Sivu 2/30
Lähetetty: 19.5.2007 0:47
Kirjoittaja Jokari
^^ Hyviä pointteja. Kyllä kanavien kohdistelut on mielessä pyörinyt, mut ei ole vielä saanut aikaiseksi. Täytynee siihenkin puoleen perehtyä jossain vaiheessa.
Lähetetty: 19.5.2007 8:07
Kirjoittaja Jusu
1700 kaasarituninki hörppäsi nyt viimeisen kolmen tankillisen aikana keskimäärin 9,3 litraa sataselle. Kaasutin on edelleen se ryssänveeperiviritys josta en tiedä mitä osia se pitää sisällään. Kanavien kohdistuksesta en tiedä, silloin kun ruuvasin 1500:n sarjat koneen kylkeen, en osannut noita tarkistaa, kun niistä ei niin paljoa tuolloin jutunjuurta ollut.
On kyllä muuten merkillisen alavääntöinen kokoonpano

kylänpyörityksessäkin on hyvä jurnutella liki tyhjäkäynnillä. Eikä tuommoisella arvoajoneuvolla toki kovasti kaahitellakaan

Maantiellä onkin nelivaihteisella sitten vastapainoksi vingutettava se 4000+ taulussa.
Muutenkin ajo on suhteellisen reipasta eli minun tähteni ei tartte muiden jarrutella. Siihenkin nähden aika pieni luku.
Yhden tankin perusteella laskin kerran reilun kympin kuluksen, mutta useamman tankillisen jälkeen keskiarvo on pienempi vaikka ajotapa ei ole juuri muuttunut.

Laskuissanikin pyöristän litrat ylöspäin ja matkat tasakymmeniin alaspäin ettei tulisi liian hyviä tuloksia..

Lähetetty: 19.5.2007 14:48
Kirjoittaja säätänä
Lähetetty: 19.5.2007 18:21
Kirjoittaja Ukki
Tervehdykset toivottelen.
Luin läpi koko viestiketjun ja minun huomioni kiinnittyi kohtaan jossa oli kerrottu molempien kurkkujen suuttimien koot. Jos vielä oikein muistan, niin pienemmät suuttimet ovat ykköskurkussa ja suuremmat 2:ssa. Vuosia ja vuosikymmeniä taaksepäin, kun itsekin olin Ladojen kanssa enempi tekemisissä kuin vain kuljettajana, rotsattiin ilmasuuttimet ykköskurkussa pykälän/kaksi suuremmaksi ja kakkosessa pari/kolme pykälää. Tämä toimenpide laihensi seoksia ja pudotti kulutusta. Lienekköhän enää missään tänä ruiskukoneiden aikana mainittuja rotseja.
Lähetetty: 19.5.2007 20:17
Kirjoittaja köhmä
Jospa sulta on joku varastanut pensaa tankista

Tämähän toki selviää pidempiaikaisella kulutuksen vertailulla

Lähetetty: 19.5.2007 21:12
Kirjoittaja Mäntä
Ei viitti uutta topikkia avata, niin kysympä tässä.
Minkä kokoiset suuttimet teillä on ollut tuossa ladan omassa kaasarissa 1.7 koneessa?
Lähetetty: 20.5.2007 14:07
Kirjoittaja Jokari
Tuli heitettyä mökkireissu, kilsoja tuli 155 ja bensaa meni 14,68 l, joista räknäämällä saa kulutukseksi noin 9,5 l/100 km. Virhemarginaali varmaan joku puolisen litraa suuntaan tai toiseen. 3 henkeä+kevyet matkakamat. Parikymmentä kilsaa hiljaista kaupunkiajoa ja loput maantiellä, pikkuteillä jne. turhia kiihdyttelyitä vältellen mahdollisimman tasaisesti ajaen. Keskinopeus jäi varmasti noin 80:n tuntumaan.
Ohan siinä pikkusen liikaa
Toissaedellinen tankillinen lähes pelkkää kaupunkivingutusta ja kulutus tosiaan 10,3, vaikka tuli reviteltyä reilusti. Weber ja kiinteä kulutus
Löysin vanhan tekstitiedoston johon olin kirjannut ylös 8 tankkia vanhalla Ozonilla ja kärjellisellä sytkällä. Keskikulutus 10,9 l/100 km. Suurimmat lukemat jopa 11,6 l/100 km
Eihän tolla litran-parin kulutuserolla ole oikein mitään käytännön vaikutusta mun ajomäärillä, rahallinen vaikutuskin on aika pieni. Toi nyt on lähinnä tollanen psykologinen asia...
köhmä kirjoitti:Jospa sulta on joku varastanut pensaa tankista

Tämähän toki selviää pidempiaikaisella kulutuksen vertailulla

Ei oo bensaa viety, lukollinen korkki on ja kulutus on pysynyt tasaisena, mitänyt tietty talvesta hieman laskenut.
Lähetetty: 20.5.2007 14:32
Kirjoittaja Petteri-lada
Noniin, pistetäääs taas kerran paremmaks, toi oma ja nykyään pois kilvistä oleva 2107 -91 vei 15l/100km ja ihan vakio koko palikka.
Tais olla vähän säädöt vituillaan?, noh tuli sillä kummiskin ajettua se 0,5 vuotta.
Nykyinen 2105 kostaja vie sen n.9l /100km, eli ihan ok meitsille

Lähetetty: 20.5.2007 15:06
Kirjoittaja Jouska
Takavetoja en tunne mut yks mahdollisuus lisääntyneeseen polttoaineen kulutukseen voi kai olla pieni vuoto pa järjestelmässä. Tuollaista pientä vuotoa ei välttämättä lämpimillä ilmoilla huomaa muusta kuin bensan hajusta.
Lähetetty: 21.5.2007 10:44
Kirjoittaja olavi2101
mulla oli 1500 s kulutus kiipesi yht äkkiä 15l/100km matka ajossa
sillä oli kova jano siihen laitettiin kaasariin se bensa pinnan venttiili ei auttanut konela auto epäili kaasarin kurkun jäätymistä minusta ei sellaista ollut .laitoin uudet tulpat ja puolan ei auttanut kävi rikkaalla säädöt ei tuntuneet auttavan konellan asentajatkin ymmällä vuosi oli 1994
osti uudet tulpat Boschit siihen loppuivat onkelmat kulutus putosi takaisin 7,6/l ei ymmärrä näitä neuvostoliiton auton ajatuksia
Lähetetty: 21.5.2007 17:00
Kirjoittaja rokrok
mulla tuo nappis vie rauhallisessa matka-ajossa noin 7 litraa, mittarinopeuden pysytellessä noin 110km/h eli oikeeta noin 100km/h.
Viimeksi vei 300km noin 20litraa.
Lähetetty: 22.5.2007 13:45
Kirjoittaja Revolver
Auto jonka Jokari tuntee aika hyvin vie tällä hetkellä semmoista 7,8l/100km. Alhin kulutus minkä sain on ollut 7,6l/100km, ja luulen että pääsen tuohon ja ehkä alemmas. Koska äskettäin vaihdoin ilmanputsarin, ja vanha oli tosi likainen.
Kyseessä siis nappis missä 1,6l kone, kohdistetut kanavat, weber dgv kaasari, ja kärjetön sytkä.
Ilmanputsari kannattaa vaihtaa ja tarkistaa että ei ole tukossa. Myöskin sytytystulppien kärkiväli kannattaa tarkistaa ja säätää. Ne on melkein aina päin helvettiä. Ihmiset jostain syystä luulevat että niiden kärkiväli on oikein koska ne on siihen autoon sopivat. Sopivuus on vaan lämpöarvo, kärkiväli sitten on vaan jotain ja se pitää itse säätää

Lähetetty: 22.5.2007 13:55
Kirjoittaja Team perseauki racing
juu ei tuota weberiä pidä alkaa heti syyttämään, itsellä vei vakio nokalla ja venäläisellä nivan kaasarilla matkassakin 10-11 luokaa ja weberillä pääsi 9 litraan tosin koneessa oli hieman kireämpää nokkaa, peltisarja ja törkeän lyhyt perävälitys... ihmetytti hieman kun täälä alettiin puhumaan alle 7 litran kuluksesta matka ajossa, ei noilla toleransseilla....
Lähetetty: 22.5.2007 15:30
Kirjoittaja Jokari
Revolver kirjoitti:Auto jonka Jokari tuntee aika hyvin vie tällä hetkellä semmoista 7,8l/100km. Alhin kulutus minkä sain on ollut 7,6l/100km, ja luulen että pääsen tuohon ja ehkä alemmas. Koska äskettäin vaihdoin ilmanputsarin, ja vanha oli tosi likainen.
Kyseessä siis nappis missä 1,6l kone, kohdistetut kanavat, weber dgv kaasari, ja kärjetön sytkä.
Ilmanputsari kannattaa vaihtaa ja tarkistaa että ei ole tukossa. Myöskin sytytystulppien kärkiväli kannattaa tarkistaa ja säätää. Ne on melkein aina päin helvettiä. Ihmiset jostain syystä luulevat että niiden kärkiväli on oikein koska ne on siihen autoon sopivat. Sopivuus on vaan lämpöarvo, kärkiväli sitten on vaan jotain ja se pitää itse säätää

Oliko nappiksessa DGV? Mulle on jäänyt sellanen mielikuva että siinä olis Weber DGR. Saatan toki olla väärässäkin
Tulpat ja putsarit on kyllä kunnossa niinkuin aiemmin jo mainitsinkin. Tulppien kärkiväli on vakiot 0,7 mm, en niihin viitsinyt koskea. Kärjettömässä sytkässä riittää kyllä potkua.
Ilmanputsarin virkaa toimittaa upouusi vapaavirtaustyyppinen kromilaatikko. Mainitaan nyt että kulutus oli aivan sama todella tukkoisella Sierran putsarikotelolla (tai siis lähinnä ilmanpuhdistin oli todella tukkoinen). Ainoa mihin tukkoisuus vaikutti, oli pieniltä kierroksilta lähteminen. Hirveitä hyytymisiä siitä vaan seurasi, ei muuta.
Muuten olen kyllä äärettömän tyytyväinen DGV:hen, koneen luonne on muuttunut lussusta paskasta kunnon raaseriksi. Nyt sentään kaasupolkimen asennolla tuntuu olevan hienoista vaikutusta Ladan vauhtiinkin

Lähetetty: 22.5.2007 17:55
Kirjoittaja Jaska HKI
Tukkoinen pakoputki nostaa helposti kulutusta 50%.Heikko veto,kaasun painaminen yli puolenvälin ei juuri lisää nopeutta...tukehtuu.