mun samaraan tuli samaa melko pian kytkimen ja öljyn vaihdon jälkeen. kytkin akselin laakeri oli ihan tohjona alkoi olla vaihteen vaihtaminen aika tuskaista
"Suurin osa kalustosta on ulkotiloissa olosuhteiden pakosta, mutta se lohduttaa vähän kun kalusto huononee kuitenkin hitaammin kuin prässissä" (tai tuningissa)
Jokari kirjoitti:Painelaakeri rupeaa pyörimään silloin kun kytkintä painaa. Poljin ylhäällä se ei pyöri edelleenkään.
Anna ääntää vaan, sitte ku ääni loppuu niin tiiät että on aika korjata
Toisissa autoissa pyörii koko ajan. Ettei samarassakin pyöris? Koska välystähän siinä ei ole.. Painelaakeri siis nojaa kevyesti asetelmaan koko ajan ja pyörii. Mutta tuo ääni ei varmaankaan tule silti siitä.
Samarassa on aivan ensimmäisiä vuosimalleja lukuunottamatta jatkuvasti pyörivä painelaakeri.
Ja lienee niihin vanhoihin kytkin jo kertaalleen vaihdettu.
Samaran aski rallattaa, ainakin vanhemmiten, tyhjäkäynnillä. Eikä se tavallisesti mitään vikaa merkitse.
Erityisen rallatusherkkä vaihteisto on, jos öljynä on jo paljon ajettu moniastemoottoriöljy, joka viskositeetti-indeksin parantajalisäaine on leikkaantunut (murtunut), ja öljy on ohentunut.
Öljyn vaihto API GL-4 -luokan vaihteistoöljyksi auttaa. sopiva viskositeettiluokka on SAE 75W-90.
Mulla oli kanttiksessa ihan sama juttu, rohisi ja rohina loppu jos kytkimen paino pohjaan. Kun tein kytkinrempan (asetelma, painelaakeri, levy) niin loppu rohinat kokonaan. Liekö Samarassa sama homma??