Aivan ensimmäinen muistikuva.

Hauskoja kaskuja, anekdootteja ja Lada-vitsejä yms.
Avatar
Ukki
Viestit: 1876
Liittynyt: 3.2.2007 9:00
Paikkakunta: Kajaani

Aivan ensimmäinen muistikuva.

Viesti Kirjoittaja Ukki »

Tervehdykset toivottelen.
Sopineeko tämä aihe huumoriosastolle, siirtäköön hän jonka mielestä joku toinen osasto olisi sopivampi.
Siis esimmänen muistikuva joka on jäänyt mieleen on minulla sellainen, että seison kotini pihalla kesäaikaan, oli aamu ja minä melkein alasti, vain pikkuinen paita päällä. Edessä oli pari pientä perunapeltoa ja kasvimaa kaivolle menevän tien kahtapuolta. Kaivon ja peltojen takana alkoi metsä. Takanani oli kotitalo, vasemmalla 200m päässä oli mummuni sisaren ja hänen miehensä talo. Oikealla jonkun matkan päässä toinen kaivo ja pyykkipata höyrysi nuotiolla kivienpäällä ja siitä tuli outo haju, myöhemmin selvisi lipeän hajuksi. Äiti hääräili padan ympärillä. Pesupaikalta vielä eteenpäin tuli pikkuinen sauna, punainen väriltään. Hieman ylempänä rinteessä isäni kotitalo, sekin punainen. On hämärä kuva, että nurkkalaudat olisivat olleet valkoiset, en ole varma. Savu joka padalta hajuineen leijaili etuoikealla alempana oleva mummuni perunapellon päällä sai sellaisen sadunomaisen olosuhteen aikaiseksi. Jonka tunnelman muista varmaasti myös viimeisenä.
Meijän Ukki tietää vanhasta Ladasta melkein kaiken, kun sen velipoika on nähnyt jälet :-)
Avatar
Pavlovits
Lada kerhon jäsen
Viestit: 9732
Liittynyt: 24.8.2004 11:43
Paikkakunta: Varkaus

Re: Aivan ensimmäinen muistikuva.

Viesti Kirjoittaja Pavlovits »

Iso maalaistupa, jossa pitkä pöytä ja seinien vieressä penkit. Mummo paistaa lettuja. Makaan pitkällä penkillä, jossa on enoni käsin veivattava gramofoni. Siinä soi Ievan polkka.
Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
ff8728
Viestit: 1893
Liittynyt: 11.11.2005 14:44
Paikkakunta: Rautalampi

Re: Aivan ensimmäinen muistikuva.

Viesti Kirjoittaja ff8728 »

Ensimmäisiä muistikuvia on kun olin neuvolakäynnillä terveyssisaren käsivarsilla, vuosilukua en osaa sanoa. Olisinko ollut vajaa parivuotinen? Talvea oli, pakkasta. Vanha puurakennus, nykyisin taitaa olla asuinkäytössä.
warre 353w sedan,
Avatar
aropupu
Viestit: 574
Liittynyt: 2.12.2004 12:45
Paikkakunta: Nastola

Re: Aivan ensimmäinen muistikuva.

Viesti Kirjoittaja aropupu »

Pavlovits kirjoitti:Iso maalaistupa, jossa pitkä pöytä ja seinien vieressä penkit. Mummo paistaa lettuja. Makaan pitkällä penkillä, jossa on enoni käsin veivattava gramofoni. Siinä soi Ievan polkka.
:lol: :lol: :lol:
polkataan
Avatar
Pavlovits
Lada kerhon jäsen
Viestit: 9732
Liittynyt: 24.8.2004 11:43
Paikkakunta: Varkaus

Re: Aivan ensimmäinen muistikuva.

Viesti Kirjoittaja Pavlovits »

Arttu Suuntalalla oli ihan yhtä kova tempo, vaikka sovitus olikin muuten vähän erilainen
Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
Avatar
larssi21074
Viestit: 1941
Liittynyt: 14.10.2004 10:22
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Aivan ensimmäinen muistikuva.

Viesti Kirjoittaja larssi21074 »

Mulla on eka muistikuva siitä että kenkä jäi linja-auton oven väliin ja muistin kertoa siitä äitille vasta kun oltiin kävelty hoitopaikkaan siihen lähelle ja sit mentiin lääkäriin kun varvas paleltu! :lol:

Ikää oli just sen verran että osasin kävellä.
Kalusto kuvien muodossa löytyy täältä:
http://ladakerho.fi/ladagalleria/index.php?cat=10129
Avatar
lada 1200s
Viestit: 647
Liittynyt: 10.3.2004 11:34
Paikkakunta: Urjala

Re: Aivan ensimmäinen muistikuva.

Viesti Kirjoittaja lada 1200s »

jaa, oliskohan 2-3 vanhana tayksissa leikkauksen jälkeen
aku ankkaa silmäilemässä. Vanhemmat jutut on varmaan jossain
alitajunnassa.
Vastaa Viestiin