Tervehdyksen toivottelen.
Kaksi miestä, isiä molemmat, tapasivat kylänraitilla ja kyselivät toisiltaan kuulumisia:" Mitäpä sinulle ja perheellesi kuuluu? Toinen vastasi:" Ihan hyvää kuuluu, poika pääsi ammattikoulusta autopuolelta ja on hyvä rassaamaan kaikenlaisia autoja ja konevehkeitä." Miehistä vanhempi oli hiljaa ja miettiväisen näköisenä sanoi:" Niinpä, niin, ei se minunkaan poikani osaa korjata."
Auton korjausta.
Auton korjausta.
Meijän Ukki tietää vanhasta Ladasta melkein kaiken, kun sen velipoika on nähnyt jälet 
Tosielämä opettaa ??
Vapunaaton tervehdyksen toivottelen.
Tässäpä pieni humoristinen tarina joka on tapahtunut todellisuudessa.
Joskus kymmeniä vuosia sitten oli eräässä Ford-korjaamossa tullut Autoliikkeen johtaja aamulla pajalle ja pitänyt tiedotustilaisuuden henkilökunnalle ja kehunut, että nyt me saatiin oikea asentaja töihin. Tämä mies on oikein Ameriikan asentaja, ollut asentajana ihan Fordin tehtaalla. Kyllä hommat alkavat tapahtua ja ottakaapa opiksenne tämän huippumiehen otteista. Tilaisuuden jälkeen olivat kaikki menneet omiin töihinsä ja niin tietysti myös tämä uusi asentaja. Hän oli saannut jonkinlaisen isomman huollon. Ruokatunti tuli ja meni. Iltapäivä kahvitunnin jälkeen oli työnjohtaja kysellyt ja ihmetellyt, että ei ollut tapahtunut mitään. Olipa Pomo vielä kysynyt miksi mies ei ollut tehnyt mitään, vaikka oli ihan Ameriikassa hommissa ollut. Mies vastasi:"Olisin osannut ja hyvin olisinkin jos olisin saanut asentaa oikean puoleista etulokasuojaa. Hän oli ollut Fordin nauhalla tätä työtä tekemässä.
Tässäpä pieni humoristinen tarina joka on tapahtunut todellisuudessa.
Joskus kymmeniä vuosia sitten oli eräässä Ford-korjaamossa tullut Autoliikkeen johtaja aamulla pajalle ja pitänyt tiedotustilaisuuden henkilökunnalle ja kehunut, että nyt me saatiin oikea asentaja töihin. Tämä mies on oikein Ameriikan asentaja, ollut asentajana ihan Fordin tehtaalla. Kyllä hommat alkavat tapahtua ja ottakaapa opiksenne tämän huippumiehen otteista. Tilaisuuden jälkeen olivat kaikki menneet omiin töihinsä ja niin tietysti myös tämä uusi asentaja. Hän oli saannut jonkinlaisen isomman huollon. Ruokatunti tuli ja meni. Iltapäivä kahvitunnin jälkeen oli työnjohtaja kysellyt ja ihmetellyt, että ei ollut tapahtunut mitään. Olipa Pomo vielä kysynyt miksi mies ei ollut tehnyt mitään, vaikka oli ihan Ameriikassa hommissa ollut. Mies vastasi:"Olisin osannut ja hyvin olisinkin jos olisin saanut asentaa oikean puoleista etulokasuojaa. Hän oli ollut Fordin nauhalla tätä työtä tekemässä.
Meijän Ukki tietää vanhasta Ladasta melkein kaiken, kun sen velipoika on nähnyt jälet
Meidän alakoulun opettaja kertoi lähes samaa tarinaa, 45 vuotta sitten. Mies oli ollut amerikassa fordin tehtailla töissä parikymmentä vuotta. Suomeen palattuaan ihmiset tietysti pyysivät häntä korjaamaan autojaan. "Osaan minä kuningaspultin kiinnittää, muuta en siellä tehtaalla tehnyt"...
warre 353w sedan,
Tervehdykset toivottelen.
Ompahan tässä ollut tarinaa autojen korjauksista, tässä taas yksi todellinen sellainen, olin itse vierellä toteamassa. 70 luvun alussa eräällä GM:n korjaamolla vahemmman puoleinen asentaja korjasi Bedfordin moottorin ja oli koekäynnistys vaiheessa. Otti kaikki työkalut moottoritilasta, ihmetellen mihinkä ne linjapihdit olivat joutuneet. Minä sanoin nähneeni ne viimeksi eräässä sylinterissä ennen kannen paikoilleen asennusta. "Ei ne siellä sovi olemaan" sanoi asentaja. Hänellä oli sellainen tapa, että sääti venttilit vasta koekäytön jälkeen ,koska Petterissä ne piti säätää lämpimänä. Näin hän muka säästi yhden säätötyön. Asentaja meni somman taakse ja starttasi moottoria käyntiin. Kuului hirmuinen rysäys, menimme katsomaan moottoritilaa ja havaitsimme kuinka pihtien varret olivat tulleet syl.kannen läpi. Totisella naamalla, ns. ihan pokkana hän tuumasi:"Johan minä sanoin, että eivät ne sovi olemaan siellä sylinterissä."
Ompahan tässä ollut tarinaa autojen korjauksista, tässä taas yksi todellinen sellainen, olin itse vierellä toteamassa. 70 luvun alussa eräällä GM:n korjaamolla vahemmman puoleinen asentaja korjasi Bedfordin moottorin ja oli koekäynnistys vaiheessa. Otti kaikki työkalut moottoritilasta, ihmetellen mihinkä ne linjapihdit olivat joutuneet. Minä sanoin nähneeni ne viimeksi eräässä sylinterissä ennen kannen paikoilleen asennusta. "Ei ne siellä sovi olemaan" sanoi asentaja. Hänellä oli sellainen tapa, että sääti venttilit vasta koekäytön jälkeen ,koska Petterissä ne piti säätää lämpimänä. Näin hän muka säästi yhden säätötyön. Asentaja meni somman taakse ja starttasi moottoria käyntiin. Kuului hirmuinen rysäys, menimme katsomaan moottoritilaa ja havaitsimme kuinka pihtien varret olivat tulleet syl.kannen läpi. Totisella naamalla, ns. ihan pokkana hän tuumasi:"Johan minä sanoin, että eivät ne sovi olemaan siellä sylinterissä."
Meijän Ukki tietää vanhasta Ladasta melkein kaiken, kun sen velipoika on nähnyt jälet
Tervehdykset toivottelen.
Olen kohta ollut tekemisissä autojen ja konevehkeiden kanssa työssä ja harrastuksena 50v. Tänä aikana on tapahtunut lukemattomia hauskoja tai vähemmän hauskoja asioita. Mitä enempi niitä tänne kirjoittelen, sitä useampi tulee mieleen. En minä niitä kirjoitteleisi jos minulla itselläni ei olisi hauskaa muistellessa mitä kaikkea sitä on kerennyt tekemään, näkemään ja kokemaan.
Olen kohta ollut tekemisissä autojen ja konevehkeiden kanssa työssä ja harrastuksena 50v. Tänä aikana on tapahtunut lukemattomia hauskoja tai vähemmän hauskoja asioita. Mitä enempi niitä tänne kirjoittelen, sitä useampi tulee mieleen. En minä niitä kirjoitteleisi jos minulla itselläni ei olisi hauskaa muistellessa mitä kaikkea sitä on kerennyt tekemään, näkemään ja kokemaan.
Meijän Ukki tietää vanhasta Ladasta melkein kaiken, kun sen velipoika on nähnyt jälet
Opiksi otettavaa
Tervehdykset toivottelen.
Huumoriosastolle kuuluva opiksi otettava tapaus. Olkoonpahan henkilöt asentaja A ja autoilija I. I:ltä oli Betukasta mennyt startti rikki, se oli joku CAV:n siirtohammaspyörä malli, en muista tyyppiä, mutta se oli erittäin huono kestämään. A korjasi startin ja seuraavalla viikolla lähti Helsinkiin jollekin maahantuojan järjestämälle kurssille. Kappasivai, illalla keskellä Mannerheimintietä 600km. päässä kotoa kuului toiselta puolen katua huuto:"A!!-kele, se tartti meni taas V:tuiksi, se sitten ei kestä yhtään." Jo´o eihän ne kestä kun niillä tartataan, vastasi A.
Mieltäni on helpottanut monesti kun autossa on ollut vikaa, tämä A:n toteamus hieman mukaellen, että eihän se kestä kun sillä ajetaan.
Huumoriosastolle kuuluva opiksi otettava tapaus. Olkoonpahan henkilöt asentaja A ja autoilija I. I:ltä oli Betukasta mennyt startti rikki, se oli joku CAV:n siirtohammaspyörä malli, en muista tyyppiä, mutta se oli erittäin huono kestämään. A korjasi startin ja seuraavalla viikolla lähti Helsinkiin jollekin maahantuojan järjestämälle kurssille. Kappasivai, illalla keskellä Mannerheimintietä 600km. päässä kotoa kuului toiselta puolen katua huuto:"A!!-kele, se tartti meni taas V:tuiksi, se sitten ei kestä yhtään." Jo´o eihän ne kestä kun niillä tartataan, vastasi A.
Mieltäni on helpottanut monesti kun autossa on ollut vikaa, tämä A:n toteamus hieman mukaellen, että eihän se kestä kun sillä ajetaan.
Meijän Ukki tietää vanhasta Ladasta melkein kaiken, kun sen velipoika on nähnyt jälet
-
pappa- igor
- Viestit: 1099
- Liittynyt: 12.4.2005 18:51
- Paikkakunta: Tampere
no eihän ne siellä mahdu olemaanUkki kirjoitti:Tervehdykset toivottelen.
Ompahan tässä ollut tarinaa autojen korjauksista, tässä taas yksi todellinen sellainen, olin itse vierellä toteamassa. 70 luvun alussa eräällä GM:n korjaamolla vahemmman puoleinen asentaja korjasi Bedfordin moottorin ja oli koekäynnistys vaiheessa. Otti kaikki työkalut moottoritilasta, ihmetellen mihinkä ne linjapihdit olivat joutuneet. Minä sanoin nähneeni ne viimeksi eräässä sylinterissä ennen kannen paikoilleen asennusta. "Ei ne siellä sovi olemaan" sanoi asentaja. Hänellä oli sellainen tapa, että sääti venttilit vasta koekäytön jälkeen ,koska Petterissä ne piti säätää lämpimänä. Näin hän muka säästi yhden säätötyön. Asentaja meni somman taakse ja starttasi moottoria käyntiin. Kuului hirmuinen rysäys, menimme katsomaan moottoritilaa ja havaitsimme kuinka pihtien varret olivat tulleet syl.kannen läpi. Totisella naamalla, ns. ihan pokkana hän tuumasi:"Johan minä sanoin, että eivät ne sovi olemaan siellä sylinterissä."
mutta tuli siitä mieleen kun paikallinen linja-auto yhtiö teki tallillaan jonkun (mahd. leyland) linja- autonsa kansiremonttia ja oli jo kone nipussa.. ihmettelivät vaan että kuinka 17mm hylsy kolisi pakoputkesta lattialle ja siinä vaiheessa muistivat että samainen hylsy oli kadonnut kannen asennus vaiheessa... kone toimi hienosti niin kauan kuin ko. linja-auto yhtiökin 
Lada 1200L ***** TURBO IC -89
Tervehdykset toivottelen.
Autonkorjaamo maailmassa tapahtuu paljon humoristisia asioita, kun niitä vaan katsoo huumorin silmällä.
Tässäpä tapaus jolle ei ole löytynyt selitystä vieläkään vaikka tapahtumasta on yli 30 vuotta. Eräs asentaja, vanhempi sellainen oli ollut sodassakin, kertoili usein kuinka hän oli sellainen mies, että ei ääniä, paukkuja, laukauksia eikä räjähdyksiä kovin paljon hätkähtele. Oli sodassa kuuluma tottunut niihin. Mainittu asentaja oli korjaustyön loppuvaiheessa hakemassa vettä jäähdyttimeen ja oli tulossa auton luo. Samaan aikaan toinen kaveri hitsasi kaasulla jotain siinä vieressä. Samassa hetkessä kun veden hakija oli selin tähän hitsaajaan, vesisankot molemmissa käsissä, asetyleeniletku jostakin syystä räjähti aivan sodan kävijän ns. p-seen takana. Sellainen metrinen letkun pätkä joka oli vielä mittareissa kiinni heilui tulta syösten ja savuten sinne tänne. Sillä siunaamalla hetkellä uljas soturimme seisoi pihalla vesisankot edelleen käsissään, tippaakaan ei ollut läikkynyt yli. Emme tiedä kuinka hän sai oven auki, joka oli varmasti ollut kiinni ja avautui sisälle päin vetäen. Ei hän tiennyt itsekkään. Jälkeen päin muistellessaan tapahtumaa hän sanoi:" Että ei hermostunut ja säikkynyt silloinkaan kun letkut muka räjähtivät, sellainen pieni napsaus, eikä pisaraakaan vettä läikähdellyt."
Autonkorjaamo maailmassa tapahtuu paljon humoristisia asioita, kun niitä vaan katsoo huumorin silmällä.
Tässäpä tapaus jolle ei ole löytynyt selitystä vieläkään vaikka tapahtumasta on yli 30 vuotta. Eräs asentaja, vanhempi sellainen oli ollut sodassakin, kertoili usein kuinka hän oli sellainen mies, että ei ääniä, paukkuja, laukauksia eikä räjähdyksiä kovin paljon hätkähtele. Oli sodassa kuuluma tottunut niihin. Mainittu asentaja oli korjaustyön loppuvaiheessa hakemassa vettä jäähdyttimeen ja oli tulossa auton luo. Samaan aikaan toinen kaveri hitsasi kaasulla jotain siinä vieressä. Samassa hetkessä kun veden hakija oli selin tähän hitsaajaan, vesisankot molemmissa käsissä, asetyleeniletku jostakin syystä räjähti aivan sodan kävijän ns. p-seen takana. Sellainen metrinen letkun pätkä joka oli vielä mittareissa kiinni heilui tulta syösten ja savuten sinne tänne. Sillä siunaamalla hetkellä uljas soturimme seisoi pihalla vesisankot edelleen käsissään, tippaakaan ei ollut läikkynyt yli. Emme tiedä kuinka hän sai oven auki, joka oli varmasti ollut kiinni ja avautui sisälle päin vetäen. Ei hän tiennyt itsekkään. Jälkeen päin muistellessaan tapahtumaa hän sanoi:" Että ei hermostunut ja säikkynyt silloinkaan kun letkut muka räjähtivät, sellainen pieni napsaus, eikä pisaraakaan vettä läikähdellyt."
Meijän Ukki tietää vanhasta Ladasta melkein kaiken, kun sen velipoika on nähnyt jälet
Tervehdykset toivottelen.
Vanhemman asentajan vesisankko tarinan jatkoksi pieni tarina, ei oikeastaan huumoria, vai olisiko sitä hirtehishuumoria itseään. Korjaamolla oli nuorehko työnjohtaja. Hänellä oli tapana aina potkiskella korjaamon lattialla olevia pahvilaatikoita. Tätä oli tapahtunut jo useamman vuoden ajan. Sitten kerran kun korjaamolla Juhannuksen jälkeen oli hiljaisempaa em. asentaja laittoi keskelle korjaamohallin lattiaa oikein himo hollille siten, että sitä ei voinut olla huomaamatta, pahvilaatikon jonka sisään hän laittoi nyrkin kokoisen rautamurikan. Hetken päästä pomo huomasi laatikon. Hän kyyristyi, tähtäili, sihtaili ja mittaili kuinka hän saisi näyttävän potkun aikaiseksi. Sitten hän otti vauhtia sandaalit jalassa, potkaisi, kuului kova karjaisu, rupesi kiroilemaan hyppiessään yhdellä jalalla. Onneksi ei tapahtunut mitään murtumia, eikä mitään suurempia vammoja varpaan mustaksi menon lisäksi. Tämän tapauksen jälkeen potkaisu himo ei vähentynyt, mutta hän kokeili aina jalallaan olivatko laatikot tyhjät.
Vanhemman asentajan vesisankko tarinan jatkoksi pieni tarina, ei oikeastaan huumoria, vai olisiko sitä hirtehishuumoria itseään. Korjaamolla oli nuorehko työnjohtaja. Hänellä oli tapana aina potkiskella korjaamon lattialla olevia pahvilaatikoita. Tätä oli tapahtunut jo useamman vuoden ajan. Sitten kerran kun korjaamolla Juhannuksen jälkeen oli hiljaisempaa em. asentaja laittoi keskelle korjaamohallin lattiaa oikein himo hollille siten, että sitä ei voinut olla huomaamatta, pahvilaatikon jonka sisään hän laittoi nyrkin kokoisen rautamurikan. Hetken päästä pomo huomasi laatikon. Hän kyyristyi, tähtäili, sihtaili ja mittaili kuinka hän saisi näyttävän potkun aikaiseksi. Sitten hän otti vauhtia sandaalit jalassa, potkaisi, kuului kova karjaisu, rupesi kiroilemaan hyppiessään yhdellä jalalla. Onneksi ei tapahtunut mitään murtumia, eikä mitään suurempia vammoja varpaan mustaksi menon lisäksi. Tämän tapauksen jälkeen potkaisu himo ei vähentynyt, mutta hän kokeili aina jalallaan olivatko laatikot tyhjät.
Meijän Ukki tietää vanhasta Ladasta melkein kaiken, kun sen velipoika on nähnyt jälet
Tostapa tulikin mieleeni eräs vastaavanlainen legenda jostain korjaamon työnjohtajasta, jolla oli outo pakkomielle aina kahvitunneilla käydä kääntelemässä tekeillä olevia rautoja, ym. esineitä. 
No, kerran eräs asentaja suivaantui touhuun siinä määrin, että just ennen kahvituntia hehkutti pillillä raudat tulipunaisiksi ja jätti pöydälle.
Työnjohtaja saapui taas näpelöimään osia ja arvata saattaa, miten kävi, kun juuri mustaksi jäähtyneisiin rautoihin koski..
Huuto oli kuulemma ollut aikamoinen, mutta ei siinä vielä kaikki; nupiksi tähän kepposeen oli vessan ovenkahva (johon mennä jäähdyttämään palovammoja) oli käsitelty jollain mustalla avoratasrasvalla, johon ei tehonnut mikään tunnettu liuotin!
No, kerran eräs asentaja suivaantui touhuun siinä määrin, että just ennen kahvituntia hehkutti pillillä raudat tulipunaisiksi ja jätti pöydälle.
Työnjohtaja saapui taas näpelöimään osia ja arvata saattaa, miten kävi, kun juuri mustaksi jäähtyneisiin rautoihin koski..
Huuto oli kuulemma ollut aikamoinen, mutta ei siinä vielä kaikki; nupiksi tähän kepposeen oli vessan ovenkahva (johon mennä jäähdyttämään palovammoja) oli käsitelty jollain mustalla avoratasrasvalla, johon ei tehonnut mikään tunnettu liuotin!
2102 16V ex.
2103 -75
2103 -75
Merkkiuskollisuuttako?
Tervehdykset toivottelen.
Tässäpähän taas pieni tarina, joka on tietysti totta. Juttu kertoo eräästä taksimiehestä joka ajeli RAF merkkisellä pienoisbussilla (lienekkö ollut ainut Suomessa) normaaleiden taksiajojen lisäksi koululaiskuljetuksia. Hänellä oli ollut aikaisemmin Popeda ja Volga. Hän oli erittäin persoonallinen kaveri, piti päällään jo silloinkin harvinaista ns. Diagonaalista valmistettua pussihousullista virka-asua ja Koppalakkia. Oli erittäin tiukkaluontoinen NL:n autojensa puolesta. Niihin täytyi huoltojen ja harvinaista kyllä pienten korjausten yhteydessä käyttää NL:a varaosia ja tarvikkeita. Myös renkaiden suhteen. Ongelman muodosti talvirenkaat, jossa hänen oli pakko antaa periksi mutta kuitenkin niiden täytyi olla suomalaisia. Myös pulttien ja ruuvien sekä aluslevyjen täytyi olla "Nevvostoliittolaisia" kuten hän sanoi. Mutta todellisuudessa oli pakko laittaa länsi tavaraa koska eihän Konelakaan tuonut maahan kaikenlaisia tarvikkeita NL:ta. Kerrotaan että hänellä olisi ollut tallessa kaikki entiset autonsa sekä Tähti merkkinen moottoripyörä. Hän kuoli muutama vuosi sitten enkä ole kuullut mitä tapahtui hänen Neuvostoliittolaiselle kalustolleen. Nykypäivänä tapaa enää harvoin tällaisia persoonallisuuksia koska kaikkia yritetään ahtaa samaan muottiin.
Tässäpähän taas pieni tarina, joka on tietysti totta. Juttu kertoo eräästä taksimiehestä joka ajeli RAF merkkisellä pienoisbussilla (lienekkö ollut ainut Suomessa) normaaleiden taksiajojen lisäksi koululaiskuljetuksia. Hänellä oli ollut aikaisemmin Popeda ja Volga. Hän oli erittäin persoonallinen kaveri, piti päällään jo silloinkin harvinaista ns. Diagonaalista valmistettua pussihousullista virka-asua ja Koppalakkia. Oli erittäin tiukkaluontoinen NL:n autojensa puolesta. Niihin täytyi huoltojen ja harvinaista kyllä pienten korjausten yhteydessä käyttää NL:a varaosia ja tarvikkeita. Myös renkaiden suhteen. Ongelman muodosti talvirenkaat, jossa hänen oli pakko antaa periksi mutta kuitenkin niiden täytyi olla suomalaisia. Myös pulttien ja ruuvien sekä aluslevyjen täytyi olla "Nevvostoliittolaisia" kuten hän sanoi. Mutta todellisuudessa oli pakko laittaa länsi tavaraa koska eihän Konelakaan tuonut maahan kaikenlaisia tarvikkeita NL:ta. Kerrotaan että hänellä olisi ollut tallessa kaikki entiset autonsa sekä Tähti merkkinen moottoripyörä. Hän kuoli muutama vuosi sitten enkä ole kuullut mitä tapahtui hänen Neuvostoliittolaiselle kalustolleen. Nykypäivänä tapaa enää harvoin tällaisia persoonallisuuksia koska kaikkia yritetään ahtaa samaan muottiin.
Meijän Ukki tietää vanhasta Ladasta melkein kaiken, kun sen velipoika on nähnyt jälet
Tuo Tähti, eli K-125 ,Oli hyvinkinn yleinen moottoripyörä 50-luvulla. Meille sellainen joutui jonkun auton vaihtokaupassa, ja koska se oli punaiseksi maalattu, nimesi tälläkin palstalla kirjoitteleva pikkuveljeni sen kolmivuotiaan logiikalla Palomotskariksi. (vrt.Paloauto)
Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
IC
Enomiehellä oli samanmoinen tähtipyörä. Joutui ostamaan sen, kun ei samana päivänä enää kerennyt ajella polkupyörällä työmaalle ja takaisin. Komia on se tähti tankin kupeessa, josta toi nimi on sille annettu.
No nyt asiaan. IC:stä tässä piti haastaa. Tietääkös porukat miksi iiseessä joissakin malleissa on akselin toisessa päässä vaihdepoljin ja toisessa päässä ylöspäin suuntautunut vaihdekeppi ? ? ? ? ?
Sillä on tietty tarkoitus. Kun IC uppoa niin syvälle mutaan, ettei jalka enää liiku, voi törpätä pientä tupaan vaihdekepillä ja matka senkun jatkuu.
Jyrki-boy
No nyt asiaan. IC:stä tässä piti haastaa. Tietääkös porukat miksi iiseessä joissakin malleissa on akselin toisessa päässä vaihdepoljin ja toisessa päässä ylöspäin suuntautunut vaihdekeppi ? ? ? ? ?
Sillä on tietty tarkoitus. Kun IC uppoa niin syvälle mutaan, ettei jalka enää liiku, voi törpätä pientä tupaan vaihdekepillä ja matka senkun jatkuu.
Jyrki-boy