Sivu 1/8

PAKOLAISHÄRDELLI

Lähetetty: 6.9.2015 20:31
Kirjoittaja arsenikki
Suomeen nyt ennätysmäärä pakolaisia – tuhat turvapaikanhakijaa viikossa

Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden virta jatkaa kasvuaan. Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio sanoo, että tällä viikolla rikotaan 1000 turvapaikanhakijan viikkoraja.

Koko vuoden saldo oli eilen 7 337 turvapaikanhakijaa. Virta yltyi loppukesästä.

Samalla Maahanmuuttoviraston budjetilta on mennyt pohja. Tälle vuodelle oli budjetoitu 54 miljoonaa euroa. Hallituksen tekeillä oleva lisäbudjetti nostaa summan 60 miljoonaan, mutta sekään ei riitä.

– 100 miljoonaa euroa vuositasolla, josta pääministeri Juha Sipilä (kesk) on puhunut, tuskin menee rikki vielä tänä vuonna.

KUSTANNUKSIA lasketaan parhaillaan hallituksen budjettiriihtä varten. Vuorio ei halua heittää mitään tarkkaa lukua tarpeesta.

– En, koska luku voi viikon päästä olla jo vanha.

Kustannuksia voi hänen mukaansa arvioida sillä perusteella, että jokainen hakija maksaa valtiolle 44 euroa vuorokaudessa.

Nykyisellä turvapaikanhakijoiden määrällä kustannus on noin 265 000 euroa vuorokaudessa. Ja jos turvapaikanhakijoiden määrä olisi sama koko ensi vuoden, summa nousisi vuositasolla noin 97 miljoonaan euroon


Tästä pitäis alkaa repimään huumoria, mitä mieltä?

Kuinka moni teistä meinaa majottaa omaan kotiin noita pakolaisia?

Re: PAKOLAISHÄRDELLI

Lähetetty: 6.9.2015 20:43
Kirjoittaja virtain
Meille EI TULE yhtään värivikaista :mrgreen: ....Ja jos pihalta tavataan varkaissa/muuten hiippailemassa,niin kohteluhan tulee minun suunnasta olemaan sama,kuin kulkukissaa pahoinpitelisin 8) ....Ihmisethän on ihonvärisiä...ja elukat jotain muuta :?

Re: PAKOLAISHÄRDELLI

Lähetetty: 6.9.2015 20:56
Kirjoittaja arsenikki
Ei noi tän hetkiset pakolaiset välttämättä ole värivikasia, mutta silti ne sais jäädä tulematta.

Toi 100miljoonaa vuodessa, VOI V***U!!! Sipilä maksaa?

Veronmaksajien pussista se on pois.

Pistää niin vihaks että...

Re: PAKOLAISHÄRDELLI

Lähetetty: 6.9.2015 21:08
Kirjoittaja mjs
Ei tarvihe yhenkään pakolaisen tontille tulla, eikä ne oo ku rahan ja helpon elämän takia tänne tunkemassa, nuoria miehiä suurin osa. Melko puusilmä pitää olla jos ei huomata miten tässä on käymässä. Ja sitten ku päättäjien silmät aukeaa niin mopo on jo karannu lepikkoon ja syvälle.
Niin ja mistäs ne rahat tuohon pierastaan? No kiristetään veroja, leikataan lapsilisiä ja toimeentulotukia ym. Synkältä näyttää.

Re: PAKOLAISHÄRDELLI

Lähetetty: 6.9.2015 21:13
Kirjoittaja virtain
No ei välttämättä kaikki ole niitä äsken mainittuja värivikaisia,mutta valtaosa on,ja myös valtaosan mukana tulee ongelmia :evil: ....Tässä meidänkin lähellä on muutama tyhjillään oleva talo :idea: ....Pitäisköhän varmuuden vuoksi käydä syksyn pimeiden lltojen aikana heittämässä ikkunasta sisään polttopullo.?. :lol: ....Sipilähän voisi ihan omasta paksusta lompakostaan maksaa ainakin osan noiden turvapaikanhakijoiden aiheuttamista kuluista,koska sipillällähän on massia millä mällätä,vaikka kuinka....Niin samallahan hänkin osallistuisi niihin talkoisiin :shock: ...Vai mitäs ootte mieltä? :-P

Re: PAKOLAISHÄRDELLI

Lähetetty: 6.9.2015 21:31
Kirjoittaja arsenikki
Sehän luovuttaa oman kämpän näitten tulevien raiskareiden käyttöön.
Osti ittelleen Sipoosta toisen torpan ja sitten kehottaa suomalaisia, että ottakaa tekin pari pakolaista jokainen omaan kotiin. No V***UT ota

Re: PAKOLAISHÄRDELLI

Lähetetty: 6.9.2015 21:38
Kirjoittaja arsenikki
Mulla on talkoista semmoinen käsitys että tehdään jollekkin ilmaiseksi jotain ja sitten saa juoda vi**sti kaljaa.

Onko pakolaistalkoot sitten semmoiset että ne kaivaa esimerkiksi tunnelin Helsingistä Tallinnaan, talkoiden jälkeen saisivat sitten jokainen vettä :lol:

Re: PAKOLAISHÄRDELLI

Lähetetty: 7.9.2015 0:39
Kirjoittaja Lattarauta
arsenikki kirjoitti:Sehän luovuttaa oman kämpän näitten tulevien *kulttuurin rikastuttajien* käyttöön.
Osti ittelleen Sipoosta toisen torpan ja sitten kehottaa suomalaisia, että ottakaa tekin pari pakolaista jokainen omaan kotiin. No V***UT ota
Niin, ei se Sipilä aio kuitenkaan niiden pakolaisten kanssa asua. :lol:

Re: PAKOLAISHÄRDELLI

Lähetetty: 7.9.2015 8:14
Kirjoittaja Jouska
Moi,

Näyttää siltä, että pääkaupunkiseudulle ei mahdu paljon pakolaisia, vaan ne sijoitetaan muualle. Etupäässä varmaan maaseudulle tasaisesti.

Re: PAKOLAISHÄRDELLI

Lähetetty: 7.9.2015 11:06
Kirjoittaja arsenikki
https://www.google.fi/maps/@66.7315567, ... a=!3m1!1e3

Tossa näyttäis olevan tilaa pakolaiskeskukselle, ei muuta kuin telttoja kasaamaan.

Re: PAKOLAISHÄRDELLI

Lähetetty: 7.9.2015 15:47
Kirjoittaja rotsi4
Minun mielestä lähi-idän ei-tappeleville (Syyria, Libya, Irak) kansalaisille olisi pitänyt järjestää Yhdistyneiden kansakuntien (YK) toimesta suoja-alue jo aikoja sitten. Vaikka sellanen ahvenanmaan kokoinen jonkin Saharan keitaan ympärille.

Sen voisi perustaa vieläkin. YK-pyssymiehet museoaseiden kanssa voisivat vartioida alueen järjestystä kohtuullisen edullisesti, ja maatalouden ylituotannon voisi vielä sinne ettei hinnat vaan laske markkinoilla.

Pieni alueloukkaus on olematon paha summittaisiin teurastuksiin verrattuna.

Re: PAKOLAISHÄRDELLI

Lähetetty: 7.9.2015 16:09
Kirjoittaja Jaska HKI
Eikö ne voisi lähettää vaikka USA:han joka on koko Lähi-idän sopan aloittanut.Silloin kun Gaddafi ja Hussein oli vallassa ei paljon loikittu rajojen yli.Demokratian vienti (öljyn ryöstö) Irakiin aloitti tämän.Itse asiassa koko kaaos on juutalaisten pankkiirien suunnitelma Euroopan tuhoamiseksi.Putin se vaan laittaa pökköä pesään veljeilemällä Assadin kanssa ihan kuin Venäjän ongelmat ei mitään haittaisi.

Re: PAKOLAISHÄRDELLI

Lähetetty: 7.9.2015 16:54
Kirjoittaja Lattarauta
arsenikki kirjoitti:https://www.google.fi/maps/@66.7315567, ... a=!3m1!1e3

Tossa näyttäis olevan tilaa pakolaiskeskukselle, ei muuta kuin telttoja kasaamaan.
Rovajärvi? :roll:

Re: PAKOLAISHÄRDELLI

Lähetetty: 7.9.2015 18:14
Kirjoittaja Jouska
Moi,

Kapparit puhuivat, että saksalaisilla oli siellä vankileiri sota-aikana. Hautainmaalla, mihinkä lie vangit sitten kadonneet.

Re: PAKOLAISHÄRDELLI

Lähetetty: 7.9.2015 18:26
Kirjoittaja arsenikki
Rovapa rova :lol: :lol: :lol: