Sivu 1/2

Ladailun aloitus

Lähetetty: 14.1.2008 22:08
Kirjoittaja ElManu
Nyt pääsin epävirallisesti aloittamaan Ladailun n. 1,5 vuotta sitten ostamallani 2105:lla.

Eilen ajoin Ladani meidän "tiimin" tallille vanhan volkkarin kilivillä ja hitsailin muutaman paikan ja sain lopulta toimimaan 2107:n takavalot.
Kaikki toimi normaalisti ja Lada alkoi olemaan valmiina konttorille vietäväksi.

Tänään kävin hakemassa konttorilta siirtokilvet konttorilta ja lähdin kaverin kanssa hakemaan Ladaa Ahmovaarasta Joensuuhun kitattavaksi
ja tekemään viimeiset tarkastukset rekisteröintiä varten.Otin tarvittavat rojut kyytiin, liimailin siirtokilvet laseihin ja lähdin tallilta
Kolinportille syömään ja kahville. Tarkastelin siinä renkaiden paineet ja lähdin ajamaan kohti Joensuuta, kaveri tuli perässä 245 Volvollaan.
Ei keritty ajamaan montaa kilometriä, kun jännitemittari rupesi näyttämään n. 10volttia, eikun levikkeelle pysähdys ja relettä ja laturia
naputtelemaan. Ei vaikutusta. Arvelin siinä vain jatkaa, kun kaverikin pystyi ajamaan hieman vajaan 12voltin latauksella, akku ei vain latautunut.

Eipä päässyt taaskaan kovin pitkälle, kun valot alkoi pikkuhiljaa himmetä, en murehtinut siitä, kun vielä näki eteenpäin. Eteen tuli sitten kaksi autoa,
jotka ajoivat n. viittäkymppiä. Mietin useaan kertaan, että ajanko ohi vai ajanko vaan perässä. Sitten eteen tuli pitkä suora, eikä vastaantulijoita,
eikun hanaa. Lada toimi pirteästi reilun vuoden hiljaiselon jälkeen. Ajelin siinä sitten reilua 8 kymppiä, kun vastaan tuli auto. Vaihdoin lyhyet ja kun vastaantulija oli takana, pimeys. Kaveri laittoi takana pitkät päälle ja niiden sekä heijastimien avulla sain pysäytettyä Ladan tienreunaan. Eikun
konepelti ylös ja taas koputtelemaan relettä ja laturin päätyä, ei vaikutusta. Valot ei toiminut, mutta Lada pysyi käynnissä. Kaveri lähti sitten
hakemaan läheiseltä korjaamolta hinausköyttä lainaan, minä odottelin ja poltin tupakin.

Volvon tullessa takaisin, kokeilin vielä valoja, pitkät toimi senverran, että näki ajaa. Jatkoin siinä ajamalla, kaverin ajaessa perässä. Muutaman
kilometrin jälkeen tuli taas pimeys. Eikun levikkeelle Volvon valoissa ja Lada köydenjatkoksi. Lada pysyi vielä käynnissä.
Laitoin varoituskolmion takapuskuriin kiinni 21:llä nippusiteellä ja jatkoimme siitä sitten matkaa diisseli Volvo veturina. Minä pidin Ladan käynnissä
ja sillointällöin pyyhkäisin tuulilasia.

Eipä mennyt montaa kilometriä, kun Lada sitten sammui, eikä lähtenyt käyntiin. Virtaa vielä oli pyyhkijöiden käyttöön, mutta ei mennyt pitkään, kun ne pysähtyi keskelle tuulilasia. Hieman jännitti pimeydessä, eikä enää meinannut nähdä edes hinausköyttä.

Pysähdyimme Kontiolahden Essolle tupakille ja minä pyyhkäisin tuulilasista vedet pois. Siitä sitten jatkoimme katuvalojen loisteessa Joensuuhun ja pääsimme turvallisesti Peltolaan, koulun pihaan.

Tällaisen kasteen minä sain Ladailulle :D
Huomenna pitää tyrkätä Lada halliin ja purkaa laturi...

Re: Ladailun aloitus

Lähetetty: 14.1.2008 22:25
Kirjoittaja Team perseauki racing
eli normaalia.. eteen päin mennään mutta koskaan kaikki ei toimi kerralla.

Re: Ladailun aloitus

Lähetetty: 15.1.2008 8:59
Kirjoittaja Qulle
Team perseauki racing kirjoitti:eli normaalia.. eteen päin mennään mutta koskaan kaikki ei toimi kerralla.
Juurikin näin :lol: :lol:

Siksi lada onkin meillä harrastusauto, eikä käyttöauto :)

Re: Ladailun aloitus

Lähetetty: 15.1.2008 18:11
Kirjoittaja ElManu
Vaihdoin tänään laturiin hiilet ja jännitteentasaajan (ei saanut erilleen ostettua :? ) sekä takimmainen laakeri piti uusia. Hiilien liukupinnat "sorvasin" hiomapaperilla puhtaaksi ja jokainen kontaktipinta piti puhistaa hapettumien takia. Ja rupes lataamaan normaalisti. :D . Kannattavaa tuo autojen seisotus...;)

Tästä sitä noustaan, seuraavaksi jännitetään rekisteröintikatastusta...

Re: Ladailun aloitus

Lähetetty: 20.1.2008 7:37
Kirjoittaja rammracing
Miks Nykyään enää kannattaa purkaa vanhoja ku voi edullisesti ostaa (hyviä) ja uusia latureita!Uuden ison laturin hinta on 100 ekee eli kuka jaksaa enää ruveta sen enempää rasssaa?

Lähetetty: 20.1.2008 9:02
Kirjoittaja Jusu
No se nyt vain saattaa joillekin olla iso raha tuo satanenkin pistää johonkin laturiin.
Kyllä minäkin siihen hintaan ennemmin timpraan vielä vanhasta toimivan jos ne noin helposti käy.

Re: Ladailun aloitus

Lähetetty: 20.1.2008 11:17
Kirjoittaja Jaska HKI
rammracing kirjoitti:Miks Nykyään enää kannattaa purkaa vanhoja ku voi edullisesti ostaa (hyviä) ja uusia latureita!Uuden ison laturin hinta on 100 ekee eli kuka jaksaa enää ruveta sen enempää rasssaa?
Kyllä Ladailu on helppoa on on paalua ja Delta-Auto lähellä :shock:

Re: Ladailun aloitus

Lähetetty: 20.1.2008 20:02
Kirjoittaja ElManu
rammracing kirjoitti:Uuden ison laturin hinta on 100 ekee eli kuka jaksaa enää ruveta sen enempää rasssaa?
Eli uusi laturi maksaisi 2/3 auton ostohinnasta, kannattavaa? Ja opiskelijalle 100€ on iso raha...

Uudet hiilet + tasaaja makso 15€, eikä tuo ole yhtään hankala purkaa ja korjata. Ja toimii kuin uusi!

Re: Ladailun aloitus

Lähetetty: 21.1.2008 14:13
Kirjoittaja Samara87/88
jea, meininki on ihan oikea :lol:

tuohan kuulostaa ihan tyypilliseltä seikkailulta, mitäs sitä muutakaan odottamaan 8)

jokos tuo muuten on kilpien välissä, ajelehan savon piäkaupunkiin 16.2 jos kerkiät :wink:

Re: Ladailun aloitus

Lähetetty: 21.1.2008 23:16
Kirjoittaja Ladan omistaja
kyllä tuo minunkin rahoissa olisi ollut liian kallis ostos uusi laturi, vanhaan vaihdoin jännitteensäätimen ja puhdistin liittimet ja toimii hyvin--hintaa vain 15euroa

Re: Ladailun aloitus

Lähetetty: 21.1.2008 23:36
Kirjoittaja audiq
ElManu kirjoitti: Uudet hiilet + tasaaja makso 15€, eikä tuo ole yhtään hankala purkaa ja korjata. Ja toimii kuin uusi!
Ei muuten toimi.
On halvempaa ostaa uusi laturi, kun korjata vanha uutta vastaavaksi.
Satasen uusi laturi on oikeasti halvin konsti laittaa laturi kuntoon.
Halvemmallakin lataa, mutta tilapäisesti, loppupeleissä se säästäminen tulee kuitenkin kalliimmaksi.
Mutta niinhän se menee, köyhän kannattaa ostaa halpaa, kun kohta siitä tulee kallista. :lol:

Re: Ladailun aloitus

Lähetetty: 21.1.2008 23:43
Kirjoittaja Jokari
Vaikken mikään pihistelijä olekkaan, niin en nyt vielä heittäs romukoppaan laturia vain siksi että jännitteensäätäjä on paskana. Tietysti jos rahaa on niin että taskuja pakottaa, niin mikäs siinä sitten uusia ostellessa.
Laakerivikaisten yms. kohdalla vois jo ruveta harkitsemaan uutta laturia...

Re: Ladailun aloitus

Lähetetty: 21.1.2008 23:52
Kirjoittaja Mara
Jokari kirjoitti:Vaikken mikään pihistelijä olekkaan, niin en nyt vielä heittäs romukoppaan laturia vain siksi että jännitteensäätäjä on paskana. Tietysti jos rahaa on niin että taskuja pakottaa, niin mikäs siinä sitten uusia ostellessa.
Laakerivikaisten yms. kohdalla vois jo ruveta harkitsemaan uutta laturia...
Aijjaa.. :oops:
Ite ainakin tein totaalisen remontin sekä ROOpen että Fiiatin latureihin.
Uudet hiilet, laakerit, kaikki ruuvit ja mutterit, huolellinen puhdistus ja Fiiatin laturiin jopa lasikuulapuhallus.
Sisäosiin käämilakkaa päälle ja ulkopintaan kerros tavallista spräylakkaa, enkä silti tunne olevani kovin paha ihminen. :lol:
Ladaan nyt latureita löytyisikin, mutta Viiatin omat alkaa olla kiven alla jo, siksi kunnostus.

Re: Ladailun aloitus

Lähetetty: 22.1.2008 0:27
Kirjoittaja audiq
Jokari kirjoitti:Vaikken mikään pihistelijä olekkaan, niin en nyt vielä heittäs romukoppaan laturia vain siksi että jännitteensäätäjä on paskana. Tietysti jos rahaa on niin että taskuja pakottaa, niin mikäs siinä sitten uusia ostellessa.
Laakerivikaisten yms. kohdalla vois jo ruveta harkitsemaan uutta laturia...
Kyllä minä vaan yleensä heitän. Kokeillut olen kyllä tuon kalliimmankin tavan, mutta ei se ollut oikein minua varten (kallista ja sottasta purkailla vanhoja latureita, jotka kuitenkin taas kohta paukkuvat jostain muualta).

Yleensä laturi alkaa olemaan ehtoo puolella muutenkin, jos siitä hiilet tai säätäjä menee. Ei tarvitse sitten taas seuraavaan 100tkm:iin murehtia laturista. Tämä siis pääsääntöisesti. On tietenkin muutama tapaus tullut vastaan, että on kannattanut vanha vielä korjata, mutta ne on kyllä ihan kerta tai kaksi kun on näin käynyt.
Ja niissäkin korjaus on maksanut sen saman 100e, mutta uusi laturi on ollut vielä selvästi kalliimpi.

Re: Ladailun aloitus

Lähetetty: 22.1.2008 8:31
Kirjoittaja ElManu
Sen sitten näkee, kuinka kauan tuo kestää. Opiskelijan varoilla ei vaan ostella uusia latureita. Ja saahan tuohon laittaa pari kertaa sen 15€, että tulee 100€ täyteen... :?

Niin, ja vaihdoinhan minä tuohon takimmaisen laakerin, 7€... :D