Aivan ensimmäinen muistikuva.
Lähetetty: 5.3.2008 9:07
Tervehdykset toivottelen.
Sopineeko tämä aihe huumoriosastolle, siirtäköön hän jonka mielestä joku toinen osasto olisi sopivampi.
Siis esimmänen muistikuva joka on jäänyt mieleen on minulla sellainen, että seison kotini pihalla kesäaikaan, oli aamu ja minä melkein alasti, vain pikkuinen paita päällä. Edessä oli pari pientä perunapeltoa ja kasvimaa kaivolle menevän tien kahtapuolta. Kaivon ja peltojen takana alkoi metsä. Takanani oli kotitalo, vasemmalla 200m päässä oli mummuni sisaren ja hänen miehensä talo. Oikealla jonkun matkan päässä toinen kaivo ja pyykkipata höyrysi nuotiolla kivienpäällä ja siitä tuli outo haju, myöhemmin selvisi lipeän hajuksi. Äiti hääräili padan ympärillä. Pesupaikalta vielä eteenpäin tuli pikkuinen sauna, punainen väriltään. Hieman ylempänä rinteessä isäni kotitalo, sekin punainen. On hämärä kuva, että nurkkalaudat olisivat olleet valkoiset, en ole varma. Savu joka padalta hajuineen leijaili etuoikealla alempana oleva mummuni perunapellon päällä sai sellaisen sadunomaisen olosuhteen aikaiseksi. Jonka tunnelman muista varmaasti myös viimeisenä.