VW Golf Variant 2.0 GL 1995 PIIKA
Alueen säännöt
Otsikointi vapaamuotoinen.
Otsikointi vapaamuotoinen.
- PöyhöinKuusaalt
- Viestit: 7252
- Liittynyt: 12.3.2007 0:05
- Paikkakunta: MarkankyläKuusaa (KouvostoLiitto), KännykkätieKanervala
Re: VW Golf Variant 2.0 GL 1995 PIIKA
Ompas täällä kohtuullisen kiukkuinen pakoputkenvaihtaja!!!
TI -hallille. Kaikki autonpesijät olivat jättäneet vekottimiensa keulat tai perät niin keskelle lattiaa että oli melkoinen työ saada tuota lotajaa rampeille. Ajattelin heti että ei taida tänään onni potkia. Se olisi puuttunut jos kiulu olisi pudonnut toisilta pyöriltään ulos rampilta. Ja lähellä oli. No, ei onneksi ja sain sen taiteiltua työntelemällä sen verran turvallisesti rampille, että pystyi ajamaan suoraan alas ja sen jälkeen ajamaan takaisin kunnolla.
Ja purkamaan. Helppoa. Ensin kiinnitin yhden roikkuvan lämpösuojapellin, kun etupää putkesta oli kohtuullisen kuuma. Samalla kyylimään takalattioita tulevan peltirempan varalta. Voi hemmetti. Vasemman takalattian kohdalla on kiva kuja, jossa kulkevat tietysti jarruputket. Mahtava savotta. Ja oikealla puolella on melko lähellä polttoaineletkut. Kivaa tiedossa. Ei tiedä tuleeko hommasta mitään kunnollista.
No, putket pois ja laittelemaan uusia tilalle. Hyvät oli sovitukset. Suoran pätkän kavenne meni hyvin katalysaattoriulostulon sisään. Siihen sitten kuuluin leveähkö panta päälle. Näytti hyvältä. Keskipönttö roikkumaan kiinnikkeisiinä. Olin kokeillut keskiputkea välipönttöön ja hyvin sopi putken levike pöntön liitokseen. Sitten näitä sovittelemaan. Ja voi kautta profeetan parran!!! suora putki oli vähän reilut 15cm liian pitkä. Keskipönttö ei voi liikkua niin paljon taaksepäin ja etukavenne ei voi mennä enempää katalysaattoriuslostulon sisään.
Kun ei osat sovi niin ei sovi. Ei toivoakaan käymisestä. Reilu 15cm on jo niin paljon ettei sille mahda mitään. Ja se kaikki 15cm oli juuri se levenne putken takana, jonka piti menneä keskipöntön sisäänmenon päälle. Ja jos taas edestä olisi sen määrän ottanut pois niin kavenne olisi lähtenyt ja putki ei olisi enää mennyt katalysaattorin sisään.
Mihinkähän putkirakenteeseen nuokin on myyty? Ei kun tiskille huomenna ja kiukkuamaan. Saavat näyttää rakennekuvasta millaiseen nuo kuuluvat. Katseltiin sitä jo aiemmin ja samanlaiselta näytti. Ei nuo nyt ainakaan mihinkään laipalliseen katalysattoriin sovi kun ei noissa ole mitään laippoihin viittaavaakaan.
Kokoa siinä sitten laho viritelmä takaisin. Sain sen sen verran kiinni ettei jää pelkkä alkupätkä katalysaattoreineen viistämään maata. Se tästä olisi puuttunut. Siellä sen nyt jotenkuten roikkuua alla huonoine liitoksineen ja vanhalla välipöntöllä. Onneksi en vienyt pajalle noilla väärillä leluilla. Siitä sitä olisi hintaa tullut kun olisi pitänyt mennä vaihtelemaan osia.
Ja mitä vielä. Joku Audin ÖkyMaasturi oli parkkeerattu keskelle hallin lattiaa. Tyyppejä ei näy missään. Jotkut pesivät venettä trailerin päällä ja epäilin heitä AudiÄäliöiksi. Hallista ei päässyt kukaan mihinkään kun se töttörö oli siinä. Mitähän tyyppien mielessä liikkui? Karjaisin komentoäänellä että "Kenen hemmetti toi Audi on?" Veneenpesijät katsoivat naama ymmyrkäisenä ja toinen avautui että "Minun". "Helvettiin se täältä hallista tieltä. Ihmiseten on päästävä poiskin joskus." "Ai jaa. Älä nyt hermostu." Näytin peukalolla että ULOS! Äijä rupesi ajamaan autoa pidemmälle halliin muka vaan pois minun tieltäni. Sieltä hallin perältä oli myös lähdössä auto pois ja se Audiääliö arpoi että mihin se sen töttörönsä laittaa. Lopulta tajusi ajaa ulos rohjakkeen. Mitä hemmettiä se siellä teki, kun sille ei oltu mitään tekemässä eikä varmaan oltu maksettu penninjeniä sen pitämisestä sisällä. Kaikenkarvaisia tyyppejä. No, olisihan tuon kiltimminkin voinut hoitaa ulos, mutta Vhithutus oli sitä luokkaa, että ei pystynyt.
Saamari näitten romujen kanssa!

Ottaa pataan kun Lataan
Mis Min Lapain?
Mis Min Lapain?
- PöyhöinKuusaalt
- Viestit: 7252
- Liittynyt: 12.3.2007 0:05
- Paikkakunta: MarkankyläKuusaa (KouvostoLiitto), KännykkätieKanervala
Re: VW Golf Variant 2.0 GL 1995 PIIKA
Kiukkuinen pakoputkenvaihtaja kävi sitten tänään vähemmän kiukkuisena varaosaputkatiskillä. Ja hommahan alkoi selvitä. Jonkun aikaa sitä vertailtiin tietokonenäyttöjä ja varaosakatalookikuvia. Ja mitäs löytyikään:
Olivatten kylmän viileästä myyneet HB Golfin suoran väliputken. Hetihän tämä myyjä huomasi koodinumeroerot ja kesti jonkun aikaa selvittää mikä se oli, joka oli myyty. Välipönttö on identtinen vaikka kulkeekin eri koodilla.
Se oikea väliputki oli juuri sen verran lyhyempi kuin olin siihen toiseen merkinnyt. Pyydettiin sitten pöydälle vielä se etupään kiinnitysholkki ja vaivanpalkaksi pyysin sen kaupanpäälle vaivanpalkaksi. Ja sehän järjestyi.
Tilasin tänään sitten myös se pakoputkenlaitoin. Nyt pitäisi olla lelut kasassa ja jos jotain tarvii koneistaa niin onhan siellä pajalla lelut. Tulihan sieltä taas vähän vastapalloa eli että takapöntön irtisaaminen on vaikeaa. No, minullahan se on irrallaan. Saa nyt nähdä mitä hommasta tulee ja paljonko maksaa. Vien aamulla ennen kuin paja aukeaa ja haen illalla pois. Eipähän aamulla ainakaan tule jupinaa.
Tässä tapauksessa kuuntelen jupinoita, koska hinnat ovat sen verran halpoja. Joskus kannattaa vähän kestää turhaa turvapärinää jos lompakko pysyy sen takia pulleampana.
Muutenhan nuo putkipörinät ovat jo sellaista luokkaa että kun ajan Toivon luo niin hän kuulee kerrostalon 3kerrokseen että EHE Tuli!
Olivatten kylmän viileästä myyneet HB Golfin suoran väliputken. Hetihän tämä myyjä huomasi koodinumeroerot ja kesti jonkun aikaa selvittää mikä se oli, joka oli myyty. Välipönttö on identtinen vaikka kulkeekin eri koodilla.
Se oikea väliputki oli juuri sen verran lyhyempi kuin olin siihen toiseen merkinnyt. Pyydettiin sitten pöydälle vielä se etupään kiinnitysholkki ja vaivanpalkaksi pyysin sen kaupanpäälle vaivanpalkaksi. Ja sehän järjestyi.
Tilasin tänään sitten myös se pakoputkenlaitoin. Nyt pitäisi olla lelut kasassa ja jos jotain tarvii koneistaa niin onhan siellä pajalla lelut. Tulihan sieltä taas vähän vastapalloa eli että takapöntön irtisaaminen on vaikeaa. No, minullahan se on irrallaan. Saa nyt nähdä mitä hommasta tulee ja paljonko maksaa. Vien aamulla ennen kuin paja aukeaa ja haen illalla pois. Eipähän aamulla ainakaan tule jupinaa.
Tässä tapauksessa kuuntelen jupinoita, koska hinnat ovat sen verran halpoja. Joskus kannattaa vähän kestää turhaa turvapärinää jos lompakko pysyy sen takia pulleampana.
Muutenhan nuo putkipörinät ovat jo sellaista luokkaa että kun ajan Toivon luo niin hän kuulee kerrostalon 3kerrokseen että EHE Tuli!
Ottaa pataan kun Lataan
Mis Min Lapain?
Mis Min Lapain?
- PöyhöinKuusaalt
- Viestit: 7252
- Liittynyt: 12.3.2007 0:05
- Paikkakunta: MarkankyläKuusaa (KouvostoLiitto), KännykkätieKanervala
Re: VW Golf Variant 2.0 GL 1995 PIIKA
Pajalla käytiin. Ja oli jo korkea aikakin.
Pakoputken suora keskipätkä oli taas sopimaton. Ei tule hittojakaan. Tämä pitää nyt tutkia kuntoon vaikkei se enää mitään vaikutakaan. Putki hitsattiin kiinni alkupätkään. Jotain muutakin värkkäämistä siinä oli.
Katseltiin siinä lattialla jonkun Sitikan putkea, joka oli merkkivaraosa ja sekään ei ollut sopinut 1/1 siihen autoon, johon se oli ostettu. Eli ei nästä putkista näköjään ja kuulemma koskaan voi olla varma.
Kävin tänään varaosaputkatiskillä ja pyysin näyttämään ne molemmat putket, jotka minulle myytiin eivätkä käyneet. No, eihän niitä sitten ollut tällä kertaa hyllyssä. Olisin ottanut tarkat mitat ja mennyt kysymään jostain muusta liikkeestä ja siitäkin mitat. Sitten vertaamaan. Vain näin voidaan selvittää se, että onko siellä kiinni alkuperäinen alkukäyrä katteineen vai ei. Tai sitten pitäisi yrittää jostain hakea räjäytyskuva siitä alkuperäisestä pakoputkesta. Varmaan netti on niitä pullollaan, mutta olen niin huono ja laiska surhvaamaan että ei ole viitsinyt.
Mutta jakopäälle oli korkea aika tehdä remppa. Virranjakajaa pyörittävän apuakselin stefa oli jo melkoisen antautunut ja vuoti jakopääkoteloon. Remmi siis oli öljyinen ja koko jakopää. No, onneksi ehdittiin hätiin. Sanoi laittaneensa VAG -alkuperäisvaraosastefan ja prässäneensä sen kunnolla paikalleen.
Tämä stefan antautuminen on kuulemma tyypillinen ongelma näissä padoissa. Käski pitämään huolta että huohotus toimii kunnolla niin vältytään ongelmilta tämän kanssa. Kerranhan avasinkin tuon huohotusjärjestelmän ja se näytti puhtaalta. En muistanut kysyä tarkastiko Riikoin tuon huohotuksen, mutta paljon oli kuulemma pestävää jakopäässä.
Saa nähdä jaksanko alkaa rakentamaan polttoainetankin kannatinrautoja vai teetänkö tuonkin pajalla. Voihan tuota käydä nosturilla katsomassa kun käy seuraavaksi pesemässä. Pakko niille on äkkiä tehdä jotain. Täysi tankki ja Venäjällä raudat NAPS! Voisi tulla hieno pommi. Vaikka on hinauspalveluvakuutus ulkomailtakin niin ei siinä paljon varmaan hinattavaa olisi tuollaisen jälkeen.
Jakoremmin kanssa siis vaihtui tietysti kiristin, laturihihna ja se apuakselistefa. Uhkaili että laturiremmi voi vinkua, kun jää niin joustavaksi. Tässä on puoliautomaattikiristeinen laturihihna. No, ei vingu eikä muuten vingu ohjaustehostin vaikka kääntää ihan hiipparivauhdissa. Taisi jäädä edellisen kerran samalla pajalla kiristys pieleen kun vaihdatin remmin keväällä takapuslavaihdon yhteydessä.
Kuusaareissu tiedossa ja tulee sitten taas reippaasti ajoa. Onneksi laitatin tuon pakoputken. Nyt ei tarvitse kuunnalla muuta kuin Nastatassun laulua.

http://www.vagcat.com/p/B121/253580.pngPöyhöinKuusaalt kirjoitti:Tai sitten pitäisi yrittää jostain hakea räjäytyskuva siitä alkuperäisestä pakoputkesta.
http://www.vagcat.com/p/B121/253830.png
Toimiikohan linkit kirjautumatta?
Paskattiin kyllä tyrkyttää hyvin samanlaista (ellei aivan samaa) kuvaa alkupäästä, muttei siinä kyllä ollut tuota katin etupään liitosta.
Sometimes is never quite enough
11193 U40 110 '07 | 21113 S01 130 '04 | 21124 U51 142 '06
11193 U40 110 '07 | 21113 S01 130 '04 | 21124 U51 142 '06
- PöyhöinKuusaalt
- Viestit: 7252
- Liittynyt: 12.3.2007 0:05
- Paikkakunta: MarkankyläKuusaa (KouvostoLiitto), KännykkätieKanervala
Re: VW Golf Variant 2.0 GL 1995 PIIKA
Kiitos linkistä. Täytyypä tutustua. Niin muuten varaosakatalookitkin tiskeillä tyrkyttävät sellaista pakoputkea, jossa:
Pakosarja - Joustoliitos - alkukäyrä laipalla - laippakatti laipattomalla ulostulolla - suorapätkä - välipönttö takasillan ylityksellä - takapönttö.
Tässä kun ei ole muuta kuin alkukäyrä, jossa ei ole laippaa vaan katti suoraan samaa jöötiä. Tämä se varmaan sen ongelman tekee.
No, pitää vielä katsoa nuo linkit kunnolla. Kiitos mush!
Eli tässä mennään tuon ylemmän linkin ylin malli, mutta katti on kyllä aivan erinäköinen. Sellainen peräpuikkomallinen. Jotenkin tuntuu, että se on ulostuloineen pidempi kuin niissä varaosaputkakatalookiräjäytyskuvissa ja tuossa linkkikuvassa.
Pakosarja - Joustoliitos - alkukäyrä laipalla - laippakatti laipattomalla ulostulolla - suorapätkä - välipönttö takasillan ylityksellä - takapönttö.
Tässä kun ei ole muuta kuin alkukäyrä, jossa ei ole laippaa vaan katti suoraan samaa jöötiä. Tämä se varmaan sen ongelman tekee.
No, pitää vielä katsoa nuo linkit kunnolla. Kiitos mush!
Eli tässä mennään tuon ylemmän linkin ylin malli, mutta katti on kyllä aivan erinäköinen. Sellainen peräpuikkomallinen. Jotenkin tuntuu, että se on ulostuloineen pidempi kuin niissä varaosaputkakatalookiräjäytyskuvissa ja tuossa linkkikuvassa.
Ottaa pataan kun Lataan
Mis Min Lapain?
Mis Min Lapain?
Re: VW Golf Variant 2.0 GL 1995 PIIKA
Se eka on "exhaust pipe with exhaust muffler, front / F >> 1H-S-120 000* / F >> 1H-SB060 000* / for models without emission control system
front lhd / 2E,ADY " Eli katittoman mallin pönttö.
Mutta mutta mutta, siitä kuvasta puuttuu kokonaan "3A0253091M exhaust pipe / for models with catalyst / use if required:
front lhd 1H0 131 089 CX 1H0 253 115 C N 010 247 8 N 900 850 01 / 2E,ADY,AEP " Sen kohdalla on kakkonen suluissa, liekö sitten korvautunut tuolla kuvan mallilla jossain vaiheessa?
Nettihaku koodilla 3A0253091M tuottaa melko sekavan seurakunnan erilaisia osia. Joka tapauksessa ADY:n väliputki pitäisi olla numerolla 1H0253203G.
Muoks:
Tuollaiset löytyi vielä:
Hersteller OE-Nummer
AUDI 1H0253203G
VW 1H0253203G
EBERSPÄCHER 91113863
WALKER 19672
ERNST 142472
BOSAL 787-761
TESH 120316
Sattuiko sulle myyty väliputki olemaan joku näiden valmistajien tuote?
front lhd / 2E,ADY " Eli katittoman mallin pönttö.
Mutta mutta mutta, siitä kuvasta puuttuu kokonaan "3A0253091M exhaust pipe / for models with catalyst / use if required:
front lhd 1H0 131 089 CX 1H0 253 115 C N 010 247 8 N 900 850 01 / 2E,ADY,AEP " Sen kohdalla on kakkonen suluissa, liekö sitten korvautunut tuolla kuvan mallilla jossain vaiheessa?
Nettihaku koodilla 3A0253091M tuottaa melko sekavan seurakunnan erilaisia osia. Joka tapauksessa ADY:n väliputki pitäisi olla numerolla 1H0253203G.
Muoks:
Tuollaiset löytyi vielä:
Hersteller OE-Nummer
AUDI 1H0253203G
VW 1H0253203G
EBERSPÄCHER 91113863
WALKER 19672
ERNST 142472
BOSAL 787-761
TESH 120316
Sattuiko sulle myyty väliputki olemaan joku näiden valmistajien tuote?
Sometimes is never quite enough
11193 U40 110 '07 | 21113 S01 130 '04 | 21124 U51 142 '06
11193 U40 110 '07 | 21113 S01 130 '04 | 21124 U51 142 '06
- PöyhöinKuusaalt
- Viestit: 7252
- Liittynyt: 12.3.2007 0:05
- Paikkakunta: MarkankyläKuusaa (KouvostoLiitto), KännykkätieKanervala
Re: VW Golf Variant 2.0 GL 1995 PIIKA
Ensimmäinen oli WALKER ei vaan tullut otettua siitä koodeja kun palautuin ja toinen oli Mufflex. Saattoivat olla saman pituisia, mutta sovitteet olivat erilaiset.
WALKER oli kavenne ja levenne. Mufflex oli vain levenne. Liekö sitten eri pituisia, mutta lyhyemmässä Mufflex ei ollut kavennetta niin jäi juuri saman verran liian pitkäksi kuin edellinen. Mufflex ei varmaankaan mennyt katin sisään. Ja jätti pajalla vielä laittamatta ilmaiseksi hyvitykseksi saaman pannan, joka näihin kuuluu kun tuntui kuulemma siltä että olisi jäänyt löysäksi. Tiedä sitten kun ei ollut itse näkemässä ja tekemässä.
Olisikai tuo korjaaja voinut soittaa ja kertoa ongelmasta sekä neuvotella mitä tehdään. Se vähän ihmetyttää että miksi hän ei katkaissut Mufflex tasaisesta päästä pois kuten teki ja yrittänyt sillä pannalla liittää. Oliko vithuunnuksissaan muka vääristä osista päättänyt ettei se panta kiristä eikä viitsi edes kokeilla? Tiedä näitä.
Pitää käydä Broman Group -tiskiltä katsomassa huvikseen mitä tarjoavat. Ja
voihan sitä käydä siellä Laakkosen Marmoritiskilläkin.
Tai unohtaa koko homman. Vein sen käyttämättä jääneen ilmaisen pannan takaisin ja sain vaihdossa lasinpesunestettä ( syynä kulukorvaus
) Jos voisi vaikka olettaa että tuo pakoputkisto kestää tuon auton iän. Parempi olisi. 
WALKER oli kavenne ja levenne. Mufflex oli vain levenne. Liekö sitten eri pituisia, mutta lyhyemmässä Mufflex ei ollut kavennetta niin jäi juuri saman verran liian pitkäksi kuin edellinen. Mufflex ei varmaankaan mennyt katin sisään. Ja jätti pajalla vielä laittamatta ilmaiseksi hyvitykseksi saaman pannan, joka näihin kuuluu kun tuntui kuulemma siltä että olisi jäänyt löysäksi. Tiedä sitten kun ei ollut itse näkemässä ja tekemässä.
Olisikai tuo korjaaja voinut soittaa ja kertoa ongelmasta sekä neuvotella mitä tehdään. Se vähän ihmetyttää että miksi hän ei katkaissut Mufflex tasaisesta päästä pois kuten teki ja yrittänyt sillä pannalla liittää. Oliko vithuunnuksissaan muka vääristä osista päättänyt ettei se panta kiristä eikä viitsi edes kokeilla? Tiedä näitä.
Pitää käydä Broman Group -tiskiltä katsomassa huvikseen mitä tarjoavat. Ja

Ottaa pataan kun Lataan
Mis Min Lapain?
Mis Min Lapain?
Re: VW Golf Variant 2.0 GL 1995 PIIKA
Mulla on tuossa vm. 89 Transitissa edelleen alkuperäinen pakoputki alusta loppuun.
Hitsattu on ainoastaan siitä alkukäyrästä ennen pönttöä. Pönttö on muuten ehjä, ainoastaan huilu rallattaa sisällä.

Samara. Suomesta ja Venäjältä. Sputnikista Euroon.
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
- PöyhöinKuusaalt
- Viestit: 7252
- Liittynyt: 12.3.2007 0:05
- Paikkakunta: MarkankyläKuusaa (KouvostoLiitto), KännykkätieKanervala
Re: VW Golf Variant 2.0 GL 1995 PIIKA
Pitkästä aikaa kokemuksia. Ajettu on niin hemmetisti.
1 kolmesta polttoainetankin kiinnitysraudasta uusittu. Loput kestävät tämän vekottimen eliniän ainakin minun osaltani. Rauta tehty tukevasta pellistä. En viitsinyt LaakkonenPerskeles puljusta edes kysyä hintoja. Näissähän on muovitankki! Hienoa.
Vasen etuvalo alkaa osoittaa hyytymisen merkkejä. Parkki palanut ja ajovalokin jo huono. Pitkissä ei moitetta. Ajetaan kunnes sammuu. En harrasta "kaikki polttimot kerralla" -taktiikkaa.
Termari alkaa temppuilla. Ei enää pidä sitä neulantarkkaa 90astetta kuten aiemmin. Välillä lämmöt nyökkivät alaspäin. Ei siis sulkeudu ja aukea tarkasti. Mennee tämän talven. Vedän keulille kuitenkin suojan ajoviimaa vastaan.
Muuten ei mitään valittamista.

mutta entäs sitten jos se termari jääkin kiinni asentoon? Sehän on siinä koneen etupuolella ja melko helppo vaihtaa. Tai siis ainakin muistelisin niin...
21013 1200L/1700 '87 RedBull &
2101 1200 '74 Kopeeka Classic &
21023 1500DL/1600 16V '83 Hoponderos
11x2101 2x2102 2x2103 2x2104 2x2105 7x2107 5x2108 2x2109 7x2111 4x2112 1x117 3x119
Lada on tilava perheauto, mutta kaikkien pää ei sovi sinne
2101 1200 '74 Kopeeka Classic &
21023 1500DL/1600 16V '83 Hoponderos
11x2101 2x2102 2x2103 2x2104 2x2105 7x2107 5x2108 2x2109 7x2111 4x2112 1x117 3x119
Lada on tilava perheauto, mutta kaikkien pää ei sovi sinne
- PöyhöinKuusaalt
- Viestit: 7252
- Liittynyt: 12.3.2007 0:05
- Paikkakunta: MarkankyläKuusaa (KouvostoLiitto), KännykkätieKanervala
Re: VW Golf Variant 2.0 GL 1995 PIIKA
Jos termari jää kiinni, niin ajetaan tien sivuun ja soitetaan AL -Turvaan.
Ei se mahdoton ole vaihtaa. Siellä se koneen oikealla syrjällä on. Se on kotelonsa sisässä ja on siinä hommaa kerrakseen. Ei vaan viitsi enää pihassa tehdä ja hallille ei huvita mennä.
Kerätään näitä vikoja kevääseen, kun menee seisotukseen ja aletaan sitten näplätä.
Ei se mahdoton ole vaihtaa. Siellä se koneen oikealla syrjällä on. Se on kotelonsa sisässä ja on siinä hommaa kerrakseen. Ei vaan viitsi enää pihassa tehdä ja hallille ei huvita mennä.
Kerätään näitä vikoja kevääseen, kun menee seisotukseen ja aletaan sitten näplätä.
Ottaa pataan kun Lataan
Mis Min Lapain?
Mis Min Lapain?
- PöyhöinKuusaalt
- Viestit: 7252
- Liittynyt: 12.3.2007 0:05
- Paikkakunta: MarkankyläKuusaa (KouvostoLiitto), KännykkätieKanervala
Re: VW Golf Variant 2.0 GL 1995 PIIKA
Keli on täällä Joensuussa vaihdellut todella nopeasti vesisateesta pakkaseen.
Nyt sitten pikkupakkasessa lähdin Mehtimäeltä Jokipoikien pelistä. Auton ovat olivat tavalliseen tapaan lukitsematta. Normaalisti matkaan. Pysähdyin entisessä Mesikassa kaupassa. Mutta kas! Enpä päässyt ulos autosta.
Kuljettajan ovi ei suostunut aukeamaan. Kahva liikkui ja keskuslukkokin toimi kuin sitä kokeilin. Ei vaan lukitus loksahtanut pois päältä. Liekö oven ja karmin välinen lukitus jäässä. Enpä jäänyt tutkimaan vaan hyppäsin repsikasta ulos ja sieltä takaisin. Tiivisteet eivät ole voineet jäätyä noin tiukkaan. Ovi ei hievahtanutkaan kummaltakaan puolelta yritettäessä.
Viime talvena rasvasin lukkosalvat. Ja varsinaisiin lukkoihinkin on laitettu "liukastetta ja notkistetta". Toivottavasti oven lukituksen avausmekanismi ei ole irronnut jostain päästä laitosta. Pitää huomenna katsoa tilannetta ja laittaa ainakin sisätilalämmitin puhkumaan oveen.
Kokemuksia kertyy vaikken niin soisi tapahtuvan.

Katselin iltayöstä VinPiiksii. Seinänaapuripoika tuli koputtelenmaan ja kysyi olinko huomannut että autossa palaa sisävalo. No, enpä ollut. Ovi oli edelleen totaalijumissa. Sisävalo katkaisijasta pois ja illanvietto jatkui.
Tänään sitten sitä sisätilalämmitystä. Tosin kevyillä tehoilla ja puhaltamaan ovea päin. Ei se auttanut. Ruiskuttelin ulkokahvan väleistä spraysumuteöljyä sinne jonnekin. Ei auttanut.
Sittenpä liikkeelle ja kunnolla puhaltamaan kuumaa. Ajeltiin Kuhasaloon 15min ja kas, ovi avautui ihan normaalisti. Huomenna öljyämään lukot, mekanismit ja mitä kaikke pystyykään kunnolla menee varmaan sitten tämän talven.
Pajalla kun vaihtoivat laturihihnan niin kommenttina oli että tämä tarvikehihna saattaa olla vähän liian pitkä. Eli väite oli että tiedossa on vikinää. Ja sitähän tuo nyt sitten teettää. Nyt jo alle 10asteen pakkasessa kun kitistään niin mitähän sitten kunnon talvikeleillä. Sanoin korjaaja itsellään olleen Variantissa samaa ongelmaa ja hän oli siitä lähtien ostanut VAG -laturinhihnoja. Kitinät olivat hävinneet.
Tänään sitten sitä sisätilalämmitystä. Tosin kevyillä tehoilla ja puhaltamaan ovea päin. Ei se auttanut. Ruiskuttelin ulkokahvan väleistä spraysumuteöljyä sinne jonnekin. Ei auttanut.
Sittenpä liikkeelle ja kunnolla puhaltamaan kuumaa. Ajeltiin Kuhasaloon 15min ja kas, ovi avautui ihan normaalisti. Huomenna öljyämään lukot, mekanismit ja mitä kaikke pystyykään kunnolla menee varmaan sitten tämän talven.
Pajalla kun vaihtoivat laturihihnan niin kommenttina oli että tämä tarvikehihna saattaa olla vähän liian pitkä. Eli väite oli että tiedossa on vikinää. Ja sitähän tuo nyt sitten teettää. Nyt jo alle 10asteen pakkasessa kun kitistään niin mitähän sitten kunnon talvikeleillä. Sanoin korjaaja itsellään olleen Variantissa samaa ongelmaa ja hän oli siitä lähtien ostanut VAG -laturinhihnoja. Kitinät olivat hävinneet.
Ottaa pataan kun Lataan
Mis Min Lapain?
Mis Min Lapain?
- PöyhöinKuusaalt
- Viestit: 7252
- Liittynyt: 12.3.2007 0:05
- Paikkakunta: MarkankyläKuusaa (KouvostoLiitto), KännykkätieKanervala
Re: VW Golf Variant 2.0 GL 1995 PIIKA
Luistelee UUSI laturinhihna siihen malliin että vien pajalle takuukiristykseen. Ja tietääpä tästä lähtien ostaa alkuperäishihnoja.
Lukot toimivat nyt kunnon voitelujen jälkeen hyvin.
Lukot toimivat nyt kunnon voitelujen jälkeen hyvin.
Ottaa pataan kun Lataan
Mis Min Lapain?
Mis Min Lapain?
Re: VW Golf Variant 2.0 GL 1995 PIIKA
Moniura hihna vai tavallinen? Nimittäin onko sakemanni muka niin hieno ettei sinne käy kun orkinaali

Avensis stw
Ex.21093 -00
Ex.21093 -00