Sivu 1/1

Kokemukseni Samarasta, 1500i '95.

Lähetetty: 27.6.2011 22:29
Kirjoittaja Red Zhiguli
Jep eli reilun kuukauden verran olen ajellut otsikon mukaisella Samaralla ja ajattelin hiukan raapustaa kokemuksiani autosta.

Autolla on ajettu reilut 89000 kilometriä, eli aika vähän tuon ikäiseksi autoksi. Noin 80000 kilometrin kohdalla autoon oli kuulemma tehty jakopääremontti sekä kytkinremontti. Mitään dokumenttia noista ei ollut, joten tiedä sitten pitääkö paikkaansa.

Itselläni on ollut noin puolitoista vuotta ajokortti ja sinä aikana olen omistanut Renault Clion, Mitsubishi Lancerin, Skoda 120L:n sekä Suzuki Carry-pakettiauton. Samara taitaa olla noista kolmesta lähinnä Clion kanssa samassa luokassa, mutta mielestäni se on kyllä täysin erilainen auto, kuten varmasti onkin.

Ensimmäinen asia, johon kiinnitin Samarassa huomiota oli sen jämäkkyys ja tietynlainen raskaus. Ohjausta saa kääntää kovemmalla voimalla, jouset eivät lyö pohjaan juuri missään sekä kaikki hallintalaitteet tuntuu melko jämäköiltä. Itse näen nämä positiivisena asiana.

Samara vaikuttaa myös suhteellisen taloudelliselta, keskikulutus on noin 7,5 litraa. Mielestäni Samara vie moottoritiellä enemmän kuin pikkuteillä tai kaupungissa.
Vertailun vuoksi aiempien autojen keskikulutukset:
Renault Clio 1,4: 7,5 litraa
Mitsubishi Lancer 1,5: 6,7 litraa
Suzuki Super Carry 1,0: 8 litraa (talvella käytössä, ei lohkolämm. :lol: )

Suurin yllätys tuli kuitenkin Samaran voimista: Autolla hinattiin viime viikolla Mazda 323 Sedania noin 5 kilometriä, jolloin yllätyin siitä kuinka vahvalta Samara vetotilanteessa tuntui. Eihän se nyt normaalilta tuntunut, mutta odotin huomattavasti vaikeampaa vetotilannetta.

Ainoana ongelmana on kaupunkiajossa nousevat lämmöt, tuuletin ei ilmeisesti toimi. Myöskään auton torvi ei toimi, joten sähköpuolella lienee jotain häikkää. Pitänee saada tuuletin toimimaan ennen kuin tulee mitään moottorivaurioita lämpöjen hätyytellessä 130 astetta. Lämmöt on kuitekin laskeneet aina kun pääsee ruuhkista pois ja ilmanvirta kasvaa.

Yhteenveto:
+Jämäkkyys, maavara
+Pirteähkö moottori
+Takapenkit kaadettavissa helposti
-Lämpöongelmat
-Penkit hieman kapeat ja pehmeät poiketen auton yleisestä jäykkyydestä

Kuva

Kuva

Uploaded with ImageShack.us

Re: Kokemukseni Samarasta, 1500i '95.

Lähetetty: 28.6.2011 9:52
Kirjoittaja manni
Onnea komeasta sporttisesta kolmiovisesta. Toivottavasti olet myös liittynyt Kerhoon, ympäri vuoden mukavia tapahtumia ja kerholehti Pravda on erittäin hyvää luettavaa.

Sähköongelmat kuulostavat sulakkeiden kontaktiongelmalta. Sulakerasia on, kun avaat konepellin, siinä kaukalon kuskin puoleisessa päädyssä. Tarkista että kaukalon vedenpoistoreiät ovat avoinna ettei sinne jää makaamaan vettä.

Olen ollut onnellinen Samara-kuski parisen vuotta ja voin allekirjoittaa samat väitteet kun sinäkin. Ajettavuus miellyttää ja se, että jousitus pysyy tehtäviensä tasalla vaikka autoa kuormaisi reilumminkin. Peräkärrynkin hinaus onnistuu yllättävän hyvin voimakkaan moottorin ansiosta.

Re: Kokemukseni Samarasta, 1500i '95.

Lähetetty: 29.6.2011 9:19
Kirjoittaja Red Zhiguli
manni kirjoitti:Onnea komeasta sporttisesta kolmiovisesta. Toivottavasti olet myös liittynyt Kerhoon, ympäri vuoden mukavia tapahtumia ja kerholehti Pravda on erittäin hyvää luettavaa.

Sähköongelmat kuulostavat sulakkeiden kontaktiongelmalta. Sulakerasia on, kun avaat konepellin, siinä kaukalon kuskin puoleisessa päädyssä. Tarkista että kaukalon vedenpoistoreiät ovat avoinna ettei sinne jää makaamaan vettä.

Olen ollut onnellinen Samara-kuski parisen vuotta ja voin allekirjoittaa samat väitteet kun sinäkin. Ajettavuus miellyttää ja se, että jousitus pysyy tehtäviensä tasalla vaikka autoa kuormaisi reilumminkin. Peräkärrynkin hinaus onnistuu yllättävän hyvin voimakkaan moottorin ansiosta.
Okei, pitänee tsekata noi sulakkeet. Minkä ampeerin sulake kuuluu tohon flektiin? Autossa kun ei tullut ohjekirjaa mukana eikä nykyisissä sulakkeissa ole merkintää.

Voiko muuten siinä flektin releessä olla vikaa?

Kerhoonkin liittymistä voisi harkita :)

Re: Kokemukseni Samarasta, 1500i '95.

Lähetetty: 29.6.2011 9:25
Kirjoittaja Pavlovits
Sulake 8, 16 ampeeria ja sen saman sulakkeen takana on myös töötti.

Re: Kokemukseni Samarasta, 1500i '95.

Lähetetty: 29.6.2011 14:16
Kirjoittaja PöyhöinKuusaalt
Edelliseen:

"Vertailun vuoksi aiempien autojen keskikulutukset:
Renault Clio 1,4: 7,5 litraa
Mitsubishi Lancer 1,5: 6,7 litraa
Suzuki Super Carry 1,0: 8 litraa

Re: Kokemukseni Samarasta, 1500i '95.

Lähetetty: 29.6.2011 14:42
Kirjoittaja mikko853
PöyhöinKuusaalt kirjoitti:Edelliseen:

"Vertailun vuoksi aiempien autojen keskikulutukset:
Renault Clio 1,4: 7,5 litraa
Mitsubishi Lancer 1,5: 6,7 litraa
Suzuki Super Carry 1,0: 8 litraa
Nämä siis aloittajalla, ei mannilla ;)

Re: Kokemukseni Samarasta, 1500i '95.

Lähetetty: 29.6.2011 17:24
Kirjoittaja manni
Lattarauta kirjoitti:Mikä auto sul on ollu enne saranaa, vai onko mitään?
Samara on ensimmäinen autoni. Kortti on ollut noin 18-vuotiaasta lähtien (vuosimallin -82 kansalainen) mutta Samara vasta pari vuotta taloudessani. Ajanut toki monia uudempia ja kalliimpia autoja jatkuvasti.

Re: Kokemukseni Samarasta, 1500i '95.

Lähetetty: 29.6.2011 23:10
Kirjoittaja Red Zhiguli
Pavlovits kirjoitti:Sulake 8, 16 ampeeria ja sen saman sulakkeen takana on myös töötti.
Ainakin töötti tuli kuntoon, kun vaihdoin tänään kyseisen sulakkeen.

Toivottavasti myös flekti, sen näkee seuraavalla kaupunkireissulla.

Re: Kokemukseni Samarasta, 1500i '95.

Lähetetty: 30.6.2011 8:02
Kirjoittaja Jusu
Hittojako sitä pitää kylälle lähtee keittämään, eikö sitä vältä käyttää kotipihassa lämpösex että näkis lähteekö se flekti käyntiin?

Re: Kokemukseni Samarasta, 1500i '95.

Lähetetty: 1.7.2011 16:16
Kirjoittaja Red Zhiguli
Jusu kirjoitti:Hittojako sitä pitää kylälle lähtee keittämään, eikö sitä vältä käyttää kotipihassa lämpösex että näkis lähteekö se flekti käyntiin?
Turhaa bensantuhlausta :wink:

Mutta tänään olin kaupungissa ajamassa ja lämmöt pysyi hyvin aisoissa. Siispä vika oli sulakkeessa. :)

Re: Kokemukseni Samarasta, 1500i '95.

Lähetetty: 1.7.2011 23:47
Kirjoittaja Marko
Jossei siin oo lattasulakerasiaa,nii jossai sopivas vaihees sen vois vaihtaa.

Re: Kokemukseni Samarasta, 1500i '95.

Lähetetty: 2.7.2011 3:00
Kirjoittaja manni
Marko kirjoitti:Jossei siin oo lattasulakerasiaa,nii jossai sopivas vaihees sen vois vaihtaa.
Miten iso homma se on?

Re: Kokemukseni Samarasta, 1500i '95.

Lähetetty: 2.7.2011 11:44
Kirjoittaja Marko
Sulakerasian kulmista konehuoneesta mutterit auki ja nostaa rasiaa ja irrottaa pohjasta liittimet.Jos ei niin mahdu,on ne irrotettava kuskin jalkatilasta.

Re: Kokemukseni Samarasta, 1500i '95.

Lähetetty: 2.7.2011 12:34
Kirjoittaja Jokari
Lattasulakkeetkaan ei pelasta tuon sulakerasian älykästä sijoituspaikkaa...

Re: Kokemukseni Samarasta, 1500i '95.

Lähetetty: 2.7.2011 13:12
Kirjoittaja PöyhöinKuusaalt
Ja joitainha on kiukuttanut, kun Lattasulakerasia ei ole suoraan toiminutkaan Samarassa, vaikka näin pitäisi kai olla.