Ajelin tuolla Korpilahdella kummitätiä morjestelemassa ja läksin sieltä sitten korollalla taas polkemaan lumisateeseen.
Näin siinä kylällä mustanmaijan ja vetelin turpavyönkin varuiksi kiinni, erkanin siitä sitten eri kujalle kuin panda-auto, mutta se ilmaantuikin perääni seuraavasta risteyksestä. Melkein heti syttyi
siniset ja se
punainen pirunsilimä, joten tyrkkäsin heti vilkun itään ja wokkipannun siitä paikasta siihen penkalle parkkiin. Ukko hiihteli lumisateessa autoni tykö kun veivasin lumisen ikkunan rutisten alas.
-terve, vähän huono ilma...

tunkee pilliä kojeeseen.
- niin on joo.
-puhallusta... 
pöhhhhhhhhh...
-onkos oma auto?
- valitettavasti... hetkonen... 
ruimasin rekisteripaperin klasista pihalle ennen eri kehoitusta, ja ajokortin lompuukista perään.
- olis tuossa tuo naamankuvakin... 
ukko ei kumartunut edes katsomaan olenko minä kortissa esitetty olento...
-onkos sitä otettu jotain...?
- no just join kahvia.. 
-entäs eilen?
- no väittääkös se koje jotain? 
-vähän tämä nousis...
- toissavuoden heinäkuussa taisin kaljan juoda... 
-no tuota... köh... 
kortti ja ote takaisin.
-hyvää matkaa...
Näyttiköhän se sen vekotin tosissaan jotakin vai ihanko víttuillessaan se mutisi semmoisia oletuksenaan että minun näköiseni retku vetää joka viikonloppu pellit kiinni? Olisi kyllä pitänyt vaatia saada nähdä sen värkin näyttämä tai pyytää uusintayskäisy.

Vai olisikohan siinä kummitädin kuivakakussa ollut vähän käyneitä kirsikoita...