Raahustin eräänä iltamyöhänä kotiin väsyneenä töistä. Mieli oli maassa, ruumis kuin tulessa ja jaloissa rakot. Uupunein askelin jaksoin juuri ja juuri tehdä mutkan postilaatikolleni, jonne muuten kertyy ylimääräistä matkaa n. 20 metriä suuntaansa. Avasin luukun, katsoin sisään; Laskuja Per...e oli päästä suustani. Ja sitten viimeisillä voimilla sisälle. Nakatessani kirjekuoriläjän pöydälle silmääni pisti suuri kirjekuori. Asiaa tarkemmin tutkiessani huomasin kuoressa tksti "LADAKERHO". Voihan Ville. Lopultakin. Vapisevin käsin revin kuoren auli. Sisältä löytyi punainen kerhotarra sekä Ladapravda. Niin ja myös lasku. Väsymys ja ruumiin tuskat olivat hetkessä tipotiessään.
Näin "uudehkona" jäsenenä täytyy sanoa että Pravda oli sitä mitä odotinkin. En nimittäin ole ennen ko. julkaisua käsissäni pitänyt: täyttä asiaa Ladakerhommaisella itseironialla maustettuna. Ladisti, tosin kuin monen muun automerkin omistaja, osaa nauraa myös itselleen.
Kiitos siis sille tai niille jotka tämän lehden ovat väsänneet ja väsäävät ilmeisesti jatkossakin. Odotan jo seuraavaa numeroa. (Tästä taisi tulla melkonen nuoleskelu koko viestistä)
p.s. Jäsenmaksun ja liittymismaksun muuten maksoin juuri äsken.
Postilaatikosta löytyi ihana yllätys
Postilaatikosta löytyi ihana yllätys
Doniv Povenza
- Lada Scandinavia
- Viestit: 1655
- Liittynyt: 12.7.2005 18:17
- Paikkakunta: Turun tienoo