. Katkottiin puut edestä vietiin kelkka peräkärryyn. Kun keskustelimme tapahtumasta, niin tulimme siihen tulokseen, että elämänlanka täytyy panna katkaisimeen ja kiinnittää kuskin vyölle ihan ensimmäisenä, ennen kuin tekee kelkan kanssa mitään. Onneksi ei ollut isompia puita. Sen jälkeen on lapsenlapsi aina ekana sanonut, kun jälkeenpäin olemme kelkkailleet, muistakaapa se elämänlanka.
Tupsahtipa taas muistista mieleen eräs tapaus, joka olisi voinut päättyä onnettomasi, mutta kiitos yläpihanisännän, sillä oli aika humoristinen loppu. Velipoika oli ostanut itselleen moottorikelkan sellaisen Lynksin ja kelkkaahan piti kokeilla. Kokeilijoita oli paikalla velipoika, minä ja kuinkas sattuikaan, ensimmäinen lapsenlapsemme. Kokeilua suoritettiin perunapellolla jonka pitkilläsivuilla oli rakennuksia ja toisessapäässä maantie. Siinä suunnassa minne kelkankeula osoitti oli sellaista onkivapakoivikkoa. Velimies käynnisti kelkan ja nosti pojan eteensä istumaan. Samalla siunaamalla poika puristi kaasun pohjaan ja Lynksi ampaisi kohti koivikkoa veljeni ei pystynyt tekemään mitään, kun kaikki tarmo meni kyydissä pysymiseen. Kelkka kyytiläisineen hävisi koivikkoon. Käynti putosi tyhjäkäynnille. Hetimiten alkoi kuulua kirkkaalla äänellä:Peekeleen, peekeleen, peekele minkä teki. Juoksimme katsomaan ja päästyämme pujottelemalla muutaman metrin puidensekaan tuli poika vastaan, toinen kumikenkä oli jäänyt johonkin lumeen, mutta sadattelu jatkuin. Kelkka oli puolenmetrinverran alle taipuneiden puiden päällä ja velimies kalpeana, silmät päässä toljottaen tuijotti yhteenpaikkaan eikä sanonut mitään. Kun sanoin, että otetaanhan kelkka puusta ja viedään pellolle, hän säpsähtäen heräsi kuin unesta. Katkottiin puut edestä vietiin kelkka peräkärryyn. Kun keskustelimme tapahtumasta, niin tulimme siihen tulokseen, että elämänlanka täytyy panna katkaisimeen ja kiinnittää kuskin vyölle ihan ensimmäisenä, ennen kuin tekee kelkan kanssa mitään. Onneksi ei ollut isompia puita. Sen jälkeen on lapsenlapsi aina ekana sanonut, kun jälkeenpäin olemme kelkkailleet, muistakaapa se elämänlanka.