Kyllä vain.Ja kyseessä on siis nappis.Ja tuulilasissa näkyi olevan halkeama apparin puolella.Eikö kukaan kerhon jäsenistä tunnusta antaneensa uljaan Ladansa kaikkien nähtäville? Astu rohkeasti esiin ja ota osasi kunniasta.
Toistan itseäni: Aika harva kerholainen tätä foorumia lukee. Piste.
Teoria on sitä, että kaikki tiedetään, mutta mikään ei toimi.
Käytäntö on sitä, että kaikki toimii, mutta kukaan ei tiedä miksi.
Meillä teoria ja käytäntö ovat sekoittuneet siten,
että mikään ei toimi ja kukaan ei tiedä miksi.
veli alexei kirjoitti:Toistan itseäni: Aika harva kerholainen tätä foorumia lukee. Piste.
No aika moni kummiskin.
Veikkaan että prosentuaalisesti tosta noin 1000:ta jäsenestä ei edes 20%:a seuraa foorumia. Mutta voi olla että erehdyn. Pitäs varmaan tehdä joku tutkimus aiheesta oikeen.
Teoria on sitä, että kaikki tiedetään, mutta mikään ei toimi.
Käytäntö on sitä, että kaikki toimii, mutta kukaan ei tiedä miksi.
Meillä teoria ja käytäntö ovat sekoittuneet siten,
että mikään ei toimi ja kukaan ei tiedä miksi.
Samaa kysytty mielestäni joskus aikaisemminkin ja vastaus on ollut että maksaa ihan huomattavasti enemmän kuin tuo nykyinen tarra. Viisammat voivat korjata, mikäli olen väärässä.
Niin tai nyt sit vetää nykyisen tarran kakspuoleisella teipillä ja/tai liimalla kiinni lasin sisäpuolelle.