Eläintarhan gorillanaaras oli ollut jo pitkään kiukkuinen. Hoitajat
arvelivat että kyse oli silkasta seksin puutteesta eli että naaras
tarvitsisi vain hetkeksi kunnon partnerin.
Mutta mistä apu? Lähimmät gorillaurokset olivat Göteborgissa asti. Silloin
joku hoitajattarista esitti, että kysytään erästä hänen tuntemaansa Ford-harrastajaa
hoitamaan hommaa. Hänen tietääkseen Fordistia vaivasi sitäpaitsi krooninen
rahapula, mikä tekisi houkuttelusta helpompaa.
Eläintarhan johto katsoi, että jos gorilla tulee 100:lla eurolla vähänkin
helpommin käsiteltäväksi, niin keino oli kokeilemisen arvoinen.
Fordistille soitettiin ja häntä pyydettiin tulemaan eläintarhaan.
Gorillahäkin luona hänelle tehtiin selvä tarjous: 100 euroa panosta.
Fordisti katseli gorillaa pitkään. Sanoi lopulta suostuvansa. Kolme ehtoa
hänellä kuitenkin oli:
1. Katselijoita ei saanut olla
2. Hän saisi käyttää kortonkia
3. Hän voisi maksaa kahdessa erässä
Ford-mies
-
veli alexei
- Moderaattori
- Viestit: 3292
- Liittynyt: 19.11.2003 13:18
- Paikkakunta: Sastamala
Ford-mies
Teoria on sitä, että kaikki tiedetään, mutta mikään ei toimi.
Käytäntö on sitä, että kaikki toimii, mutta kukaan ei tiedä miksi.
Meillä teoria ja käytäntö ovat sekoittuneet siten,
että mikään ei toimi ja kukaan ei tiedä miksi.
Käytäntö on sitä, että kaikki toimii, mutta kukaan ei tiedä miksi.
Meillä teoria ja käytäntö ovat sekoittuneet siten,
että mikään ei toimi ja kukaan ei tiedä miksi.
Tällainen "Mersu-mieskin" löytyi arkistoista:
Tarina suomalaisesta Mersu-miehestä.
Herään aamulla ankeasta lähiöstä. On harmaata ja vettä sataa, ulkona on niin kylmää, että pipo pitää laittaa melkein päähän kesän alussa.
Olen kuitenkin onnellinen, koska tiedän kohta saavani auton Saksasta. Näin olen suunnitellut jo pitkään ja säästänyt jopa ruokakuluissa, että olen kyennyt saamaan jotain sukanvarteen.
hitsit, vanha Opelini ei käynnisty. Yritän pyytää naapurilta vähän lisävirtaa, mutta ei naapuri ole huomaavinaankaan ja ajaa äkkiä pois. Pitää soittaa kaverille kymmenen kilometrin päähän, että saadaan Opel käyntiin.
Sitten vaan töihin masentumaan. Pomon valitusta koko päivä ja duunikaverien uhoa selän takana, että miten pitäisi vetää turpaan pomoa. Onneksi työ loppuu kello 16:00. Ja taas se woihan wanha wihtahousu Opel on hajalla. Nyt kuitenkin sain virtaa työkaverilta, jolle jäin kiitollisuudenvelkaan ja hän taatusti perii velkansa.
On perjantai. Pää sekaisin kossupullon kera. Kaikki on niin mahtavasti, on rahaa, on kavereita, on naisia, on hauis kuin bodarilla - nousuhumalassa... Laskuhumala tulee ja saan turpaani nakkijonossa kun ravintolat sulkeutuvat. Seuraavana aamuna herään kotona paskaiset vaatteet päällä ja naama verillä. Lompakko tyhjä ja olo on kuin haudassa käyneellä. Ei ole rahaa, ei kavereita, ei naisia ja hauis on kuin hyppynaru.
Pankista nöyristelemään lainaa, että saisi autonhakumatkaa varten rahaa. Kyllähän sitä tulee, kun vaan ensin saa jonkun onnettoman takamaan omaa lainaa. Ja muistaa sen, että kohta sama tyyppi on kysymässä itseä takaajaksi paljon suurempaan lainaan.
Mutta sitten. SITTEN! Sitten elämä repeää... Saan sen käytetyn auton Saksasta, jota olen mobile.de:n palvelimen kautta haikaillut kaksi vuotta!
Ei muuta kuin tuulipuku päälle, rahat vyötärölaukkuun ja lippis päähän. Laivaan mars, mars.. Perseet olalle välittömästi ja räkä poskella baariin nuokkumaan. Joku 40-vuotias huora tyrkyttää itseään, käyhän se ja sen huoran muistaakin vähän aikaa alapään kutinasta päätellen.
Seuraavana päivänä kietelyä Hampurin autoliikkeissä. Hups... Ei olekaan samanlaisia autoja tyrkyllä kuin mobile.de:ssä näytti olevan ja ne halvimmat tyrkyllä olleet autotkin ovat mielenkiintoisia tapauksia kolarikorjauksineen. Yritän olla niin bisnesmies, niin bisnesmies... Onhan minulla rahaa vyölaukku täynnä ja olen ostamassa MERSUA! Ihmettelen kun autokauppiaat eivät ole nuolemassa varpaitani ja suorastaan kilpaile siitä keneltä Mersuni ostan. Kiertely jatkuu ja lopulta löytyy sopiva. Ei onnistu, juuri väärän kuukauden auto ja verot nousevat liikaa! Myyjä ihmettelee, että mitä helvettiä.. Räjähtää nauruun kun kerron miksi pitää saada juuri oikean kuukauden auto. Pian räjähtää koko kauppa kun muutkin kuulevat suomalaisen karusta kohtalosta. Häpeissäni lähden toiseen kauppaan.
Toisessa kaupassakin minulle nauretaan naama vääränä. Olen kuitenkin jo tottunut häpeään, joten olen tyytyväinen kun sopiva auto löytyy turkkilaiselta mieheltä. Auto on ollut yhden sokean miehen käytössä saaressa, mies on syntynyt vuonna 1902. Siinä vaiheessa minä en suomalaisena muistanut sitä, että Saksassa autot ovat lähes aina vanhempien ihmisten nimissä johtuen vakuutusmaksujen edullisuudesta vanhemmille. Pienen neuvottelun jälkeen päästään koeajolle. Ihan hyvältä tuntuu, tosin mikä vaan tuntuisi vanhaan Opeliini verrattuna. Yhtäkkiä huomaan, että ei ole montaa tuntia aikaa paluulaivan lähtöön. Nyt paniikki on päällä! Äkkiä kaupat lukkoon, myyjä suosittelee mittarinruuvaajaa minulle kysyttäessä. Maksan vielä extraa, että myyjä hoitaa kaikki paperiasiat. Ei tosin hoitanut, kuten myöhemmin selvisi.
Mittarinruuvaja ryhtyy heti töihin ja ylpeänä esittää, että noin tippui mittarista 200 000 kilometriä pois. Olen raivoissani, kun halusin nimenomaan 200 000 kilometriä lisää! Mittarinruuvaja repeää nauruun ja sanoo minun olevan ensimmäinen joka haluaa lisää kilometrejä ja alentaa oman auton arvoa. Säälistä mies ei ota uutta maksua, kun hän hoitaa homman kuntoon ja lisää kilometrejä.
Tässä vaiheessa huomaan tuulipuvussani harmaata maalia. Mistä se on tullut? Saman väristä kuin ostamani auto... kautta profeetan parran! Autohan on maalattu ja sen takia se näytti hyvältä. Mittarinruuvaja naureskelee minulle ja sanoo, että hän heti katsoi auton olevan fiksattu vähemmän ajetuksi kuin onkaan. Ratti on vaihdettu, pedaalit on vaihdettu, kepin pää vaihdettu ja penkkien päälle vedetty uusi verhoilu. Turkkilainen veti tyhmää suomalaista 6-0. Mittarinruuvaja kertoo, että alkuperäisestä väristä päätellen auto oli taksi ja oikeasti kilometrejä on varmasti lähellä miljoonaa. Nyt mittarissa on 400 000km.
Ei auta mikään. Laivaan on ehdittävä. Auto on laivassa ja pää sekaisin taas, hitsit sen verran. Onneksi on kohtalotovereita.
Tullissa sitten seison asennossa kuin armeijassa ja tullimies, anteeksi, herra tullimies tutkii autoa ja toteaa auton olevan priimakuntoinen. Varovasti koitan esittää sen olevan entinen taksi, paikkamaalattu ja muuta vastaavaa. Eivät kuulemma vaikuta mitään ja auto on priimakuntoinen. Kilometrejä hän ei kuitenkaan hyväksy, koska en pysty niitä todistamaan oikeiksi. kautta profeetan parran, totean, maksoin turhaan mittarinruuvaajalle. Tullimies laittaa kilometrit 18 800km/vuosi mukaan.
Onneksi minulla on 3 kuukautta ajoaikaa totean tullista päästyäni. Sen jälkeen katsastuskonttorille. Ei mene läpi, koska sivuvilkut puuttuvat ja päästöt ylittää sallitun. Sivuvilkut vaan poralla autoon ja uudestaan kokeilemaan onnea toiselle konttorille, no nyt menee läpi kun nuolen kieli ruskeana katsastusmiestä. Ei woihan wanha wihtahousu, auto hyytyy kolmansiin liikennevaloihin. Ei muuta kuin hinuri paikalle ja lähimpään korjaamoon. Mersun korjaajalla on ruuhkaa ja lähden kotiin taksilla. Ilmoittelee kuulemma sitten kun on kunnossa. Kaksi viikkoa myöhemmin puhelin soi ja hän kertoo, että auto on kunnossa. Remonttilasku on 25% Saksassa autosta maksamastani summasta! Iso remontti kun autolla on ajettu paljon enemmän kuin mitä mittarissa on, korjaaja toteaa. Ei muuta kuin pankista hakemaan lisää lainaa.
Vihdoinkin on sitten Mersu alla. Olen kova mies. Helkkarin kova. Mersumies. Parranpärinää kuuluu joka suunnalla, kusi on noussut päähän mersumiehelle. Ihmettelen mistä nyt kenkä puristaa. Seuraavana aamuna joku kateellinen on puhkaissut renkaani. kautta profeetan parran. Uudet renkaat vaan alle ja taas rahaa palaa. Samassa yhteydessä minulle kerrotaan, että autosta puuttuu esimerkiksi lohkolämmitin. Taas palaa rahaa. Tässä vaiheessa lasken ja huomaan, että olisin saanut samanlaisen auton halvemmalla Suomesta. hitsit. Olisin saanut täältä auton ja myyjät olisivat nuolleet minua, kun Saksassa minulle naureskeltiin ostaessani vanhaa Mersua.
On lottovoitto syntyä Suomeen tai ainakin sitä lottovoittoa täällä tarvitaan, jos haluaa muutakin kuin hitsit elämäänsä.
-copypaste-
Tarina suomalaisesta Mersu-miehestä.
Herään aamulla ankeasta lähiöstä. On harmaata ja vettä sataa, ulkona on niin kylmää, että pipo pitää laittaa melkein päähän kesän alussa.
Olen kuitenkin onnellinen, koska tiedän kohta saavani auton Saksasta. Näin olen suunnitellut jo pitkään ja säästänyt jopa ruokakuluissa, että olen kyennyt saamaan jotain sukanvarteen.
hitsit, vanha Opelini ei käynnisty. Yritän pyytää naapurilta vähän lisävirtaa, mutta ei naapuri ole huomaavinaankaan ja ajaa äkkiä pois. Pitää soittaa kaverille kymmenen kilometrin päähän, että saadaan Opel käyntiin.
Sitten vaan töihin masentumaan. Pomon valitusta koko päivä ja duunikaverien uhoa selän takana, että miten pitäisi vetää turpaan pomoa. Onneksi työ loppuu kello 16:00. Ja taas se woihan wanha wihtahousu Opel on hajalla. Nyt kuitenkin sain virtaa työkaverilta, jolle jäin kiitollisuudenvelkaan ja hän taatusti perii velkansa.
On perjantai. Pää sekaisin kossupullon kera. Kaikki on niin mahtavasti, on rahaa, on kavereita, on naisia, on hauis kuin bodarilla - nousuhumalassa... Laskuhumala tulee ja saan turpaani nakkijonossa kun ravintolat sulkeutuvat. Seuraavana aamuna herään kotona paskaiset vaatteet päällä ja naama verillä. Lompakko tyhjä ja olo on kuin haudassa käyneellä. Ei ole rahaa, ei kavereita, ei naisia ja hauis on kuin hyppynaru.
Pankista nöyristelemään lainaa, että saisi autonhakumatkaa varten rahaa. Kyllähän sitä tulee, kun vaan ensin saa jonkun onnettoman takamaan omaa lainaa. Ja muistaa sen, että kohta sama tyyppi on kysymässä itseä takaajaksi paljon suurempaan lainaan.
Mutta sitten. SITTEN! Sitten elämä repeää... Saan sen käytetyn auton Saksasta, jota olen mobile.de:n palvelimen kautta haikaillut kaksi vuotta!
Ei muuta kuin tuulipuku päälle, rahat vyötärölaukkuun ja lippis päähän. Laivaan mars, mars.. Perseet olalle välittömästi ja räkä poskella baariin nuokkumaan. Joku 40-vuotias huora tyrkyttää itseään, käyhän se ja sen huoran muistaakin vähän aikaa alapään kutinasta päätellen.
Seuraavana päivänä kietelyä Hampurin autoliikkeissä. Hups... Ei olekaan samanlaisia autoja tyrkyllä kuin mobile.de:ssä näytti olevan ja ne halvimmat tyrkyllä olleet autotkin ovat mielenkiintoisia tapauksia kolarikorjauksineen. Yritän olla niin bisnesmies, niin bisnesmies... Onhan minulla rahaa vyölaukku täynnä ja olen ostamassa MERSUA! Ihmettelen kun autokauppiaat eivät ole nuolemassa varpaitani ja suorastaan kilpaile siitä keneltä Mersuni ostan. Kiertely jatkuu ja lopulta löytyy sopiva. Ei onnistu, juuri väärän kuukauden auto ja verot nousevat liikaa! Myyjä ihmettelee, että mitä helvettiä.. Räjähtää nauruun kun kerron miksi pitää saada juuri oikean kuukauden auto. Pian räjähtää koko kauppa kun muutkin kuulevat suomalaisen karusta kohtalosta. Häpeissäni lähden toiseen kauppaan.
Toisessa kaupassakin minulle nauretaan naama vääränä. Olen kuitenkin jo tottunut häpeään, joten olen tyytyväinen kun sopiva auto löytyy turkkilaiselta mieheltä. Auto on ollut yhden sokean miehen käytössä saaressa, mies on syntynyt vuonna 1902. Siinä vaiheessa minä en suomalaisena muistanut sitä, että Saksassa autot ovat lähes aina vanhempien ihmisten nimissä johtuen vakuutusmaksujen edullisuudesta vanhemmille. Pienen neuvottelun jälkeen päästään koeajolle. Ihan hyvältä tuntuu, tosin mikä vaan tuntuisi vanhaan Opeliini verrattuna. Yhtäkkiä huomaan, että ei ole montaa tuntia aikaa paluulaivan lähtöön. Nyt paniikki on päällä! Äkkiä kaupat lukkoon, myyjä suosittelee mittarinruuvaajaa minulle kysyttäessä. Maksan vielä extraa, että myyjä hoitaa kaikki paperiasiat. Ei tosin hoitanut, kuten myöhemmin selvisi.
Mittarinruuvaja ryhtyy heti töihin ja ylpeänä esittää, että noin tippui mittarista 200 000 kilometriä pois. Olen raivoissani, kun halusin nimenomaan 200 000 kilometriä lisää! Mittarinruuvaja repeää nauruun ja sanoo minun olevan ensimmäinen joka haluaa lisää kilometrejä ja alentaa oman auton arvoa. Säälistä mies ei ota uutta maksua, kun hän hoitaa homman kuntoon ja lisää kilometrejä.
Tässä vaiheessa huomaan tuulipuvussani harmaata maalia. Mistä se on tullut? Saman väristä kuin ostamani auto... kautta profeetan parran! Autohan on maalattu ja sen takia se näytti hyvältä. Mittarinruuvaja naureskelee minulle ja sanoo, että hän heti katsoi auton olevan fiksattu vähemmän ajetuksi kuin onkaan. Ratti on vaihdettu, pedaalit on vaihdettu, kepin pää vaihdettu ja penkkien päälle vedetty uusi verhoilu. Turkkilainen veti tyhmää suomalaista 6-0. Mittarinruuvaja kertoo, että alkuperäisestä väristä päätellen auto oli taksi ja oikeasti kilometrejä on varmasti lähellä miljoonaa. Nyt mittarissa on 400 000km.
Ei auta mikään. Laivaan on ehdittävä. Auto on laivassa ja pää sekaisin taas, hitsit sen verran. Onneksi on kohtalotovereita.
Tullissa sitten seison asennossa kuin armeijassa ja tullimies, anteeksi, herra tullimies tutkii autoa ja toteaa auton olevan priimakuntoinen. Varovasti koitan esittää sen olevan entinen taksi, paikkamaalattu ja muuta vastaavaa. Eivät kuulemma vaikuta mitään ja auto on priimakuntoinen. Kilometrejä hän ei kuitenkaan hyväksy, koska en pysty niitä todistamaan oikeiksi. kautta profeetan parran, totean, maksoin turhaan mittarinruuvaajalle. Tullimies laittaa kilometrit 18 800km/vuosi mukaan.
Onneksi minulla on 3 kuukautta ajoaikaa totean tullista päästyäni. Sen jälkeen katsastuskonttorille. Ei mene läpi, koska sivuvilkut puuttuvat ja päästöt ylittää sallitun. Sivuvilkut vaan poralla autoon ja uudestaan kokeilemaan onnea toiselle konttorille, no nyt menee läpi kun nuolen kieli ruskeana katsastusmiestä. Ei woihan wanha wihtahousu, auto hyytyy kolmansiin liikennevaloihin. Ei muuta kuin hinuri paikalle ja lähimpään korjaamoon. Mersun korjaajalla on ruuhkaa ja lähden kotiin taksilla. Ilmoittelee kuulemma sitten kun on kunnossa. Kaksi viikkoa myöhemmin puhelin soi ja hän kertoo, että auto on kunnossa. Remonttilasku on 25% Saksassa autosta maksamastani summasta! Iso remontti kun autolla on ajettu paljon enemmän kuin mitä mittarissa on, korjaaja toteaa. Ei muuta kuin pankista hakemaan lisää lainaa.
Vihdoinkin on sitten Mersu alla. Olen kova mies. Helkkarin kova. Mersumies. Parranpärinää kuuluu joka suunnalla, kusi on noussut päähän mersumiehelle. Ihmettelen mistä nyt kenkä puristaa. Seuraavana aamuna joku kateellinen on puhkaissut renkaani. kautta profeetan parran. Uudet renkaat vaan alle ja taas rahaa palaa. Samassa yhteydessä minulle kerrotaan, että autosta puuttuu esimerkiksi lohkolämmitin. Taas palaa rahaa. Tässä vaiheessa lasken ja huomaan, että olisin saanut samanlaisen auton halvemmalla Suomesta. hitsit. Olisin saanut täältä auton ja myyjät olisivat nuolleet minua, kun Saksassa minulle naureskeltiin ostaessani vanhaa Mersua.
On lottovoitto syntyä Suomeen tai ainakin sitä lottovoittoa täällä tarvitaan, jos haluaa muutakin kuin hitsit elämäänsä.
-copypaste-
Samara. Suomesta ja Venäjältä. Sputnikista Euroon.
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
-
henkkasavosta
Kun noista mersuista oli jo ennestään juttua, niin lisää OTtä:
Aika ei kulu, mutta homma kiertää samaa kehää:
Vanha uskollinen mersu odottaa pihassa.
Pitäisi nuo muovihelmat käyttää irti ja korjata ruosteet, miettii mies astellessaan autoa kohti.
Mies astuu autoon, kääntää virran päälle – jaahas, hehkun valo ei syty – no, käyntiin lähtee kuitenkin kolmella nilkuttaen
(tuttu ulvonta moniuraremmistä kuuluu jo sisälle autoonkin),
pakoputki kolahtaa pohjaan rikkinäisten moottorin
kumityynyjen antaessa periksi - ja samalla syttyy se hehkun valokin.
Sininen savu täyttää tienoon, rikkonainen kannentiiviste on vuotanut öljyä
ykkössylinterin männän päälle.
Venttiilinnostimet sälkättävät.
On kesäkuuma, mies nostaa kengänkärjellä kytkinpoljinta; jossain perässä kolahtaa ja auton lähtiessä liikkeelle liian pitkät pyöränpultit tahkoavat käsijarrumekanismit molemmista takarummuista silpuksi.
(Kas kun tämänkin tietää nyt kyselemättä mistä tuo rutina kuului, ennen maan päällä sitä kyselin joskus Mersuforumilla renkaanvaihdon jälkeen)
Lähtöpaikkaan jää lammikko syyläristä vuotanutta pakkasnestettä johon on Lucas sekoittanut tilkkasen naftaa.
Kampiakselin etustefasta ja alipainepumpusta on tippunut asvaltille vähän mustempaa ainetta.
Mies kääntää mersun keulan kadulle.
(joku on taas viime yönä repinyt tähden irti keulasta, huomaa mies)
Alapallonivel huutaa kuin kiimainen kissa rattia käännellessä.
Ukkoskuuro on kastellut tuulilasin, mies kytkee lasinpyyhkimen päälle.
Sulka nousee laiskasti, lähes pysähtyy vasemman yläkulman kohdalla ja viimein jumittuu oikean yläkulman kohdalle.
Kevään jäljiltä tiessä on routaheittoja, takapäässä tuntuu jokin narisevan joustoliikkeessä samalla kun etujousen yläkuppi lähes irtoaa lahosta korista –no, mitäpä tuosta.
Taustapeilistä näkyy kuinka irronnut pohjamuovi jää takana tulevan Corollan alle ja pirstoutuu tuhannen silpuksi.
Mies seuraa mittaristoa; lämpömittari hyppii terävästi 80-125 välillä, palaneen polttimon merkkivalo on palanut siitä asti kun vetokoukku asennettiin, lisäksi lasinpesusäiliö näyttää olevan tyhjä ja syylärissä vajausta.
ASD valo on palanut niin kauan kuin jaksaa muistaa.
Kakkoselle vaihto ei oikein onnistu, Mersu hytkyttää ja nytkyttää parisataa metriä – tekohampaatkin putoavat ennen kuin jalan saa nostetuksi kaasulta.
Nytkytyksen aikana nainen vanhalla Corollalla ohittaa mersumiehen, sivuikkumasta näytetään keskisormea.
Nopeus nousee, mittarin näyttäessä 40 syttyy tuttu ja turvallinen ABS – valokin.
Mies kääntää radion päälle – ai niin, CODE.
No, eipä siitä musiikista olisi iloa ollut – rikkinäisestä pyöränlaakerista ja väljästä perästä kuuluva ulvonta peittää alleen jopa kardaanin tukilaakerin ja rikkinäisten kuminivelten aiheuttaman pauhun, joka tuntuu kehossa jonkinlaisena kuminana.
Epätasapainossa olevat renkaat vatkaavat koko autoa, ratti vispaa puolelta toiselle.
Vauhdin noustessa Mersu alkaa yhä enemmän puoltaa oikealle, onneksi kuskin penkin vasemman puolen jouset ovat poikki - kierossa olevaa rattia tulee luontojaan väännetyksi vasemmalle.
Toivottavasti katkenneet etujouset pysyvät paikallaan, miettii mies vaihtaessaan kolmoselle kumean ”klonk – klonk” äänen takakelkasta säestäessä vaihtoa.
Lämmityslaitteesta tulee tulikuumaa ilmaa, lasinnostimet eivät ole toimineet kai koskaan ja kattoluukusta on saranat poikki.
Mies miettii:” Täällähän on kuuma kuin helvetissä”, ja jopa naurahtaa itsekseen huomatessaan tahdottoman sanaleikin.
Onneksi lämmityslaitteen moottori lakkasi pyörimästä, on se jo vuoden verran rääkynytkin.
Mikäs tuo oli ? Pamaus, ja ajettavuus heikkeni entisestäänkin ?
Ai, rengasrikko, no, pysähdytään sitten.
Jarrupoljin menee lähes pohjaan mutta mersu kuitenkin pysähtyy täristen.
Öljynpainemittari näyttää 0,3 tyhjäkäynnillä, kuulemma se riittää.
Pitäisi hankkia se uusi jarrupääsylinteri, miettii mies avatessaan oven.
Hän nappaa avaimet taskuun, ovenrajoitin paukahtaa kun hän nousee autosta, paukahtaa toisen kerran kun hän menee takaisin autoon ja sammuttaa sen; nelonen päälle ja kytkin äkkiä ylös.
Taas kuuluu pamaus.
Jotenkin mies tietää että vetoakseli meni poikki, mutta se ei tunnu haittaavan.
Uudelleen autosta noustessaan mies huomaa että konepellin reunoilta tupruaa savua - pellin oikeanpuoleisessa takanurkassa maali on alkanut kupruilla.
Mies tietää että oikosulussa oleva lasinpesusuutin on sytyttänyt konepellin äänieristeen palamaan.
Hetken mielessä käy jopa avata konepelti - sitten mies hymähtää itsekseen muistaessaan että tuulihaan vipu on ollut jo vuosia poikki eikä uutta ole tullut ostettua tilalle.
Olkoon, eiköhän se sammu itsekseen.
Mies kiertää auton taakse, jaahas, keskuslukko ei ole avannut takakonttia tällä kertaa.
Lukkopesäkin on jumissa.
”No, se nyt on täällä sama vaikka ajaa tyhjällä renkaalla”, mies miettii.
Hän nousee autoon lähteäkseen jatkamaan matkaa.
Oven sisäkahva on irti, mutta sitä mies ei enää tiedosta; hän on tottunut vetäisemään oven kiinni ikkunankehyksestä niin etteivät sormet jää väliin.
Mies laittaa avaimen virtalukkoon vain todetakseen että lukko on jumissa.
Poliisiauto pysähtyy kohdalle
(taisivat huomata punaisen tarran jonka katsastusmies laittoi tuulilasiin pari kuukautta sitten)
ja vanhempi konstaapeli kävelee alkometri kädessä kohti – jaa, on tosiaan vapunpäivä.
Mies herää yltäpäältä hiessä omaan huutoonsa samalla hetkellä kun virta-avain napsahtaa poikki.
-copypaste-
Aika ei kulu, mutta homma kiertää samaa kehää:
Vanha uskollinen mersu odottaa pihassa.
Pitäisi nuo muovihelmat käyttää irti ja korjata ruosteet, miettii mies astellessaan autoa kohti.
Mies astuu autoon, kääntää virran päälle – jaahas, hehkun valo ei syty – no, käyntiin lähtee kuitenkin kolmella nilkuttaen
(tuttu ulvonta moniuraremmistä kuuluu jo sisälle autoonkin),
pakoputki kolahtaa pohjaan rikkinäisten moottorin
kumityynyjen antaessa periksi - ja samalla syttyy se hehkun valokin.
Sininen savu täyttää tienoon, rikkonainen kannentiiviste on vuotanut öljyä
ykkössylinterin männän päälle.
Venttiilinnostimet sälkättävät.
On kesäkuuma, mies nostaa kengänkärjellä kytkinpoljinta; jossain perässä kolahtaa ja auton lähtiessä liikkeelle liian pitkät pyöränpultit tahkoavat käsijarrumekanismit molemmista takarummuista silpuksi.
(Kas kun tämänkin tietää nyt kyselemättä mistä tuo rutina kuului, ennen maan päällä sitä kyselin joskus Mersuforumilla renkaanvaihdon jälkeen)
Lähtöpaikkaan jää lammikko syyläristä vuotanutta pakkasnestettä johon on Lucas sekoittanut tilkkasen naftaa.
Kampiakselin etustefasta ja alipainepumpusta on tippunut asvaltille vähän mustempaa ainetta.
Mies kääntää mersun keulan kadulle.
(joku on taas viime yönä repinyt tähden irti keulasta, huomaa mies)
Alapallonivel huutaa kuin kiimainen kissa rattia käännellessä.
Ukkoskuuro on kastellut tuulilasin, mies kytkee lasinpyyhkimen päälle.
Sulka nousee laiskasti, lähes pysähtyy vasemman yläkulman kohdalla ja viimein jumittuu oikean yläkulman kohdalle.
Kevään jäljiltä tiessä on routaheittoja, takapäässä tuntuu jokin narisevan joustoliikkeessä samalla kun etujousen yläkuppi lähes irtoaa lahosta korista –no, mitäpä tuosta.
Taustapeilistä näkyy kuinka irronnut pohjamuovi jää takana tulevan Corollan alle ja pirstoutuu tuhannen silpuksi.
Mies seuraa mittaristoa; lämpömittari hyppii terävästi 80-125 välillä, palaneen polttimon merkkivalo on palanut siitä asti kun vetokoukku asennettiin, lisäksi lasinpesusäiliö näyttää olevan tyhjä ja syylärissä vajausta.
ASD valo on palanut niin kauan kuin jaksaa muistaa.
Kakkoselle vaihto ei oikein onnistu, Mersu hytkyttää ja nytkyttää parisataa metriä – tekohampaatkin putoavat ennen kuin jalan saa nostetuksi kaasulta.
Nytkytyksen aikana nainen vanhalla Corollalla ohittaa mersumiehen, sivuikkumasta näytetään keskisormea.
Nopeus nousee, mittarin näyttäessä 40 syttyy tuttu ja turvallinen ABS – valokin.
Mies kääntää radion päälle – ai niin, CODE.
No, eipä siitä musiikista olisi iloa ollut – rikkinäisestä pyöränlaakerista ja väljästä perästä kuuluva ulvonta peittää alleen jopa kardaanin tukilaakerin ja rikkinäisten kuminivelten aiheuttaman pauhun, joka tuntuu kehossa jonkinlaisena kuminana.
Epätasapainossa olevat renkaat vatkaavat koko autoa, ratti vispaa puolelta toiselle.
Vauhdin noustessa Mersu alkaa yhä enemmän puoltaa oikealle, onneksi kuskin penkin vasemman puolen jouset ovat poikki - kierossa olevaa rattia tulee luontojaan väännetyksi vasemmalle.
Toivottavasti katkenneet etujouset pysyvät paikallaan, miettii mies vaihtaessaan kolmoselle kumean ”klonk – klonk” äänen takakelkasta säestäessä vaihtoa.
Lämmityslaitteesta tulee tulikuumaa ilmaa, lasinnostimet eivät ole toimineet kai koskaan ja kattoluukusta on saranat poikki.
Mies miettii:” Täällähän on kuuma kuin helvetissä”, ja jopa naurahtaa itsekseen huomatessaan tahdottoman sanaleikin.
Onneksi lämmityslaitteen moottori lakkasi pyörimästä, on se jo vuoden verran rääkynytkin.
Mikäs tuo oli ? Pamaus, ja ajettavuus heikkeni entisestäänkin ?
Ai, rengasrikko, no, pysähdytään sitten.
Jarrupoljin menee lähes pohjaan mutta mersu kuitenkin pysähtyy täristen.
Öljynpainemittari näyttää 0,3 tyhjäkäynnillä, kuulemma se riittää.
Pitäisi hankkia se uusi jarrupääsylinteri, miettii mies avatessaan oven.
Hän nappaa avaimet taskuun, ovenrajoitin paukahtaa kun hän nousee autosta, paukahtaa toisen kerran kun hän menee takaisin autoon ja sammuttaa sen; nelonen päälle ja kytkin äkkiä ylös.
Taas kuuluu pamaus.
Jotenkin mies tietää että vetoakseli meni poikki, mutta se ei tunnu haittaavan.
Uudelleen autosta noustessaan mies huomaa että konepellin reunoilta tupruaa savua - pellin oikeanpuoleisessa takanurkassa maali on alkanut kupruilla.
Mies tietää että oikosulussa oleva lasinpesusuutin on sytyttänyt konepellin äänieristeen palamaan.
Hetken mielessä käy jopa avata konepelti - sitten mies hymähtää itsekseen muistaessaan että tuulihaan vipu on ollut jo vuosia poikki eikä uutta ole tullut ostettua tilalle.
Olkoon, eiköhän se sammu itsekseen.
Mies kiertää auton taakse, jaahas, keskuslukko ei ole avannut takakonttia tällä kertaa.
Lukkopesäkin on jumissa.
”No, se nyt on täällä sama vaikka ajaa tyhjällä renkaalla”, mies miettii.
Hän nousee autoon lähteäkseen jatkamaan matkaa.
Oven sisäkahva on irti, mutta sitä mies ei enää tiedosta; hän on tottunut vetäisemään oven kiinni ikkunankehyksestä niin etteivät sormet jää väliin.
Mies laittaa avaimen virtalukkoon vain todetakseen että lukko on jumissa.
Poliisiauto pysähtyy kohdalle
(taisivat huomata punaisen tarran jonka katsastusmies laittoi tuulilasiin pari kuukautta sitten)
ja vanhempi konstaapeli kävelee alkometri kädessä kohti – jaa, on tosiaan vapunpäivä.
Mies herää yltäpäältä hiessä omaan huutoonsa samalla hetkellä kun virta-avain napsahtaa poikki.
-copypaste-