Oletko ollut ns. Putkassa?
Lähetetty: 6.7.2007 15:27
Tervehdykset toivottelen.
Muljahtipahan taas mieleen omakohtainen kokemus, kun kirjoittelin sitä liittoon kuulumis tarinaa. Jutun aihe sattui siihen aikaan kun oli se kuuluisa metallin lakko, johon jostakin syystä myös meidänkin osastomme otti osaa, vaikka Autotyöntekijäinliitto oli ulkopuolella koko metallin lakosta. Olimme pitäneet lakkokokousta ja kokouksen jälkeen otimme muutamat miestä vahvemmat eräässä kuppilassa lakkomielialan kohottamiseksi. Kotimatkan kuljin linja-autolla jota odottelin auto-asemalla. Lakkotunnelma oli korkeimmillaan ja hyräilin itsekseni "kapinalauluja" mielestäni hiljaisella äänellä, mutta joidenkin mielestä tietystikin liiallisesti. Poliisit tulivat Maijalla paikalle ja kehoittivat olemaan hiljaa ja lähtemään pois asemalta. Minä lähdin ja kiersin aseman ympäri koska linja-auton lähtö oli jo lähellä ja olisin myöhästynyt jos olisin lähtenyt kauemmaksi. En laulellut enää kun Maija tuli takaisin ja ottivat minut kyytiinsä koska en ollut noudattanut heidän kehoitusta poistua paikalta. Selitykseni kotimatkalta myöhästymisestäni ei heille kelvannut. Veivät putkaan ja pitivät siellä 5-6 tuntia ennenkuin päästivät pois. Kotiin menin kävellen, matka oli 4km. Jälkeenpäin olen aina muistutellut vaimoa ja lapsiani siitä, että kuinka sitä on saanut elämässään "Kärsiä" Aatteen vuoksi on viety oikein Poliisiputkaan. Mutta eivät he jostakin syystä ota tosissaan "Kärsimystäni" En tiedä miksi.