miksi ladaa vihataan???

Sekalaiset Ladailuun ja laajemmin autoiluun liittyvät asiat. Keskustelua katsastuksesta, työkaluista, varaosista, maahantuonnista yms.
Avatar
Lada-Jussi
Viestit: 10251
Liittynyt: 24.9.2003 17:48
Paikkakunta: Janakkala

Viesti Kirjoittaja Lada-Jussi »

tänään taas yksi Volvo S40 ajoi motarilla oikealta ohi vaikka itse painoin menemään Alfa-Romeon imussa 140 km/h mittarissa, väliin piti päästä. Toisaalta oli kaverilla muutenkin menemisen meininkiä Alfa sitten antoi tietä Volvolle kun oli ohitettu hitaammat. Mikä sitten lienee ollut kuskin ajatus, eteen päin tilannetta seuraten en nähnyt sen ohittavan muita oikealta, itsekin olisin vielä voinut pelata sen pussiin siihen oikealle puolelle, mutta en nyt lähtenyt leikkimään.
Kuva "Suurin osa kalustosta on ulkotiloissa olosuhteiden pakosta, mutta se lohduttaa vähän kun kalusto huononee kuitenkin hitaammin kuin prässissä" (tai tuningissa)
tahko
Viestit: 704
Liittynyt: 20.5.2005 19:57

Viesti Kirjoittaja tahko »

Lada-Jussi kirjoitti:tänään taas yksi Volvo S40 ajoi motarilla oikealta ohi vaikka itse painoin menemään Alfa-Romeon imussa 140 km/h mittarissa, väliin piti päästä. Toisaalta oli kaverilla muutenkin menemisen meininkiä Alfa sitten antoi tietä Volvolle kun oli ohitettu hitaammat. Mikä sitten lienee ollut kuskin ajatus, eteen päin tilannetta seuraten en nähnyt sen ohittavan muita oikealta, itsekin olisin vielä voinut pelata sen pussiin siihen oikealle puolelle, mutta en nyt lähtenyt leikkimään.
Onpas tuo ollut ainakin aikaisemmin kiellettyä ohittaa moottoritiellä oikealta, vaikka kai siihenkin joku ihme porsaanreikä löytyy kuulemma, niin väitti eräs liikenneopettaja. itse ajelin silloisella firman "kirahvinkuljetus"-mallin Escort veronkiertopakulla ja ohitin muutaman 80 km/h auton (joitain kuormureita ja hitaampia 80 lätkällä olleita transitteja ym) ja yllätyinpä pahanpäiväisesti kun oikealta yritti Carina ohitse kun vilkaisin peiliin josko letka olisi jäänyt riittävän kauas paluuta silmälläpitäen. Samaan ilmiöön törmäsin kun ajelin 1510 Talbotilla. Nämä sattumukset siis tuossa 1990-luvun lopulla Riihimäki-Hämeenlinna välillä ja Talbotin kanssa Mäntsälä - Lahti välillä. Nykyään on meno entistä hurjempaa kun firman Skoda Octavia (suht tuore peli) ohitetaan mistä sattuu. Kysymys on siitä, että oli ohitettava mikä tahansa niin se ottaa ohittajaa niin paljon pannuun että ohi on päästävä. Ehkä tuo Volvo-mieskin tuli katumapäälle kun se kerran sitten myöhemmin kertomasi mukaan rauhoittui.

(Uusi kappale yleisön pyynnöstä) Saattoi olla hyväkin ettet pussittanut, kuskihan voi olla joku huumeveikko joka reagoi ihan miten sattuu. Itse menin Ladalla kerran Hyvinkäällä soittelemaan torvea kun kaveri meinasi viedä etulyhdyt palatessaan eteeni. Sehän veti kässärillä poikittain eteen ja tuli Subarustaan ulos sanalle. Hankala tilanne, mutta kohtuullisen runsaalla sanan säilän käytöllä puolin ja toisin selvittiin.
Avatar
Mosse-Aksu
Viestit: 1687
Liittynyt: 31.3.2004 13:24
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Mosse-Aksu »

Lada-Jussi kirjoitti:tuolla Ikaalissa syvennyttiin yön hämärässä pohtimaan tuota Ladan vihaamista. Itse tulin siihen aatokseen, että aika pitkälle se vihan käsitys syntyy meidän Ladistien omassa päässä ja lähdetään sitten vaikka sitä kautta provosoimaan vasta puolta. .
Hyvin olette pohtineet. Olen sitä mietlä, että tämä ei kuitenkaan ole pelkästään Ladistin ominaisuus vaan voi vaivata ihan minkä merkin hyvänsä kuljettajaa.
Mac mini, iMac, MacBook Pro, Time Capsule, AirPort Express, iPhone
Avatar
LadaRacingTeam
Viestit: 278
Liittynyt: 26.11.2003 12:58
Paikkakunta: Karstula/Mänttä

Viesti Kirjoittaja LadaRacingTeam »

Täällä päin nuoriso haukkuu Ladaa(muutamaa lukuun ottamatta).Olen monesti kysynyt minkä takia niin ne vastaavat:"Lada on paska!"
Sen jälkeen kun kysyn että millä perusteella niin menee nuoriso hiljaseksi...
Avatar
samarai
Lada kerhon jäsen
Viestit: 10463
Liittynyt: 25.9.2003 23:24
Paikkakunta: г. Тарту , Э€€P

Viesti Kirjoittaja samarai »

olikos se niin, että 60% suomalaisista suhtautuu Venäjään kielteisesti tai erittäin kielteisesti? Näillä madonluvuilla on jotain tekemistä varmaan tähänkin asiaan?
Se mua taas ihmetyttää, että yleisesti edelleen haukutaan "kommunistien autoksi" vaikka valmistusmaa edustaa nykyisin äärikapitalismia. 8)
Samara. Suomesta ja Venäjältä. Sputnikista Euroon.
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
Avatar
Team perseauki racing
Viestit: 1441
Liittynyt: 7.11.2004 13:49
Paikkakunta: jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Team perseauki racing »

eilen ilalla muuramessa jotain henkilöä ärsytti tuo lada ilmeiseti ihan oikeasti. oltiin moroilemassa kavereita ranalla ja välistä kaverit poistu ladalla hakemaan röökiä.
no ku oltiin lähössä pois nii joku urvelo pysäytti meidät ja repäs kuskin oven auki ja rupes kyselemään kuskiltamme että onko kaikki kotona ? kuulema autoni pelotii heidän lastaan ja olimme yrittäneet ajaa ylikin???? soitti oikein poliisitkin perään mutta emme antaneet tämän pilata iltaa ja eipä niitä jepareita näkynyt.
huomasimme kyllä että lapsi on leikkimässä tien reunassa ja hiljensimme kävely vauhtiin jo hyvissä ajoin ja ohitimme niin kaukaa ku vaan tie periksi antaa..... ilmeisesti oli tuon muksun isäukko jotenkin häiriintynyt ihminen ainakin hoitoon menemistä suosittelimme 8)
ei riemulla rajaa kun bensa kasilla ajaa...
tahko
Viestit: 704
Liittynyt: 20.5.2005 19:57

Viesti Kirjoittaja tahko »

Team perseauki racing kirjoitti:eilen ilalla muuramessa jotain henkilöä ärsytti tuo lada ilmeiseti ihan oikeasti. oltiin moroilemassa kavereita ranalla ja välistä kaverit poistu ladalla hakemaan röökiä.
no ku oltiin lähössä pois nii joku urvelo pysäytti meidät ja repäs kuskin oven auki ja rupes kyselemään kuskiltamme että onko kaikki kotona ? kuulema autoni pelotii heidän lastaan ja olimme yrittäneet ajaa ylikin???? soitti oikein poliisitkin perään mutta emme antaneet tämän pilata iltaa ja eipä niitä jepareita näkynyt.
huomasimme kyllä että lapsi on leikkimässä tien reunassa ja hiljensimme kävely vauhtiin jo hyvissä ajoin ja ohitimme niin kaukaa ku vaan tie periksi antaa..... ilmeisesti oli tuon muksun isäukko jotenkin häiriintynyt ihminen ainakin hoitoon menemistä suosittelimme 8)
Aika oudolta kuulostaa. Josko mies oli sekoittanut teidän autonne johonkin toiseen tai oli muuten erehtynyt. Itselleni on muistunut mieleen noissa hankalissa sosiaalisissa tilanteissa erään SM-tason lätkätuomarin (nimi ei nyt tule mieleen mutta on pankkialalla siviilissä) varma keino niin liike-elämässä kuin jäälläkin. Ota hankalassa tilanteessa esiin muistikirja ja ala kirjoittaa siihen - jotain - se on aivan sama mitä. Toisaalta voihan sitä kirjoittaessaan kysellä kaverilta kaikenlaista, se rauhoittaa tilannetta mikäli kaveri on aivan raivona. Itse ei pidä koskaan huutaa. Toisaalta jos tilanne näyttää hankalalta niin poliisit kannattaa soittaa yhteistuumin ja jäädä odottelemaan kaikessa rauhassa poliisin saapumista. No sitten on tuo "Sekalaista" osaston pervoketjun mukainen kamerakonsti. Ainakin kaupantekotilanteessa tehosi Hyvinkäällä taulukauppiaaaseen kun aloin kaivamaan kameraa esille. Vaikutti homma vähän oudolta ja kun en ollut kiinnostunut, niin hinta alkoi epäilyttävästi tippua. Aina kuitenkin kannattaa olla ystävällinen, asiallinen, mutta tiukka sosiaalisissa kontakteissaan niin tuntemattomienkin kanssa pärjää, vaikka he olisivatkin raivon vallassa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mikäli poliisit eivät asiaan reagoineet, kuten viestissäsi kerroit, on oletettavaa että poliisinkaan mielestä ette ainakaan kovin suuria rikollisia olleet. Voihan autonne olla senverran huomiota herättävän näköinen (minun Lada ainakin tunnetaan pitkin pitäjiä ja olen ylpeä sen tuomasta kunnioituksesta) että olette tavallaan jo "Poliisin tuttuja" ettekä mikään raggariporukka.
Avatar
Team perseauki racing
Viestit: 1441
Liittynyt: 7.11.2004 13:49
Paikkakunta: jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Team perseauki racing »

jäi vain oudoksuttamaan moinen käytös. ja tuskimpa oli sekoittanut autoa mihinkään toiseen on meinaan aika unikkin näkönen tai ainkaan vielä ei ole jyväskylän seudulla toista tuulut vastaan.
minusta ei ollut mitään aihetta vetää hernettä perseeseen jos nyt satumme ajamaan ladalla hänen lapsensa ohi. jokaisen terve järki sanoo että pikku lapsien kohdalla on hiljenettävä ku ei niistä perhan tiää mihin päin ne poukkoilee.
nii ja kyllähän minä tällä kylällä olen poliisin vanha tuttu en tosin kovin hyvä sellainen. ku tämä isolahti on ihan suomeksi ahdasmielisten paskojen kylä.
minusta ei pitäisi ketään häiritä jos ajan omalla maalla crossi ja enduro pyörällä välillä 12.00-18.00 eli ei kovin häiritsevä aika tai sama homma jos ajan omalla pelolla autolla missä ei ole mitenkään normaalia kovempi ääni, mutta silti pitää poliisia soitella ja vielä muistaa parina uutena vuotena räjäyttää postilaatikko. menee vähän asiasta ohi mutta ihmetyttää ihmisten käytös, varsinki ku kellekkään naapurille en ole pahasti sanonnu ja vielä joskus morjestelinki.
ai niin vielä ku sain mopokortin ja ajelin tunalla niin poliisit pysäytti ensimäisen kuukauden aikana lähes joka päivä ja olivat saaneet että olis viritetty mopo ja kortiton kuski. no soittelijat on tiedossa ja aion heitä tulevaisuudessa asiata muistaa..... muistavat taatusti että leikkivät väärän ihmisen kanssa. en halua mitenkään uhota mutta rajasa se joka ihmisellä ja minulta on sen yli menty ajat sitten. nykysin tulee poltettua pinna hyvin herkästi valittajiin. täämöstä tääläpäin. älkää hyvät ihmiset ikinä edes haaveilko muutavanne isolahteen.
niin ja vielä tuosta ladan vihauksesta itselläni on n.5 kpl ladoja pihassa + muutama kori niin eikös portin pielessä ollut joskus lappu että "täälä haisee kommari"
ei riemulla rajaa kun bensa kasilla ajaa...
Avatar
Lada-Jussi
Viestit: 10251
Liittynyt: 24.9.2003 17:48
Paikkakunta: Janakkala

Viesti Kirjoittaja Lada-Jussi »

Team perseauki racing kirjoitti:niin ja vielä tuosta ladan vihauksesta itselläni on n.5 kpl ladoja pihassa + muutama kori niin eikös portin pielessä ollut joskus lappu että "täälä haisee kommari"
ihme että täällä ei ole mitään tuollaista tullut, vaikka täällä on joskus käynyt ihan oikeitakin kommareita, naapuritkin ovat olleet ihan asiallisia ja osittain hengessä mukanakin.
Kuva "Suurin osa kalustosta on ulkotiloissa olosuhteiden pakosta, mutta se lohduttaa vähän kun kalusto huononee kuitenkin hitaammin kuin prässissä" (tai tuningissa)
Avatar
Mosse-Aksu
Viestit: 1687
Liittynyt: 31.3.2004 13:24
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Mosse-Aksu »

Tuli mieleen tapaus muutaman vuoden takaa. Jaalassa kirkonkylän ja Kimolan välissä on maatila, jonka karjaa kuljetetaan joskus tien yli laitumelta navettaan. Olin tulossa vaimoni kanssa kirkonkylän suunnasta. Jo kaukaa näin, että karja on menossa navetalle ja vaihdoin vapaalle. Tehostin lähestymistä vielä jarruttelemalla kunnes pysäytin kokonaan mielestäni aivan riittävän kauas. (25 - 30 m) Eikös tuo karjaa ohjaava mies alkanut puida nyrkkiä vihainen ilme naamalla. Samaan aikaan lähestyi Kimolan suunnasta toinen auto. No mitä sitten tapahtui. Mies pysäytti loput lehmät, pani veräjän kiinni ja vinkkasi sille toiselle autolle, että antaa mennä. Olin aivan äimänä, mutta en silti kokenut, että kysymyksessä olisi ollut autorasismia. Olin silloin liikkeellä uudenkarhealla Lada 111:llä ja se toinen oli joku vanhempi länsiauto.
Mac mini, iMac, MacBook Pro, Time Capsule, AirPort Express, iPhone
Avatar
Mosse-Aksu
Viestit: 1687
Liittynyt: 31.3.2004 13:24
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Mosse-Aksu »

samarai kirjoitti:olikos se niin, että 60% suomalaisista suhtautuu Venäjään kielteisesti tai erittäin kielteisesti? Näillä madonluvuilla on jotain tekemistä varmaan tähänkin asiaan?
Se mua taas ihmetyttää, että yleisesti edelleen haukutaan "kommunistien autoksi" vaikka valmistusmaa edustaa nykyisin äärikapitalismia. 8)
Suomessa on aina ollut ryssävihaa. Ennen, aikana ja jälkeen Neuvostoliitton. Osa on tietysti aiheestakin historian aikana, mutta kyllä siitä nyt jo pitäisi päästä. Tosin ei ryssäviha ole ainoa ulkomaalaisvihamme ja toisaalta suomalaiset eivät ole ainoita epäluuloisesti muihin kansallisuuksiin tai kulttuureihin suhtautuvia.

Eräässä helsinkiläisessä virastossa oli aikanaan asiakaspalvelutehtävissä nainen 50+, jonka sanottiin vihaavan kolmea ihmisryhmää. Ensimmäinen oli opiskelijat, toinen eläkeläiset ja kolmas kaikki muut ihmiset työkaverit mukaan lukien. Ilmeisesti tuo "viha" johtui stressistä. Tämä nainen siirrettiin lukuisten valitusten jälkeen toisiin tehtäviin, jonka jälkeen hän muuttui täysin. Ryssäviha ei teitenkään johdu stressistä, tuli vain mieleen tämä jälkimmäinen tapaus.
Mac mini, iMac, MacBook Pro, Time Capsule, AirPort Express, iPhone
raikka

Viesti Kirjoittaja raikka »

oma ladani on kohdannut lähes ainoastaan kehuja ohikulkijoilta. oudoilta ihmisiltä en ole kielteistä palautetta saanut.
tuttava tiedusteli nykyisen ladani oston jälkeen, paljonko olen autostai maksanut. hinnan kuultuaan hän vouhotti maksavansa omasta autostaan enemmän kuukaudessa kuin minä koko autosta. eipä tainnut tajuta vouhottavansa omalla tyhmyydellään. :)
työmatkoilla huomaan kanssa-autoilijoiden vähättelyn kulkupeliäni kohtaan. agressiivisia ei olla, mutta ohi on päästävä.
Avatar
Yogi
Ylläpito
Viestit: 2930
Liittynyt: 2.2.2005 8:38
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Yogi »

Ladan maineessa on osasyynä se, että kommunismin ihannoijat 70-luvulla ajoivat Ladalla, koska se oli esimerkkivaltion taidonnäyte ja myös poliittinen väline. Isäni kertoi, miten heillä oli naapureinaan kommunistiperhe ja näillä oli Ladaa ja Mossea. Porissa paikallinen SKP:n jäsen ajaa vieläkin Ladalla. Minun ladanikin entinen omistaja oli vasemmistoaktiivi. Tätä perua nämä varsinkin 70-luvulla eläneet yhdistelevät vieläkin ladan vasemmistolaisuuteen. Ei nuoriso enää sitä yhdistä, ainakaan tosissaan, koska lada on myös eräänlainen skeneauto nykynuorisolle.
21013 -88, 21023 -84, Dodge Coronet 440 -66 & Chrysler 300 -62
tahko
Viestit: 704
Liittynyt: 20.5.2005 19:57

Viesti Kirjoittaja tahko »

ihmisten pitäisi kyetä erottamaan kolme asiaa toisistaan: Kommunismi (politiikka), Neuvostoliitto ja tuotemerkki. Kommunismi ei ole vielä ainakaan täysin romahtanut, vaikka niin sanotaan. Kiina, Kuuba, Vietnam ja P-Korea vetävät omaa linjaansa samoin kuin Libya. Mikäköhän on kommunismin rooli Venäjällä tulevaisuudessa - ettei vaan käännetä palttoota ja nopeaan. Neuvostoliitossa, sen osissa ja sen satelliiteissa kommunismi karahti karille. Sotien aikana useat suomalaiset kommunistit taistelivat suomen puolella, niin, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Tshekkoslovakian miehityksen aikaan Aarne Saarinen tuomitsi NL:n toimet. Muut poliitikot olivat ihan hissukseen. Jos Ladalla ajava tuomitaan automattisesti kommunistiksi, on se helppoheikkimäistä yleistämistä. Juuri tähän suuntaan on materialistinen yhteiskuntamme menossa hyvää vauhtia. Jos ajat Ladalla olet kommari, jos et hanki muotikamppeita olet luuseri, jos olet vammainen voidaan sinua syrjiä tai jopa surmata kuten kolmannessa valtakunnassa (ja monessa muussakin).

Hyvä esimerkki oli tuo karstulalaisnuorison tokaisu että "Lada on paska". Perusteluja ei tippunut, koska iskulause oli satu kotona, koulussa kaveripiirissä pidetyiltä aivopesuoppitunneilta. Poliittisesti ilmiö on mielenkiintoinen, sillä politiikka näkyy menevän yhä enemmän siihen suuntaan että liitot ja koalitiot ovat vain yhtä asiaa varten ja toisessa asiassa ollaankin sitten jo riidoissa. Nyt vaan näyttää, että Lada ja muut yo. esimerkit saavat aikaan liikuttavan yksimielisyyden äärimaterialistisessa yhteiskunnassamme.
tahko
Viestit: 704
Liittynyt: 20.5.2005 19:57

Viesti Kirjoittaja tahko »

Niin ja vaikka tämä foorumi ei olekaan mikään poliittinen, niin huolimatta voin sanoa että kyllähän kaveri joka on aloittanut kommunistin uran vuosikymmeniä sitten ja jatkaa yhä, ansaitsee tietyn kunnioituksen - on pitänyt linjansa. Itsellänikin on kunnia tuntea muutama tosivanha kommunisti (joista yhdellä oli Ladoja). Oma ajo-Ladani on muuten erään pioneeriaselajin upseerin entinen kulkupeli. PV:n henkilöstöllä oli Ladoja paljon vielä 1980-luvulla.
Vastaa Viestiin