Mitä järkeä ostaa kotimaista keinovalolla apulantapenkoissa kasvatettua tomaattia, kun espanjalaisia auringossa kasvaneita saa halvemmalla Muutenkin ihan järjetöntä energian tuhlausta lämmittää hirveitä kasvihuoneita jotta saataisiin keskellä talveakin tuoreita kotimaisia tomaatteja.
Olikohan taloussanomissa juttu tuosta hintojen noususta, neli henkisen perheen vuosimenot kasvaa tänä vuonna keskimäärin 1500e/kk, eli vuodessa jää kuukausipalkan verran vähemmän säästöön/isompiin hankintoihin/velan maksuun. Ei sitä huomaa kaupassa, kun hoksaa että banaanien hinta on noussu 30senttiä tai bensa 15senttiä, mutta kun kaikki hintojen nousut ynnäilee korkomenojan nousun päälle, niin näin vaan on.
Halpaahan nyt on. Jos tutkii hitusen tarkemmin noita juttuja, niin esimerkiksi 90-luvun alussa perheellä meni keskimäärin vajaa puolet rahasta ruokaan, nyt tuo prosentti on parinkymmenen hujakoilla. Tyhmää tuijottaa sitä euromäärää kun tulotkin ovat ihna eri luokkaa. Miksi lie on thaimaan matkat ja taulutelkkarit niin kovin suosittuja Ihme vinkumista kaikesta, ihan sama mitä mikäkin maksaa niin liikaahan se on jonkun mielestä.
,_,/ukka kirjoitti:Olikohan taloussanomissa juttu tuosta hintojen noususta, neli henkisen perheen vuosimenot kasvaa tänä vuonna keskimäärin 1500e/kk, eli vuodessa jää kuukausipalkan verran vähemmän säästöön/isompiin hankintoihin/velan maksuun. Ei sitä huomaa kaupassa, kun hoksaa että banaanien hinta on noussu 30senttiä tai bensa 15senttiä, mutta kun kaikki hintojen nousut ynnäilee korkomenojan nousun päälle, niin näin vaan on.
,_,/ukka
Olikohan joo, sillä jutullahan oot koko tän viestiketjun alottanut ;o)
Stefa kirjoitti:Halpaahan nyt on. Jos tutkii hitusen tarkemmin noita juttuja, niin esimerkiksi 90-luvun alussa perheellä meni keskimäärin vajaa puolet rahasta ruokaan, nyt tuo prosentti on parinkymmenen hujakoilla.
Paino sanalla _keskimäärin_. Tuosta neuvostoliiton romahtamisesta lähtien on tuloerot suomessa kasvaneet. Kun istuu tulikuumalla hellalla ja pitää jalkoja jäävesisaavissa, niin on keskimäärin ihan hyvä olla
eipähän tuokaan maidontuotanto ole mitään halpaa lystiä, polttoaineet, lannoittteet ja rehut nousseet pikkasen enemmän kuin joku tuottajahinta. kaupan pohjattomiin taskuihin
mutta asiaan. Aikalailla hiljasta alkaa olla, mielenkiintoista esimerkiksi opintotukien kannalta, kun tarkistettu joskus 80 luvulla, se 190e kuussa on aika paljo
noo onneksi itsellä moinen vaihe on kohta ohi kärsikööt toiset. Sen sijaan työttömän leveä elämä on alkamassa, toivottavasti ei sentään, rahat on loppu mutta myydään vol.... eiku lada
Chevrolet Cavalier Z24 3.1 V6 Convertible 93"
Chevrolet Starcraft 6.5TD 98"
Honda CRV 01"
Supo 62" Mopo
Nonnis kirjoitti:tuottajahinta nousee n. 5 centiä - mihin se loppuraha menee?
Kaupan, meijerien ja kuljetusalojen palkkoja nostettiin hiljattain. Öljyn hinta on noussut, nostaa kuljetusten hintoja. Sähkön hinnan nousu taas meijerien kuluja. Energian hinnan nousu näkyy myös kauppojen lämmitys/jäähdytys kuluissa.
Ruuan hinnan nousu rankaisee suhteessa eniten lapsiperheitä, "yksi tienaa ja yhdeksän syö".
Ei ole ihme jos maataloustuotteiden hinnat nousee kun itse tuotantonnosta ei makseta juuri mitään.Taitava bittinikkari täyttää vain EU-kaavakkeita ja todistelee että ei kannata,samaan aikaan kun perheen aikamiespojat makoilevat uuninpankolla ja nostavat työttömyyskorvauksia.Talossa saattaa olla kaksi nelivetoraktoria,puimuri,mersu (isännälle),pick-up traktorin osien kuljetukseen,mönkijä,perämoottorivene,VW-golf rouvalle.Kaikki em. laitteet saadaan jollakin vippaskonstilla verovähennyksiin.Peltoa ostetaan velaksi mukamas viljelykseen.Samaan aikaan kun naapurin timpuri sahalla ja vasaralla maksaa enemmän veroja kuin viereinen suurtila
Juuri näin Jaska.
Yksi maatilan isäntä sanoi vuosi sitten syksyllä, että ei kannata puimurilla mennä pellolle, kun EU antaa hyvän satokorvauksen.
Toinen isäntä osti uuden Traktorin ja vielä kaikkein isoimman mallin ja taas sanoi, että EU antaa niin hyvät tuet. Ladoilla ei tarvii isäntien ajella, vaan uusilla farkku Volvoilla tai yms.
Maatilat ovat hyötyneet EU:sta. Muut ei.
haluaako jaska tai skandinaavia maanviljeliäksi?? Minulta voi ostaa sopuhintaa maatalon koneineen. Tarjolla olisi traktori+ kaikki tarvittavat laitteet, kuivaaja+ siilot, maat ja mannut sekä tarvittaessa pääräkennus ja konehallit (yhden tallipaikan pidän itselläni leikki ladaa varten)
mielestäni turhaa aina kadehtia maanviljeliöitä, koska varmasti kaikille halukkaille löytyy se maatila jos ostaa haluaa.
Lada Scandinavia kirjoitti:Juuri näin Jaska.
Yksi maatilan isäntä sanoi vuosi sitten syksyllä, että ei kannata puimurilla mennä pellolle, kun EU antaa hyvän satokorvauksen.
Toinen isäntä osti uuden Traktorin ja vielä kaikkein isoimman mallin ja taas sanoi, että EU antaa niin hyvät tuet.
Eiköhän ne tuet tule ihan suomen valtion budjetista. EU vain määrittelee paljonko kukin maa saa omaa maatalouttaan tukea. Toki jotakin tulee eu:sta asti.
Ja niinkuin pressa tuossa kirjoitti, viljelijäksi pääsee kuka haluaa, ei tarvi kadehtia.
pressa kirjoitti:haluaako jaska tai skandinaavia maanviljeliäksi?? Minulta voi ostaa sopuhintaa maatalon koneineen. Tarjolla olisi traktori+ kaikki tarvittavat laitteet, kuivaaja+ siilot, maat ja mannut sekä tarvittaessa pääräkennus ja konehallit (yhden tallipaikan pidän itselläni leikki ladaa varten)
mielestäni turhaa aina kadehtia maanviljeliöitä, koska varmasti kaikille halukkaille löytyy se maatila jos ostaa haluaa.
jep, ja kyllä noilla isännillä sitä velkaa riittää seuraaville ja sitä seuraaville sukupolvillekkin jakaa, että siitäpähän.. jotka siis tätä uusinta valtraa ja johdeereä ostaa.
metäthän on menny siliäks ekana
totta toinen puoli, myös näitä "eu tuottajia" on tullu, joilla joku peltotilkku mätänee jossain ja tuet juoksee. ei kannata yleistää...
Chevrolet Cavalier Z24 3.1 V6 Convertible 93"
Chevrolet Starcraft 6.5TD 98"
Honda CRV 01"
Supo 62" Mopo
Samara87/88 kirjoitti:totta toinen puoli, myös näitä "eu tuottajia" on tullu, joilla joku peltotilkku mätänee jossain ja tuet juoksee. ei kannata yleistää...
empä tiedä kuinka saa mädäntyä, naapurilla kävi tarkastaja kun sateliittikuva näytti pellon viljellyksi vaikka piti olla kesanto. Kuvan kohdistuspiste oli muuten 60 km länteen tästä kohteesta. Tuli vaan mieleen että pirun tarkkaa ja isoa kuvaa ottavat pelkästään maatalouden tarkkailua varten.