Kaksi nunnaa

Hauskoja kaskuja, anekdootteja ja Lada-vitsejä yms.
Avatar
Mosse-Aksu
Viestit: 1674
Liittynyt: 31.3.2004 13:24
Paikkakunta: Hämeenlinna

Kaksi nunnaa

Viesti Kirjoittaja Mosse-Aksu »

Kaksi nunnaa oli ajelemassa Ladalla maadeudulla kohti luostariansa. Viimeinen kylä jäi jo taakse, mutta sitten Ladasta loppui bensiini. Kylän huoltoasemalle oli matkaa vain pari kilometriä. Nuorempi nunna lähti kävelemään huoltoasemalle ja vanhempi jäi vahtimaan autoa.

Perille päästyään nuorempi nunna tiedusteli, miten saisi vietyä bensiiniä mukanaan, kun hänellä ei ollut mitään astiaa. Huoltoasemallakaan ei ollut tyhjiä kanistereita. Lopulta kovan etsimisen jälkeen löytyi tarpeettomaksi jäänyt potta. Potta täytettiin bensiinillä ja huoltamon myyjä antoi vielä vanhan aikakauslehden mukaan, josta voisi taitella suppilon tankkausta varten.

Nunna maksoi ostoksensa ja lähti kävelemään varovasti pottaa kantaen. Hän oli kuitenkin tottunut luostarissa kantamaan vesiastioita ja niin hän pääsi Ladan luokse läikyttämättä tippaakaan. Vanhempi nunna rullasi lehden suppiloksi ja asetti sen paikoilleen ja nuorempi alkoi kaatamaan varovasti bensiiniä Ladan polttonestesäiliöön suppilon läpi. Samassa sattui kohdalle ajamaan lähiseurakunnan kirkkoherra. Nunnat tankkaushommissa nähdessään hän huudahti ääneen: "Kyllä sisarilla on vahva usko!"
Mac mini, iMac, MacBook Pro, Time Capsule, AirPort Express, iPhone