PUTIN oli valtiovierailullaYhdysvalloissa. Illalla majoituttaessa BUSH oli Putinille varatussa huoneessa.
Yöpöydän kannessa oli painonappi,jota Bush kielsi ehdottomasti painamasta.
Iltayön aikana Putin ei voinut vastustaa kiusausta vaan painoi lopulta nappia.
Huoneeseen ryntäsi kaksi opetettua gorillaa,jotka mukiloivat Putinin kurjaan kuntoon.
Vierailu päättyi aikanaan ja Putin esitti vierailukutsun Moskovaan,jonka Bush tietysti otti vastaan.
Viimeisenä vierailuiltana Putin näytti Bushin vuoteen päädystä vivun jota ei missään tapauksessa saanut kääntää.
Yksin jäätyään Bush empi aikansa,mutta käänsi lopulta vipua.
Hän odotti jännittyneenä,että joku yllätys tulisi ovesta.Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.
Bush kokeili vielä pari kertaa.Kun mitään ei tapahtunut,niin Bush ajatteli, että taas neukkujen tekniikka petti.
Seuraavana päivänä Putin kysyi Bushilta: "Mitäpä aiot seuraavaksi tehdä?" Bush vastasi: "Well lähden tästä
Amerikkaan." Johon Putin lausahti: " Ei ole enää mitään Amerikkaa."
Valtiovierailulla
Re: Valtiovierailulla
Siitä puhuen,niin Putin oli epävirallisessa vierailulla Suomessa sen "kesämökillä" muutama viikko sitten!
Valitti vaan kun kaikki listat oli vääränväriset ja ovetkin piti vaihtaa ja kaikkee,et ihan kiva äijä muuten
edit:
tää ei varmaan kuullus tähän huumorin,kun mun mielestä siinä asiassa ei ollu mitään huumoria

Niva 2121 1700i -78 (Projekti)
Suzuki VZ800 Marauder 2002 (Bobberiprojekti)
Galleria: http://www.ladakerho.fi/ladagalleria/th ... ?album=749
Suzuki VZ800 Marauder 2002 (Bobberiprojekti)
Galleria: http://www.ladakerho.fi/ladagalleria/th ... ?album=749
Re: Valtiovierailulla
Tapanin tervehdykset toivottelen.
Tämä on mielestäni sellainen pienehkö valtiovierailuksi laskettava tapahtuma. Kekkonen vieraili Kainuussa useasti Presidenttinä ollessaan. Taas kerran tälläisellä matkalla ollessaan, hän vieraili vanhan tukinuitossa olleen työkaverinsa luona. Kaikkien muodollisuuksien ja lehtimiesvalokuvaajien hössötysten jälkeen istuttiin ruokapöytään. Emäntä oli tehnyt kaikkensa ruokatarjoilun suhteen ja vanha Kainuulainen ruoka teki kauppansa Kekkosellekin, tai niinkuin isäntä sanoi:"Urkille" Aikansa ruokailtuaan Urkki pudotti jotain ruokaa emännän parhaalle juhlaliinalle. "Voi mitä minä Tohelo tein, anteeksi nyt emäntä" pyyteli Urho. "Ei se mitään, lähteehän se pesussa ja vanhahan se liina on" vähätteli emannuus. Kun syöntipuuhia oli jatkunut jonkin aikaa sattui isännälle samanlainen vahinko. Samassa kuului hiljaisenpuoleinen tiuskahdus emännän suunnalta "ja siinä minulla toinen Tohelo" Muutaman viikon kuluttua tuli emännälle paketti jossa oli uusi pöytäliina ja kutsu Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotolle, joka oli allekirjoitettuna: "Siltä ensimmäiseltä Tohelolta" ja Urho Kekkosen omakätinen allekirjoitus.

Meijän Ukki tietää vanhasta Ladasta melkein kaiken, kun sen velipoika on nähnyt jälet 

Re: Valtiovierailulla
Rauhan päivänä. Paasikivi ja vielä Kekkonenkin kävivät rauhaa hieromassa itärajan takana. Rauha on tainnut tulla yli-ikäiseksi, ei manun aikana enää puhuttu että mennään Rauhaa hieromaan.
warre 353w sedan,
Re: Valtiovierailulla
Ulkoministeri Paavo Väyrynen oli valtiovierailulla Namibiassa. Väyrynen piti eräässä kylässä puheen, jonka tulkki käänsi paikalliselle kielelle. Jokaisen lauseen jälkeen kuulijat huusivat innokkaina " ugaa" Väyrynen oli otettu siitä, että kansa oli noin vastaanottavaista ja samaa mieltä hänen kanssaan.
Puheen jälkeen siirryttiin päivälliselle ja poistuttaessa puhujalavalta kyläpäällikkö varoitti Väyrystä:" Varokaa vähän mihin astutte, täällä on aika paljon lehmän ugaa."

Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.