Noniin, hieman ensikertalaisen tarinaa reissusta:
Aamulla puoli yhdeksän maissa lähdin Mäntsälästä körryyttelemään kohti Tohmajärveä, jossa oli sovittu kokoontuminen(Mäntsälä-Tohmajärvi n. 400 km). Vähän hirvitti tuo matka, kun en ollut yli 200 km:n matkoja vielä 1988 vuoden nappiksellani ajellut. Matka sujui kuitenkin ongelmitta. Kerran piti puoleksi tunniksi pysähtyä, kun tuli kaumea ukkosmyräkkä, eikä eteensä nähnyt. Koitin siinä 30 km/h ajella, mutta ei siitä tullut mitään, kun ei tietä yksinkertaisesti näkynyt. Matka sujui muuten leppoisasti kuunnellessa Kalinkaa matkastereoista.
Tohmajärven Nesteelle pääsin ehjänä vieläpä ehjällä autollakin. Olin ensimmäinen paikalla, mutta eihän siinä mennyt kuin viitisen minuuttia, kun Pöyhönen sieltä kaarteli pelipaikoille punaisella SuperLuxuxellaan. Pöyhösen opastuksella täyttelin mitkä lie maahantulolomakkeet, joita oli saatavana vain venäjän kielisenä(tottakai). En ymmärtänyt sanaakaan lomakkeista, mutta mallin mukaan ruksittelin vain njettiä sinne ja njettiä tänne. Heti lomakkeita täytellessä iski ihmetys, että mitähän tästä vielä tulee, kun maahantulokin on noin vaikeaa. Eipä aikaakaan, kun Rantanen se sieltä pöräytti Nesteen pihaan valkoisella 2105:llaan(?). Kolme ukkoa oli siis jo kasassa, mutta entä muut? Eikös meitä pitänyt enemmänkin lähteä? Tuli mieleen tämä:
http://www.youtube.com/watch?v=3flnklGQczs . Ei kuulunut muita, joten lähdettiin kolmen letkana liikkeelle. Ei sakin puuttuminen tunnelmaa kuitenkaan pilannut, vaan pikemminkin päin vastoin.
Wärtsilän rajanylityspaikalla jonoteltiin sellainen reilu puoli tuntia, että päästiin Suomen rajavartiolaitokselle vilauttamaan passia. Tämän jälkeen odottelua vielä toinen mokoma, jotta pääsi Venäjän koppalakkien ihmeteltäviksi. Kyllä nauratti touhu tuolla Venäjän puolella. Passi katsottiin neljään kertaan! Ensin passi+viisumi, sitten passi+joku lomake+rekisteriote, sitten passi+toinen lomake ja sitten vielä kertaalleen passi. Puhkihan se passi tuollaisessa kuluu. Venäjän tullissa sitä vasta ihmeteltävää olikin. Ei niinkään minulla, vaan pikemminkin venäläisillä koppalakeilla. Autoa rupesivat tutkimaan, ja yksi keksi ruveta koputtelemaan auton sivupeltejä. Olinpa kuukausi sitten laittanut joka oveen sellaiset 3 kg bitumia ja oveen koputettaessa ääni kuulostaa pikemminkin puuovelta. Odottelin siinä tiskillä, kun virkailija täytti tietoni johonkin tietokantaan ja kauhulla katselin, kun 4 koppalakkia koputtelia autoni ovia. Muutaman minuutin ne jaksoivat sitä koputtelua, ja olin jo varma, että joudun repimään ovipahvit irti ja näyttämään bitumit. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan toivottivat vain hyvää matkaa(Tai sitten haistattelivat. Mistäs sen tietää, kun ei ymmärrä?).
Siitäkin koettelemuksesta kuitenkin selvittiin, ja alkoikin näyttää siltä, että ehkä tästä reissusta jotain tulee. Haaveilu haihtui kuitenkin heti raja-aseman jälkeen, kun sain jo väistää ensimmäisen kuopan Äiti Venäjän teillä. Matka suuntautui aluksi Sortavalaan. Tie vaikutti kaikkea muuta kuin hyvältä. Ajettava se oli, mutta väistettävää riitti. Ainakin pysy hereillä. Enpä tuolloin tiennyt, että kyseinen tie olisi matkamme parhaimpia. Matkalla pysähdyimme pikkuputiikkiin ostelemaan evästä. Heti huomion kiinnitti pakastealtaassa lymyävä muodoton foliopallo, jossa luki CCCP. Pakkohan tuo eksoottinen pallero oli ostaa, ja se osoittautuikin hyväksi suklaajäätelöksi.
Sortavalaan ajettiin vajaa tunti rajalta. Sortavala vaikutti oikein mukavalta pikkukaupungilta, suomalaisen silmiin tosin rähjääntyneeltä. Heti Sortavalaan päästyämme aloimme etsiä hotellia. Hotellien parkkipaikoilla lymysi monta suomalaisbussia, ja kahdesta hotellista olikin jo kaikki huoneet varattu. Hotelli Sortavalasta saimme kuitenkin kolmen hengen huoneen(700 ruplaa/naama~20€). Illalla tutustuttiin Sortavalaan tarkemmin. Käytiin vähän kävelemässä ympäri kaupunkia ja vielä Pöyhösen kyydissä käytiin katsastamassa paikalliset nähtävyydet(mm. palaneita raunioita, todella käsittämätön siltaviritys). Kaikki näytti suomalaisen silmiin niin ränsistyneeltä. Tuli sellainen fiilis, että sota olisi ollut vasta muutamia vuosia sitten.
Yö vietettiin hotellissa, ja aamulla suunnattiin varaosakaupoille. Kahdessa varaosakaupassa kävimme, ja täytyy sanoa, että olivathan ne aikamoisia ladamiehen keitaita. Kauppaa käytiin kovasti, mutta se oli onneksi helppoa varaosanumeroiden avulla. Kaikenlaista rompetta tarttui mukaan, ja ruplat viuhuivat silmissä. Ostosten jälkeen käänsimme keulamerkit kohti Käkisalmea. Matkaa sinne oli noin 130 km...
Uni pukkaa päälle. Täytyy painua pehkuihin ja jatkaa huomenna tarinointia ja laittaa pari kuvaakin. To be continued...
"Suurin osa kalustosta on ulkotiloissa olosuhteiden pakosta, mutta se lohduttaa vähän kun kalusto huononee kuitenkin hitaammin kuin prässissä" (tai tuningissa)
