Tässä on vierähtänyt melkein vuosi aikaa edellisestä kirjoituksesta. Pahoittelut, että taasen taitaa tulla pitkä avautuminen…
Pääsin aloittamaan kesäautokauden vasta parisen viikkoa sitten pitkittyneiden pelti- ja maalaustöiden jäljiltä.
Pakollinen kesälomareissukin on tehtynä Ladalla. Iloisesti muut Ladakuskit nostaa kättä vastaan tullessa ja sehän on hienoa. Tuntee kuuluvansa erityiseen joukkoon
Pientä kauneusvirhettä on käynnissä nykimisien ym puutumisien muodossa. Kulutuskin oli matka-ajossa 6.9L/100, joten laihan puolelle se taitaa mennä. Tätä viitettä toki oli jo aiemminkin.
Kuvitelmani mukaan Axtec-säätö sinänsä toimii, joten järkeilin että Lambda-anturi voisi olla syypää tällaiseen laihalla oloon. Tyypillisemminhän Lambda-vika toki ajaa seosta rikkaalle, mutta näkyy näitä ”lean” tapauksiakin foorumeiden mukaan olevan.
Suoritin esityönä tyhjäkäynti- ja pääannostelupiirin solenoidisuutinten pulssisuhdemittauksia ajon aikana ajatuksella, että Lambdan korjaavan vaikutuksen voisi todentaa sitten mittaamalla. Mittailun tai oikeammin ihmettelyn lomassa löysin ihan oikean viankin, kun totesin vuodon Axtec hiilisäiliössä kannen venttiilin ohjauspiirissä. Tarkemmin ottaen samassa piirissä, jossa on täystehotunnistin. Moottori siis sai ylimääräisiä ilmoja tuon venttiilin kautta ja oletettavimmin myös täystehotunnistimen toimintaan on ollut tällä vaikutusta.
Laitoin oitis kerhon kaupasta uuden Axtec-hiilisäiliön tilaukseen. Tukin säiliölle johtavan ohjausletkun ja totesin, että auton käytös tyhjäkäynnillä ja hieman sen yläpuolella parani jonkin verran vuodon poistuttua.
Sitten jatkoin tällä "korjauksella" solenoidien pulssisuhdemittauksia. Tällä erää hämmentävä loppukaneetti on, että jostain minulle tuntemattomasta syystä Axtec järjestelmä on todellakin pysyvästi ns suljetun kaavion mukaisessa tilassa ja vieläpä tarkkaan ottaen ’osakuormitus 1100-4000r/min’, tilassa jossa Lambda-anturi ohjaa kumpaakin solenoidisuutinta! Siis myös aidossa kylmäkäynnistyksessä, jossa täystehotunnistimelle ei päädy imusarjan alipainetta ollaan heti ensimmäisestä sekunnista lähtien tilassa, jossa myös pääpiirin solenoidisuutin saa Lambdan ohjaamaa signaalia.
Eli kylmäkäynnistys, täyskaasulla ajo tai moottorijarrutus eivät muuta tilaa avoimen kaavion mukaiseen kiinteään 50% pulssisuhteeseen kummankaan solenoidisuuttimen osalta. Siis kuten yllä kylmäkäynnistyksestä kirjoitin (tai lämmin – ei mitään eroa), myös normaali tyhjäkäynti on tilassa, jossa kummatkin solenoidisuuttimet ohjaavat käyntiä. Tämä nätti ja tarkka 50% löytyy kummallekin vain ja ainoastaan sammuttamalla moottori tyhjäkäynniltä vaihdetta käyttämällä.
Ainoa ehkä huomionarvoinen ohjauspoikkeama(?) on, että maksimaalisessa kiihdytyksessä korkeita kierroksia käytettäessä pääannostelupiirin pulssisuhde menee hetkittäin nollaksi. Ko jaksot kestävät enimmillään luokkaa 2-3s.
Olen tässä pari päivää lueskellut jälleen Axtec opuksia ja ’degenin’ maan mainioita artikkeleita kerholehdistä keksimättä syytä tilanteeseen. Olen tarkistanut tyhjäkäyntikytkimen ja täystehotunnistimen toiminnan ja ymmärtääkseni Lambdakaan ei ole syypää ongelmiin, koska hoitaa hienosti tehtäväänsä ja pulssisuhteet muuttuvat tarpeen mukaan. Lisäksi monenmoisia liitinkontakteja ja maadoituspisteitä olen puhdistellut ja tarkistellut.
Onko kukaan törmännyt tällaiseen ”vikaan”? Heittomerkit siksi, että auto sinänsä on ajettavassa kunnossa, ellei jopa parhaassa iskussa minulla ollessaan. Kaikki ei ole kuitenkaan kunnossa, kun esimerkiksi kylmän moottorin käynnistyksessä se käynnistyy heti, mutta sammuu systemaattisesti 2-3s kuluttua. Oletan, että tämä suljettu piiri on heti kylmäkäynnistyksen jälkeen vielä ihan ”tillin tallin”, kun Lambdakin on kylmä ja ei vain voi suoriutua tehtävästään vielä. Siksihän se 30s kiinteä kylmäkäynnistyksen jälkeinen avoimen tilan toiminta oikeasti on olemassa. Se vain uupuu nyt.
Jelppiä otetaan vastaan suurella kiitollisuudella. En varmasti osannut kaikkia etävianhakuun tarvittavia yksityiskohtia kirjata tähän, mutta paikkaan mietteidenne mukaan tilannetta.