TraFi
Lähetetty: 29.12.2015 19:23
Meitä autoharrastajia on monenlaisia, osa rakentaa museoautoja, toiset tahtoo virittää, jotkut pitävät tuuningista, on myös ihmisiä jotka tyytyvät pelkästään keräilemään autoja eivätkä rakenna autojaan lainkaan ja on myös sellaisia joille autolla ei ole mitään merkitystä, se on vain kulkuväline jolla päästä paikasta A paikkaan B mutta silti ollaan merkkiuskollisia ja sanotaan että harrastaa tiettyä automerkkiä. Hyvin monella on vain yksi auto, ehkä parikin, joillakin muutamia, osalla on piha täynnä. Kuulutpa sitten mihin tahansa edellämainittuun ryhmään, tai peräti useampaan noista, tai ehkä johonkin aivan muuhun, ihan jokaista meistä yhdistää TraFi. Liikutpa sitten maalla, merellä tai ilmassa, Trafi verottaa sinua aina. Monet ovat ihmetelleet ja tuskailleet Trafin uusien asioiden kanssa, joten sen takia ajattelin perustaa uuden topicin jossa kaikki voivat kysellä ja ihmetellä yhdessä Trafiin liittyviä asioita ja kysellä tarvittaessa neuvoja vaikeisiin asioihin. Itse aika monta autoa elämäni aikana omistaneena olen ollut Trafin kanssa tekemisissä hyvin paljon, Trafi muistaa minua vähintään kerran viikossa lähettämällä jonkun verolappusen/hyvityslappusen kotiini kun omistuksessani on tälläkin hetkellä niin monta autoa.
Ennen liikennekäytöstä poisto/liikennekäyttöön otto tapahtui netissä Trafin verkkosivuilla kätevästi verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella, molemmat toimenpiteet maksoivat 4,00€ ja rekisteriotteen tekninen osa (1 osa) sekä ilmoitus osa (2 osa) tulivat kirjekuoressa kotia yleensä viikon sisällä, oli myös mahdollista käydä asioimassa henkilökohtaisesti katsastuskonttorilla jolloin nämä molemmat toimenpiteet maksoivat 11,00€ mutta tämän asioinnin hyötynä oli se että ei tarvinnut odotella postissa saapuvaa rekisteriotetta, vaan uusimma paperit sai heti välittömästi käteen, se on erittäin hyvä juttu autoa myydessä/osteassa jos auton myyjä on hukannut paperit tai ne ovat syystä tai toisesta turmeltuneet ja ajoneuvon omistajan vaihdos pitäisi saada tehtyä liikennekäytöstä poistetulle autolle. Auton omistajan vaihdos ei onnistu muilla papereilla kuin viimeisimmällä 2 osiolla, rekisteriotteissa on järjestysnumero ja aina viimeisin on se voimassa oleva paperi, vanhat paperit ovat mitättömiä eivätkä ole voimassa, eli sempä takia jos on sellainen tilanne että auto on liikennekäytöstä poistettu ja se pitäisi myydä, mutta ostaja haluaisi ajaa auton kotiinsa, on auton omistajan mentävä katsastusasemalle ja otettava auto liikennekäyttöön jolloin hän saa välittömästi uusimmat auton asiapaperit joilla kauppa voidaan suorittaa loppuun asti ja ostaja pääsee tyytyväisenä ajamaan autolla kotiinsa. Eteenkin jos ostajalla on monen sadan kilometrin matka takana, on kauppa helpompi tehdä aina kerralla loppuun asti, kuin alkaa sitten jälkikäteen soittelemaan ja pyytämään auton papereita postissa. Tottakai jokaisen autokaupan yhteydessä kannattaa myös tietysti tehdä ihan virallinen luovutuskirja eli niin sanottu "luovari", vaikka auton asiapaperit täytettäisiinkin normaalisti omistajan vaihdoksen yhteydessä. Luovarin täyttämisestä ei ole haittaa kenellekkään osapuolelle, mutta jos tulee sellainen tilanne että auton uusi omistaja ei jostain syystä ota autoa omiin nimiinsä, voi auton myyjä luovarin avulla todistaa katsastusasemalla myyneensä ajoneuvon ja saada sen avulla verot sekä vakuutukset päättymään. Muistan sellaisen ajan että joskus ajoneuvon omistajanvaihdos maksoi 11,50€, jossakin vaiheessa se hinta laski, olisikohan ollut vuosi 2013 tai 2014? Mutta jonkun aikaa se oli 10,50€ kunnes tuli tämä viimeisin muutos, näin se tapahtui ennen, kunnes 16.11.2015 astui uusi laki voimaan.
Trafi pyrkii pääsemään papereista eroon ja on muuttunut palveluitaan enemmän sähköiseen muotoon, enää ei ole pakko tehdä ajoneuvon rekisteröintiä katsastusasemalla vaan omistajan vaihdoksen voi tehdä alusta loppuun Trafin verkkosivuilla mikäli ajoneuvolla on voimassa oleva liikennevakuutus. Omistajan vaihdos tehdään sähköisellä varmenteella joka on käytännössä kertakäyttöinen koodi jonka auton omistaja luo Trafin nettisivuilla ja antaa ajoneuvon uudelle omistajalle, tämä sähköinen varmenne on voimassa 14 vuorokautta. Ajoneuvon uusi omistaja voi tämän varmenteen avulla suorittaa Trafin sivuilla ajoneuvon rekisteröimisen omiin nimiinsä ja se maksaa vain 4,00€, eli ajoneuvon omistajan vaihdos on nyt halvempaa kuin ennen. Jos haluaa tehdä omistajan vaihdoksen perinteisesti katsastusasemalla, se maksaa nyt tasan 10,00€ ja se onnistuu auton ilmoitusosalla (2 osalla). Mutta teetpä omistajan vaihdoksen netissä tai katsastusasemalla, enää ei automaattisesti saa mitään paperia. Jos suorittaa Trafin sivuilla ajoneuvon rekisteröinnin alusta loppuun sähköisen varmenteen avulla, kotiin ei tule 1 eikä 2 osiota, vaan ne pitää tilata erikseen. Se onnistuu Trafin omsa asionti palvelussa ja pelkän teknisen osan (1 osan) voi tilata kotiinsa ihan ilmaiseksi ja sen toimitusaika on 7 vuorokautta, jos ilmoitusosan tahtoo niin sitä ei saa pelkästään, mutta ilmoitusosan sekä teknisen osan voi tilata kotiinsa hintaan 4,00€ ja toimitusaika on 7 vuorokautta. Myös mistä tahansa katsastusasemalta saa halutessaan pyytää ajoneuvon teknisen osan (1 osan) ja se on täysin ilmaista, mutta jos kokee tarvitsevansa rekisteriotteen ilmoitusosaa (2 osaa), voi sen pyytää tarvittaessa katsastusasemalta ja siitä veloitetaan 10,00€. Tämän uudistuksen myötä liikennekäyttöön ottaminen on Trafin nettisivuilla ilmaista, mutta liikennekäytöstä poistamisesta veloitetaan 8,00€, katsastuskonttorilla asioidessa liikennekäyttöön ottaminen on nyt ilmaista ja liikennekäytöstä poistamisesta veloitetaan 20,00€. Trafin kehityspäällikkö Esa Aaltonen on todennut näin: "Hintojen muutoksella kannustetaan asiakkaita toimittamaan lopullisesti poistettavat ajoneuvot viralliselle ajoneuvokierrättäjälle, joka poistaa ajoneuvon lopullisesti rekisteristä maksutta. Liikennekäytöstäpoisto tulee tehdä siis vain, jos on aikomus ottaa ajoneuvo uudelleen liikenteeseen". Tämän uuden lain myötä enää ei ole pakko pitää ajossa mukana rekisteriotteen teknistä osaa (1 osaa) kuten ennen ja kun auton katsastaa niin silloin saa mukaansa katsastuskortin jossa auto todetaan hyväksytyksi ja sitä paperia on pidettävä ajossa mukana, myös vanha tekninen osa (1 osa) käy myös, eli jompi kumpi on oltava mukana, ilman minkäänlaista paperia ei vieläkään saa ajaa. Katsastuksen yhteydessä ei enää teknistä osaa (1 osaa) anneta, mutta sen saa kyllä sitten ilmaiseksi kun käy katsastusaseman virkailijala sen pyytämässä.
Itse olen sitä mieltä että on hyvä että kaikkea koitetaan parantaa ja tulee uudistuksia, ihmisluonteellehan on tyypillistä pyrkiä tekemään kaikki aina mahdollisimman helpolla tavalla. Mutta tämä on hyvä uudistus niin kauan kun paperit säiltyy, kunhan vain paperista ei luovuta kokonaan, minusta mikään ei ole niin virallista kuin se että on mustaa valkoisella siitä kuka ajoneuvon oikeasti omistaa, kun on edes joku konkreettinen todistus ajoneuvon omistajuudesta olemassa. Vaikka olen nuori ja vasta 21v niin olen silti sen verran kaavoihin kangistunut että en oikein itse välitä tästä uudesta sähköisestä autokaupanteosta, tehköön ne ketkä haluaa. Aina ennenkin on autot 2 osiolla myyty ja niin aion tehdä jatkossakin, sekä luovarin teen aina jokaisesta ajoneuvosta joka pihastani lähtee. Toivon myös syvästi että paperi versio rekisteriotteista ei luovuttaisi koskaan, vaan että se olisi aina mahdollista saada halutessaan edes jollakin keinolla, kunhan niilläkään ei alettaisi rahastamaan liikaa. Mielestäni se on todella pelottava ajatus että minkäänlaista paperista rekisteriotetta ei olisi mahdollista saada millään keinolla ja koko touhu menisi kokonaan sähköiseksi, mitäs sitten jos tuleekin joku tietokatkos ja Trafi töppää, sen jälkeen mikään ei ole enää kenenkään ajoneuvo jos järjestelmä kaatuu ja jos kenelläkään ei ole mitään konkreettista todistusta siitä että omistaa oman ajoneuvonsa, miettikääpäs sitä, mitäs sitten tehdään?
Tähän topicciin saa muutkin esittää näkemyksiään Trafista ja siihen liittyvistä asioista, en löytänyt täältä ladafoorumilta mitään aiheeseen liittyvää ketjua joten perustin uuden, tiedän että Trafilla on myös omat asiointi/palvelunumeronsa johon soitella ja kysellä neuvoa, mutta toivottavasti tästä olisi hyötyä edes jollekkin, tarkoituksenani on aiheuttaa keskustelua tästä asiasta ja kuulla muidenkin mielipiteitä Trafista.