Kesäladan hifistys alkoi
Lähetetty: 17.4.2007 10:15
Viikonloppuna alkoi nappiksen hifistys. Purin aluksi sisustasta penkit ja lattimatot pois ja korjailin vesivahinkojen jälkiä. Pahiten märkinyt oli kuskin jalkatila, joka oli ihan homeessa. Kaavin sieltä kaikki bitumit pois. Alta paljastui yllättäen ruostetta, ei tosin vielä hälyttäviä määriä.
Ruosteiden poiston yhteydessä löytyi myös pari pientä ruostevauriota: etupalkin kohdalla oleva lattian sauma oli yhdestä kohti sen verran ruostunut, että siihen oli tullut noin millin rako, josta kajasti valo. Lisäksi löytyi yksi sormenmentävä reikä, joka johti koteloon. Vauriot olivat onneksi niin pieniä, että niistä selvisi näyttämällä pelkkää hitsipuikkoa, uutta peltiä ei tarvinnut laittaa. Lopuksi putsasin lattian tinnerillä, maalasin ja laitoin äänieristymattoa kaksi kerrosta. Pitää nyt katsoa, jos jossain vaiheessa laittaisi myös bitumia.
Kesällä on sitten edessä myös alustan pesu ja kunnollinen ruosteensuojaus. Viikonloppuna tehtiin myös perushuoltoa, eli vaihdettiin kaikki öljyt, tulpat ja tuulettajan hihna. Pakoputki vuotaa, ja tuomiona oli, että larppa tarvii uuden keskiosan putkeen. Kävin sitten eilen motonetista Mufflex-merkkisen keskiosan 19 eurolla, ei paha hinta. Laadusta ei sitten tiedä mitään, mutta saa vältellä larppaan.
Apumiehen puolella ja lattiassa ei ollut juuri yhtään ruostetta, enkä sieltä edes poistanut bitumia kuin muutamin paikoin. Huomasin, että jos bitumi on tiukasti kiinni, niin sen alapuolella on myös pelti silloin virheetön. Löysästi olevan bitumin alta sen sijaan voi löytyä ruostetta. Takajalkatilat olivat virheettömät, joten niille en tehnyt mitään.
Opetus: kannattaa kurkkia sinne lattiamattojen alle ja kuivata mahdolliset kosteudet, koska vaikka autolla ajaisiki kuinka vähän, niin jalkatila ruostuu, jos siellä seisoo vesi 20 vuotta.
Mutta sitten itse hifistys:
Koska budjetti on rajallinen, niin tässä vaiheessa tyydyin laittamaan ohjelmalähteeksi entisen auton Blaupunkt CD-soittimen ja sen perässä olevan CD-vaihtajan. Kaiuttimiksi ostin kaksi paria Hertzin edullisia 5.25" erillissarjoja Joensuun ykköskoneen loppuunmyynnistä yhteishintaan 138 eur, joista toinen menee hattuhyllylle ja toisen laitan eteen jalkatilaan kick-paneeleihin. http://www.powerset.fi/autohifi/hertz/hz-esk130.jpg
Hattuhylly tehtiin kokonaan uusiksi MDF-levystä ja siihen askarreltiin samaisesta levystä korotukset kaiuttimille, jotta ne mahtuivat paikalleen ilman peltien leikkelyä.
Ensi viikonloppuna on tarkoitus rakennella asennuspaikat etukaiuttimille. Etukaiuttimet kokeilen laittaa pieniin (3l) umpikoteloihin, mutta jos eivät soi niissä minkään vertaa, niin sitten joutuu rakentaa paikat oviin. Oviasennus vaan edellyttää oven vuorauksen bitumilla ja ovipaneelin vahvistamisen, jotta ämyri ei resonoisi.
Tässä vaiheessa kytken kaiuttimet mankan vahvistimen perään, mutta etsinnässä olisi edullinen 4-kanavainen vahvistin joltain laatumerkiltä. Subbariksi tulee joko 8" elementti hanskalokeroon tai vaihtoehtoisesti 12" Infinity entisestä autosta, jolloin sijoituspaikka olisi takakontti. Kuvia tulossa heti kun ehdin laittaa.
Larppa tulee mahdollisesti näytille Joensuuhun Rivermeet 2007 tapahtumaan kesäkuussa. http://mediarace.fi/rivermeet/