Päivän pläjäys

Hauskoja kaskuja, anekdootteja ja Lada-vitsejä yms.
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 1978
Liittynyt: 25.9.2003 2:31
Paikkakunta: Bönde
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Käytätkö itse sanontaa "tuhannen pillun päreenä" ja oletko ikinä tullut
miettineeksi sen alkuperää? Tässä lyhyt historiikki sanonnan takaa:


Pillun päreitä käytettiin vielä 1800-luvulla, ennen laudeliinojen
keksimistä, saunoissa naisten alapään suojana. Ymmärrettävistä syistä
olosuhteet maaseudulla olivat tuolloin hygienian kannalta erittäin
puutteelliset, eivätkä mieheet yleensä käyneet "esipesussa" ennen
lauteille istumista. Lauteet siis suorastan kuhisivat erilaisia
mikrobeja ja bakteereita, varsinkin koliformisia bakteereita.

Pillun päreet eli "vitukkeet", kuten niitä tuolloin kutsuttiin, tehtiin
tavallisista männyistä vuolluista päreistä muotoilemalla ne naisen omien
muotojen ja käyttötarkoituksen mukaan. Luonnollisesti ne olivat
alussa puunvärisiä, mutta muuttivat sitten väriään mitä enemmän niitä
käytettiin.
Ihan pärekaton harmaiksi ne eivät sentään ehtineet.

Sanonta "Tuhannen pillun päreiksi" on syntynyt luonnollisesti siitä, kun
miehet ovat arvioineet puun kokoa ja sen riittävyyttä erilaisiin
käyttötarkoituksiin. Naisille varattiin tietysti oma puu vitukkeisiin
eli pillun päreisiin. "Tuo mänty riittää varmasti tuhannen pillun
päreiksi", on varmasti ollut tuttu sanonta eri puolilla Suomea.

Nyt siis tiedätte...

- vielä kun selviäis perseen sudin arvoitus...
* ORIGINAL IS BEAUTIFUL *
"Natseilla oli järjestys. Junat kulki aikataulussa. Kahdeksalta asemalla. Oli natseilla juna. Aina tasalta siinä. Raiteilla kulki natsi." - Rauno Repomies -
Avatar
samarai
Lada kerhon jäsen
Viestit: 10463
Liittynyt: 25.9.2003 23:24
Paikkakunta: г. Тарту , Э€€P

Viesti Kirjoittaja samarai »

Perseen suti oli yleisesti käytössä ainakin 1880 luvulle saakka
Kymenlaaksossa ja Karjalassa. Tiettävästi sitä käytettiin myös jonkin
verran Kanta-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa.

Siihen aikaa maaseudulla tarpeet tehtiin usein niin sanotusti "nurkan
taakse". Varsinkin palvelusväki kävi asioilla ulkorakennuksen takana.
Paikalle oli yleensä rakennettu riuku, jotta myös isomman asian eli
ulostamisen suorittaminen oli mahdollista.

Vessapaperi oli tuntematon ylellisyystarvike sen ajan maaseudulla.
Metsässä takamus pyyhittiin luonnollisesti sammaleeseen. Huusissa oli
joko varattu sammalta tai peräti sanomalehden riekaleita. Pärekin
kelpasi pyyhkimiseen. Nurkan takana näiden pyyhkimistarpeiden
säilyttäminen olisi ollut vaikeaa ja niinpä käytettiin pehmeää ja
tuuheaa lyhyt vartista harjaa peräaukon puhdistamiseen. Perseen suti,
tai pers suti tunnettiin myös nimellä perskä. Se laitettiin
hirrenrakoon
kuivamaan ja odottamaan seuraavaa käyttäjää. Tämä sitten, ennen kuin
harjasi oman ahterinsa puhtaaksi, kopautti harjaa seinää vasten jotta
siihen kiinni kuivaneet ulostekikkareet tippuivat pois.

Nykyään käytetty sanonta "Voi perseen suti" viittaa juuri siihen, että
suti on joko liian tahmea puhdistuakseen tai se oli pudonnut niin
kauas,
että tarpeillaan istuja ei siihen ylettynyt. Hänen olisi siis
kiskottava
vaatteet sottaiset takamuksen päälle, ja sekös harmitti. Harmittavaa
asiaa "perseen sudilla" tarkoitetaan nykyäänkin, vaikka pylly olisikin
puhdas.

-copypaste-
Samara. Suomesta ja Venäjältä. Sputnikista Euroon.
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 1978
Liittynyt: 25.9.2003 2:31
Paikkakunta: Bönde
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

:shock: THÄNK JUU :lol: :lol: :lol:
* ORIGINAL IS BEAUTIFUL *
"Natseilla oli järjestys. Junat kulki aikataulussa. Kahdeksalta asemalla. Oli natseilla juna. Aina tasalta siinä. Raiteilla kulki natsi." - Rauno Repomies -
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 1978
Liittynyt: 25.9.2003 2:31
Paikkakunta: Bönde
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Nekrofiili, sadisti, eläimiinsekaantuja ja extreme-urheilija olivat
joutuneet samaan selliin. Tylsyyden välttämiseksi he alkoivat keskustella:
Eläimiinsekaantuja: "Jos täällä ois kissa mä naisin sitä."
Sadisti: "Jos täällä ois kissa mä tappasin sen."
Nekrofiili: "Jos täällä ois kuollut kissa, niin mää naisin sitä!"
Hetken mietittyään extreme-urheilija äännähti nurkasta: "Miaau!"
* ORIGINAL IS BEAUTIFUL *
"Natseilla oli järjestys. Junat kulki aikataulussa. Kahdeksalta asemalla. Oli natseilla juna. Aina tasalta siinä. Raiteilla kulki natsi." - Rauno Repomies -
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 1978
Liittynyt: 25.9.2003 2:31
Paikkakunta: Bönde
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Nainen oli käynyt vieraissa ja pamahti paksuksi.
Huonosta omastatunnosta huolimatta hän ei millään
pystynyt kertomaan miehelleen että lapsi ei välttämättä
ole hänen miehensä.

Koitti synnytyksen aika ja syntyi valkoinen poikavauva,
naisen suureksi helpotukseksi, synnytys ei kuitenkaan
loppunut siihen vaan perässä maailmaan putkahti
pikimusta neekerivauva.

Mies hyppi ja kiljui riemusta ja ryntäsi oitis soittamaan
kavereilleen:
"jummijammi jätkät, tosta mun pojasta tulee vielä suurmies!
Kuinka monta muuta tiedätte jolla olis ollut oma orja jo
syntyessään mukana!"
* ORIGINAL IS BEAUTIFUL *
"Natseilla oli järjestys. Junat kulki aikataulussa. Kahdeksalta asemalla. Oli natseilla juna. Aina tasalta siinä. Raiteilla kulki natsi." - Rauno Repomies -
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 1978
Liittynyt: 25.9.2003 2:31
Paikkakunta: Bönde
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Katsokaapa tätä!!!


Kuva
* ORIGINAL IS BEAUTIFUL *
"Natseilla oli järjestys. Junat kulki aikataulussa. Kahdeksalta asemalla. Oli natseilla juna. Aina tasalta siinä. Raiteilla kulki natsi." - Rauno Repomies -
Avatar
sakke
Lada kerhon jäsen
Viestit: 1019
Liittynyt: 26.9.2003 0:02
Paikkakunta: Hki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja sakke »

Nightwishin uuden kokoonpanon ensimmäinen sinkku (Nemo-kierrätys):

Kuva
Avatar
110HB
Viestit: 534
Liittynyt: 11.10.2004 11:08
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 110HB »

Kyllä ne äkkiä keksii näitä juttuja :lol:

Tuiskun Anttiko se tuossa kuvassa on :?:
sehän sopisi hyvin kimittämään Tarjan tilalle.
Avatar
noose01
Viestit: 1352
Liittynyt: 27.7.2004 10:15
Paikkakunta: Paalaamo

Viesti Kirjoittaja noose01 »

Taitaa Tarja vaan käyttää vähempi meikkiä :lol:
.
Kimmo86
Viestit: 1429
Liittynyt: 12.10.2005 19:06

Viesti Kirjoittaja Kimmo86 »

*REPS* :lol: :lol: :lol: Nämä kyllä pelastaa ankeimmankin päivän :P
Avatar
Stefa
Viestit: 2125
Liittynyt: 28.9.2003 18:32
Paikkakunta: Mäntyharju

Viesti Kirjoittaja Stefa »

Aamulla tuli cityllä tuosta että Nighwish muuttaa nimensä Nightmareksi ja solistiksi tulee Mervi Tapola. Ja Matti luonnollisesti manageroi :D
Vauhdin tae - alamäki
Avatar
sakke
Lada kerhon jäsen
Viestit: 1019
Liittynyt: 26.9.2003 0:02
Paikkakunta: Hki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja sakke »

Stefa kirjoitti:Aamulla tuli cityllä tuosta että Nighwish muuttaa nimensä Nightmareksi ja solistiksi tulee Mervi Tapola. Ja Matti luonnollisesti manageroi :D
Ladashopista tulikin tuolle jo vahvistus:

Kuva
spede
Viestit: 357
Liittynyt: 17.6.2005 22:46

Viesti Kirjoittaja spede »

Stefa kirjoitti:Aamulla tuli cityllä tuosta että Nighwish muuttaa nimensä Nightmareksi ja solistiksi tulee Mervi Tapola. Ja Matti luonnollisesti manageroi :D
Ja minä ku luulin että Matti tulee laulamaan:
Kuva
:lol:
Bongasin tuon irkkigalleriasta
Avatar
Stefa
Viestit: 2125
Liittynyt: 28.9.2003 18:32
Paikkakunta: Mäntyharju

Viesti Kirjoittaja Stefa »

Vauhdin tae - alamäki
Avatar
larbatzi
Viestit: 140
Liittynyt: 4.10.2004 9:09

Viesti Kirjoittaja larbatzi »

noista stefan vaihto ehdoista paras kyllä oli toi ensimmäinen :lol:
kaikkea ei voi koskaan tietää
R.I.P Lada 2104 1700i -96
Vastaa Viestiin