2104 vikoja
Lähetetty: 6.4.2004 10:08
Hei kaikki,
Ostin ensimmäisen ladani juuri. Sille tuli 10% lisähintaa kun ostin korjausoppaan, joten mistään huippupelistä ei ole kysymys. Ja autoja en ole ikuna korjannut, kuin ihan perushuoltoa (tulpat, tulpan johdot, virranjakaja, yms. pientä), joten hiukan hakusessa on hommat, mutta Lallilla on hyvä lähtee opetteleen kun ei ole ihan sieltä monimutkasimmasta päästä eikä osatkaan ole niitä kalleimpia.
Mutta heti siis tuli kysyttävää:
1. Bensan hajua huomasin auton ympärillä, ja konepellin alla huomasinkin ilmiön, jossa yhteen letkuun oli tullut kuin siilin piikkejä sellaisia valkoisia kiderakenteita, ja sieltä sitä bensaa tippui silleen tippa sekunnissa, eli aika vauhtia. Korjausoppaasta paikansin, että vuoto oli siinä kohdassa jossa bensaletku yhdistyy bensapumppuun. Noh, tässä nyt ei niin kysymystä ole, muuta kuin että bensaletkuja en nähnyt motonetin listassa, enkä tiedä kuinka vaikeita nuo on vaihtaa. Voihan olla että tuo bensapumpun liitoskin on vaan löysä, en ole vielä ehtinyt tutkimaan tarkemmin.
2. Aina kun ryypyn ottaa kokonaan pois, koneessa on sellainen ongelma, että kun tyhjäkäynnistä alkaa antaa kaasua, niin se meinaa ensin hyytyä, ennen kuin alkaa ottaa kierroksia. Onkos tuossa kyse sytytyksen säädöstä vai mistä? Itselläni ei ole hajuakaan kuinka sytytys säädetään. Hankala on lähteä valoista liikkeelle kun pitää pumpata ensin vähän kaasua... Vai onko jotain vikaa kaasarissa, yms.?
3. Öljyä on mennyt ensimmäisen ajetun 1000km:n aikana... jaa, paljonkos siellä nyt yleensä sitä on. Kun auto tuli minulle, öljyä oli melkein siihen MAX-viivaan asti, nyt ei tikussa ole minkäänlaista öljytahraa. Mistäs tämä voi olla oire? Minkäänlaista öljylätäkköä en ole nähnyt mihinkään jääneen. Niin, ja ilmanputsarin kun vaihtoi, niin se oli aika lailla öljyssä.
4. Latausmittari näyttää milloin mitäkin 8 voltin ja 16 voltin väliltä. Foorumeilta olen ymmärtänyt, että todennäköisesti jännitteensäätäjä tai laturi on viallinen, ja yhtä todennäköisesti kun toisen vaihtaa niin toinenkin hajoaa saman tien. Tai sitten vain jossain on joku ruuvi löysällä
5. Takalasin lämmittimessä toimii vain kaksi ylintä viivaa. Mahtaakohan tuossa olla edes mitään toivoa korjata. Ei se onneks näin lämpimällä kelillä enää haittaa, mutta tuossa pari viikkoa sitten ois ollut ihan kiva.
Muuten Lalli on toiminut hyvin. Kuskin penkki retkotti Jerry-kannun varassa, mutta se korjattiin vahvalla pultilla ja letkukiristimillä yksiasentoiseksi. Eteen ja taakse sentään vielä liikkuu normaalisti. Yksi rengas puhkesi kesken ajon. Pamahti kuin polkupyörässä. Rekat jää jalkoihin moottoritiellä, kun ei noin pienellä autolla uskalla ajaa niiden välissäkään kun voi tulla pahaa jälkeä jos rengas puhkeaa. Vararenkaita on aina kolme mukana
Niin, ja valitettavasti kyseinen yksilö kukkii kuin kesäinen niitty... enkä tiedä hitsaamisesta enempää kuin sika satelliitista.
Mutta siinäpä tärkeimmät kysymykset. Iloista pääsiäistä!